Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

// Tämmöinen hieman höperömpi ihmissusista kertova tarina, hope you enjoy~ ^w^

 

Naisen kimeä huuto kävi Micahin korviin, ärsyttäen nuorta poikaa entistäkin enemmän. Hän oli raivoissaan, eikä tiennyt miksi. Mitä hän kyllä tiesi, oli että hänen vaistonsa sanoivat, että hänen oli saatava tuo nainen kiinni. Ei hänellä selkeää syytä siihen ollut, ei hän ollut eläessään edes tavannut naista, mutta jokin käski hänen jalkojaan juoksemaan naisen perässä. Jokin tuntematon voima sanoi, että hänen oli saatava nainen kiinni ja rankaistava tätä. Kaikki tämä vain siksi, että Micah oli raivoissaan, ja nainen pahensi sitä. Se oli kaikki naisen syytä, oli pakko olla. Poika hymyili itsekseen, kun huomasi naisen kääntyvän eräälle kujalle, jonka Micah tiesi olevan umpikuja. Nyt hänen saaliinsa ei karkaisi häneltä.

 

Matala murahdus karkasi Micahin kurkusta, kun hän tyytyväisenä lähestyi hitaasti saalistaan. Nainen kääntyi kauhuissaan, painautuen nyyhkyttäen kujan nurkkaa vasten. Micah nuoli huuliaan nälkäisenä, kun hän lähestyi silmät kiiluen naista kohti. Enää muutama askel erotti heidät, ja nainen itkuisesti kiljuen nosti käsivartensa suojakseen, uskoen kuolevansa. Micah oli juuri aikeissa hyökätä saaliinsa kimppuun, repiä naisen kappaleiksi, kun hän tunsi jonkin nykäisevän itseään taaksepäin, himpun verran kauemmaksi naisesta.

 

Micahin katse kääntyi taakseen, selkäänsä pitkin aina häntään asti. Hetkinen, häntään? Ei hänellä ollut häntää, hän oli tavallinen ihminen? Kuitenkaan kysymys ei sillä hetkellä jaksanut nuorukaista vaivata, vaan hänen huomionsa kiinnittyi häntään tarttuneeseen olentoon. Siinä, hänen hännässään, häntä piti paikallaan suurikokoinen musta koira, muristen hänelle. Koira oli yllättävän suuri, saksanpaimenkoiraakin isompi, mutta jotenkin sen koko ei häirinnyt Micahia. Hän oli nyt vielä vihaisempi. Yrittikö tuo koira varastaa hänen saaliinsa? Raivon sokaisemana Micah hyökkäsi kynnet edellä ja hampaat irvessä koiran kimppuun, mutta tämä selvästikin tiesi, mihin oli ryhtynyt. Koira väisti hänen hyökkäyksensä sulavasti, käyden itse Micahin päälle samalla raivolla, kuin mikä pojalla oli tätä tuntematonta hyökkääjää kohtaan.

 

Samaiselle kujalle eksyi vielä yksi henkilö, jota Micah ei enää edes huomannut, ollen keskittynyt taisteluunsa. Kyseessä oli nuori mieshenkilö, selkeästi aikuinen, mutta tuskin ainakaan kolmeakymmentä vanha. Hän juoksi paikalle pian mustan koiran perässä, ja huomatessaan nurkassa kyyhöttävän, itkevän naisen, käveli tämän luokse. "Oletko kunnossa, ei kai tuo otus purrut sinua?" mies kyseli rauhoittavalla äänellä, hitaasti vetäen kädet naisen edestä. Nainen vain kiljaisi, kun näki taistelevat koirat miehen takana, ja oli vetämässä uudestaan käsiään päälleen, mutta mies esti tämän aikeet. "Kuuntele minua, apu on tulossa. Rauhoitu ja kerro minulle, mitä tapahtui", mies jatkoi, vetäen naisen kasvot lähelle omiaan, ettei tämä näkisi taistelua. "Mi-mi...", nainen yritti puhua, mutta ei meinannut saada sanaa suustaan. Kuitenkin mies odotti kärsivällisesti, silittäen rauhoittavasti naisen kasvoja. "Minä olin vain iltakävelyllä kun tuo koira lähti yllättäen jahtaamaan minua...", nainen selosti, saaden vihdoin äänensä hetkeksi takaisin. "Ei kai se purrut sinua?" mies kysyi, ja nainen pudisti päätään. "Hyvä. Tule, niin autan sinut näiden kahden ohi. Mene vain heti kotiisi, niin kaikki on hyvin", mies hymyili ja nosti naisen jaloilleen. He kävelivät hitaasti tappelun ohi, ja jonkin matkaa kuljettuaan mies lähetti naisen kävelemään kotiinsa, luvaten, että molemmat koirat olivat hänen, ja hän osasi niitä käsitellä. Kumpikaan ei enää lähtisi naisen perään.

 

Palaten hitaasti takaisin kohti kujaa, mies avasi kaulassaan roikkuneen pienen rasian, josta levittäytyi voimakas tuoksu. Hän alkoi hiljalleen hyräillä, kunnes hänen äänensä muuttui täydeksi lauluksi tuntemattomalla kielellä. Kyseessä saattoi olla mahdollisesti latina, tai sitten jokin täysin maailmasta historian aikana kadonnut kieli. Ihmeellinen haju ja ääni sai Micahin hämmentyneeksi, ja perääntyen pari askelta päätään pudistellen nuorukainen alkoi nähdä ympärilleen. Nainen oli poissa, hänestä jonkin matkan päässä seisoi se sama musta koira, jonka kanssa hän oli taistellut ja heitä lähestyi tuntematon mieshenkilö, joka... lauloi? Yrittäen saada tilanteesta tolkkua Micah perääntyi vielä vähän, kunnes tunsi törmäävänsä takanaan olevaan roskapönttöön. Peltinen pönttö kolisi, mutta ei saanut laulua katoamaan Micahin päästä. Häntä alkoi heikottaa, mahdollisesti voimakkaan hajun takia. Hän saattoi tuntea, kuinka hänen aistinsa alkoivat turtua ja jalat eivät tuntuneet enää yhtä tukevilta. Yrittäen pysyä tajuissaan ja pystyssä tärisevien jalkojensa varassa, Micah päästi kurkustaan hiljaisen murahduksen, joka kuullosti melkein enemmän vingahdukselta, ennen kuin menetti tajunsa ja rojahti maahan.

 

"Olit oikeassa, Leah, hienosti toimittu", mies sanoi, yrittäen taputtaa suurta, mustaa koiraansa, joka kuitenkin murahtaen melkein näykkäisi miestä. Naurahtaen mies veti kätensä takaisin ja sulki kaulassaan olleen rasian, ja haju alkoi nopeasti haihtua. Kävellen tuupertuneen Micahin luokse mies silitteli pojan turkkia. "Hieman apua, Leah?" hän sanahti ja vilkaisi koiraansa, joka ei aluksi halunnut tulla, mutta lopulta taipui miehen tahtoon. Eläin murisi, kun mies nosti Micahin epämääräisesti tämän selkään, ja hitaasti he lähtivät kävelemään pois kujalta, ettei poika tippuisi heidän kyydistään. Leah veti turhautuneesti murahtaen aina välillä poikaa paremmin selkäänsä, kun tämä meinasi luisua alas, miehen hymähtäessä aina näin käydessä. Kaikessa hiljaisuudessa kaikki kolme katosivat yöhön.

 

Micah veti käden otsalleen herätessään lattialta. Hänen olonsa muistutti krapulaa, mutta poika ei muistanut juoneensa tippaakaan alkoholia edellisenä iltana. Oli syksy, ja kaiken huipuksi viikko vielä kesken, ei todellakaan hetki, jolloin jän joisi kavereidensa kanssa. Ja eikö hänellä pitänyt olla tänään kouluakin? Välittämättä asiasta hän yritti sulkea silmiään ja löytää parempaa asentoa, älyten kuitenkin makaavansa kovalla puulattialla. Missä ihmeessä hän oikein oli?
 

"Päätit sitten herätä, maanvaiva", naisääni sanoi ja Micahin katse kiinnittyi huoneeseen tulleeseen naiseen. Nainen oli noin 25-vuotias, kohtalaisen hyvännäköinen moottoripyöräjengimäisellä tavalla, ja käveli Micahia kohti. Ja hän oli myös erittäin vihaisen näköinen. "Kuka vittu sinä olet?" Micah tiuskaisi heti ensimmäisenä. Hän ei tiennyt, miksi tuo tuntematon naishenkilö oli hänelle vihainen, eikä hän todellakaan pitänyt turhasta motkotuksesta. "Milloin sinua purtiin?" Nainen sen sijaan kysyi, kuin ei olisi edes kuullutkaan Micahin ensin esittämää kysymystä. "Noh? Antaa kuulua", tämä ärähti ja tarttui poikaa olkapäästä. Mikä ihme tuota naista riivasi, Micah huomasi miettivänsä, ja mulkoili mitään vastaamatta naista takaisin.

 

"Leah, rauhoitu vähän, ei tämä ole niin vakava asia", rauhoitteleva miesääni sanoi, astuen huoneeseen haukotellen ja hörppien samalla kahvia. Hän asteli lähemmäksi, mutta sen sijaan, että olisi tunkenut kaksikon väliin, istuutui sohvatuolille ja katsoi huvittuneena edessään olevaa näkyä. "Tämä on vakava asia", nainen, Leah, tiuskaisi, kiinnittäen huomionsa huoneeseen tulleeseen mieheen. "On on, mutta ei niin paha, että sinun tarvitsisi syödä poikaa elävältä", mies sen sijaan vain naurahti, Micahin katsoessa hämillään ja hieman ärsyyntyneenä kaksikon sananvaihtoa. "Mitä helvettiä täällä oikeesti tapahtuu?" poika lopulta parahti saaden kaksikon huomion itseensä. Nämä katselivat Micahia ensin hieman yllättyneenä, kunnes nainen tuhahtaen siirtyi huoneessa olevaan toiseen nojatuoliin istumaan ja mies hymyili pojalle anteeksipyytävästi.

 

 

"Anna anteeksi siskoni... karkea käytös", mies aloitti, hakien hetken sopivaa sanaa kuvailla naista, ilmeisesti siis siskoaan. "Leah ei tarkoita pahaa, hän on vain erittäin tulisieluinen." "Pysy sinä erossa minun sielun arvostelusta", nainen sähähti veljelleen, mutta mies ei vaikuttanut vaivaantuvan tästä. "Olisi varmaan hyvä aloittaa esittäytymisillä. Minä olen Leo Ealdwine, ja hän on siskoni Leah. Et ehkä usko tätä, mutta olemme kaksosia", mies, Leo, naurahti, yrittäen hieman keventää huoneen tunnelmaa, "Ja sinä olet?" "Micah", poika sanoi. Hänen ei juuri tehnyt mieli olla yhteistyökykyinen näiden outojen ihmisten kanssa, ja jätti siten esittelynsä lyhyeksi. Leo hymyili hieman surumielisesti huomatessaan asian, muttei antanut sen lannistaa itseään. "Ihmettelet varmaan missä olet ja miksi", Leo jatkoi, miehen ilmeen muuttuessa astetta vakavammaksi sanojen myötä. "Lievästi ilmaistuna", Micah tuhahti väliin, alkaen mulkoilla ympäristöään.

 

Huone oli varsin yksinkertaisesti kalustettu. Micahin takana oli televisio ja PlayStation 2, edessään pieni pöytä ja pöydän takana kaksi sohvatuolia, joissa sillä hetkellä istuivat Leo ja Leah. Paria seinää vasten oli vanhan näköisiä kaappeja, joissa oli muutama valokuvakehys sekä kirjoja. Seinät ja lattia olivat puisia, mutta suuri osa lattiasta peittyi pehmoisen rusehtavan maton alle. Ikkunasta huoneen päässä näkyi maalaismaisema. Minne ihmeeseen nuo oudot ihmiset olivat Micahin vieneet?

 

"Kröhöm, kuunteletko sinä?" Leo yskäisi, ja Micah siirsi vihaisen katseensa mieheen. Oliko nuo kaksi kidnapanneet hänet? Se kuullosti liian elokuvamaiselta selitykseltä, mutta pojalla ei ollut mitään muistikuvaa, miten hän oli joutunut tähän tuntemattomaan taloon saati keitä nämä ihmiset olivat. "Missä helvetissä minä olen? Keitä te olette?" Micah ärjäisi lattialta, nousten seisomaan. Hänen yllätyksekseen Leo naurahti hieman ja Leah käänsi kyllästyneen katseensa sivulle. "Peitä ittes, ketään täällä ei kiinnosta katsella sinun keskenkasvuista kalua", nainen tokaisi Leon räjähtäessä nauramaan. Sillä hetkellä Micah ymmärsi katsoa itseään, huomaten olevansa ilman rihmankiertämää. Hän veti aikaisemmin peittonaan olleen lakanan ympärilleen punastuen hieman nolostuksesta, suuttumuksen noustessa huippulukemiinsa. "Mitä vittua te hullut ootte tehny mulle?" Hän huusi jo täyttä kurkkua ja oli aikeissa antaa ensin Leolle ja sitten tämän siskolle kunnon selkäsaunan, mutta yllätyksekseen Leah nousi seisomaan ja iski pojan maahan ennen kuin tämä ehti edes ymmärtää mitä tapahtui. "Päästä irti", Micah huusi, pyristellen vastaan, mutta Leah oli selkeästi tottunut pitämään rimpuilevia ihmisiä kurissa, sillä poika ei päässyt yhtään mihinkään tämän otteesta. "Micah, ehkä on parempi, että kuuntelet ensin, mitä meillä on sanottavaa. Tämä on oikeasti vakava asia, eikä me olla läheskään yhtä epäilyttäviä, kuin mitä sinä kuvittelet", Leo sanoi, nousten itsekin tuoliltaan ja astellen pojan eteen, tällä kertaa täysin vakavana, ennen kuin hetken päästä hänen ilmeensä lämpeni jälleen hymyyn, "Vai haluaisitko ensin kupin kahvia?"

 

Kieltäydyttyään Leon rauhaneleestä Micah jäi lattialle turhautuneena makaamaan, Leahin pitäessä poikaa paikallaan. Ei Micah enää olisi alkanut riehumaan, huomaten sen olevan täysin turhaa, ei hän pystynyt tekemään näille ihmisille mitään. Kaiketi hänen oli helpompi kuunnella, mitä heillä oli sanottavana ensin, ennen kuin miettisi seuraavaa siirtoaan. Rauhallisesti Leo asteli takaisin omalle sohvatuolilleen, hörppien vielä höyryävää kahviaan. "Mistäs minä aloittaisin..." mies pohti hiljaa itsekseen, Micahin tuhahtaen tämän turhankin rennolle ja rauhalliselle käytökselle. "Ala jo tarinoida, mulla on tänään muutakin tekemistä kuin istua tässä pitämässä teinipentua kurissa", Leah ärjäisi, Leon naurahtaessa jälleen. "Sinun mielestäsi kaikki on pentuja", mies naurahti, mutta vakavoitui kuitenkin jälleen. "Ehkä tämä tieto rauhoittaa sinua eniten tässä tilanteessa", Leo vihdoin aloitti, "Et ole kaukana kaupungista, itse asiassa vain viitisen kilometriä kaupungin ulkopuolella. Sen jälkeen kun olemme saaneet keskusteltua, voin viedä sinut autolla kotiin. Niin, ja minulla kyllä löytyy ylimääräistä vaatettakin lainattavaksi", Leo jälleen naurahti. Micah punastui hieman muistaen jälleen olevansa lähes alasti siinä tuntemattomien sekopäiden kanssa. "Miten paljon muistat viime yöstä?" mies kysyi sen jälkeen, Micahin hämmentyessä hetkeksi. Myös Leah katseli poikaa odottaen vastausta. Hetken mietittyään poika sai todeta, ettei muistanut juuri mitään. Illalla hänellä oli ollut hieman outo olo ja ainakin hän muisteli menneensä särkylääkkeen voimin nukkumaan, muttei voinut olla varma. Jotenkin se kuullosti järkevimmältä, muttei kuitenkaan täysin todelta. "E-en ole aivan varma..." Micah lopulta myönsi hieman epävarmana ja hämmästyneenä. "Sitten on kai parasta kertoa kaikki alusta pitäen, mitä me tiedämme", Leo huokaisi.

 

"Minä en millään haluaisi sanoa tätä. Ne muutamat kerrat kun olen joutunut selittämään saman, kaikki ovat aina nauraneet ihan liikaa", Leo sanoi hieman tympiintyneempään sävyyn, mikä oli melko odottamatonta mieheltä. "Kakista ulos", Leah kuitenkin yllytti. "Mikset sinä selitä? Sinä tiedät asiasta enemmän muutenkin", Leo yritti, mutta siskonsa mulkaistessa häntä ilkeästi mies hiljeni heti. "Hyvä on, hyvä on, minä selitän... Micah, minulla on huonoja uutisia... Sinusta on tullut ihmissusi", Leo vihdoin sanoi ja hetken poika tuijotti miestä typerä ilme kasvoillaan, ennen kuin repesi nauramaan, juuri kuten Leo oli ennustanut. "Selvä, nyt tiedän, että olen todella hullujen kanssa tekemisissä", poika nauroi pilkallisesti ja alkoi rimpuilla itseään irti. Hän ei halunnut olla enempää näiden hullujen kanssa tekemisissä, ties mitä he tekisivät hänelle. Mutta kuitenkin Leahin vahva ote piti, kaksikon odottaessa pojan rauhoittuvan jälleen.

 

Kun Micah ei millään halunnut lopettaa rimpuiluaan, Leah alkoi turhautua, ja iski pojan pään voimakkaasti maata vasten. Pehmeästä matosta huolimatta isku tuntui ikävästi ja poika ravisteli päätään yrittäen saada kivun katoamaan, joka sen sijaan pahenikin. "Leah, ota rauhallisesti sen pojan kanssa", Leo yritti rauhoittaa tilannetta, hörppien samalla kahviaan. "Mitäpäs jos itse tekisit jotain, älypää?" nainen ärjäisi ja huokaisten Leo nousi tuolistaan, poistuen lyhyeksi hetkeksi palaten takaisin muutaman suitsuketikun ja tulitikkujen kanssa. "Kamomillaa, se rauhoittaa", Leo sanoi, kun Micah vilkaisi tutkiskelevasti miehen liikkeitä tämän palatessa ja sytyttäessä suitsukkeet pöydällä olevaan telineeseen. "Laita vain silmät kiinni, ja huomaat ehkä muutaman asian."

 

Vastahakoisesti Micah sulki silmänsä, ehkä olisi parempi totella näitä sekopäitä ainakin toistaiseksi. Aluksi hän yritti hengittää mahdollisimman vähän tuoksua, mutta nopeasti huomasi, ettei se toiminutkaan. Hyvin nopeasti hänestä alkoi tuntua, että suitsukkeen tuoksu oli kaikkialla hänen ympärillään, hän ei päässyt sitä pakoon, mutta huomasi, ettei asia haitannutkaan niin paljoa, kuin hän kuvitteli. Samalla hän myös alkoi huomaamaan muitakin tuoksuja. Olettaen sen olevan Leahin, joka edelleen oli hänen päällään, ominaistuoksu, hän antoi sen olla, eikä kiinnittänyt asiaan huomiota. Samalla hänen mieleensä tuli, yltäisikö hän haistamaan myös Leon. Ja todellakin, hän aisti myös miehen läsnäolon yllättävän hyvin. Aikaisemmin hän ei ollut jaksanut kiinnittää asiaan huomiota, mutta kahvi tuoksui nyt heikommin. Micah raotti hieman silmiään, ja huomasi, että Leo oli jättänyt kahvikuppinsa matkan varrella hakiessaan suitsukkeita. Hiljaisessa huoneessa hän myös pystyi yllättävän selkeästi kuulemaan heidän kaikkien hiljaisen hengityksen, hänen omansa ollessa kaikista kiivain, mutta rauhoittuen pikku hiljaa.

 

"Huomaatko nyt? Pystyisikö normaali ihminen huomaamaan kaiken sen, mitä sinä huomaat?" Leo vihdoin kysyi ja Micah avasi hieman uneliaasti silmänsä. Hän alkoi olla rauhoittunut, ja pojasta tuntui, kuin hänen aikaisempi huono olonsa olisi myös kadonnut. "Ei ihmissutena oleminen sinun elämääsi loppupeleissä niin paljoa muuta. Muutos tapahtuu vain täysikuun aikaan. 12 yötä vuodessa sutena ei luulisi olevan niin hirveää. Lisäksi, tulet huomaamaan, että kuun vaiheet vaikuttavat myös aistiesi herkkyyteen. Uuden kuun aikaan olet normaalin ihmisen tasolla, mitä aistiesi herkkyyteen tulee, ja ne vahvistuvat ja heikkenevät kasvavan ja vähenevän kuun mukaan. Ihmisolomuotosi ei sen suurempaa muutosta koe. Ongelmat tulevat vastaan vasta susimuutoksen aikana", Leo selitti rauhallisesti Micahin nyökkäillessä laiskasti. Suurin osa miehen sanoista tuntui menevän häneltä täysin ohi, poika olisi halunnut vain nukkua. Micah oli aina ollut sitä tyyppiä, joka teki mitä halusi, mutta tämä oli jopa hänen omasta mielestään hieman outoa. "...Ehkä parempi, että selitän loput kun olet vähän virkeämpi", Leo sanoi Micahin haukotellessa. Turhautuneesti tuhahtaen Leah nousi pois pojan päältä, joka ei jaksanut tehdä elettäkään, että olisi lähtenyt karkuun. "Sinä olet ihan liian lempeä hänelle", Leah murahti veljelleen lähtiessään pois huoneesta. "Ihan niin kuin et itse olisi nyt menossa nukkumaan", Leo vain naurahti, saaden siskoltaan ilkeän mulkaisun ennen kuin tämä katosi oven toiselle puolelle. "Nuku hyvin, pentu", mies hymyili vilkaistessaan lattialla makaavaa poikaa, joka unissaan käpertyi mukavampaan asentoon.

 

Kun Micah heräsi uudestaan, hän oli jo paljon rauhallisempi. Leo oli tuonut tälle vaatetta joihin pukeutua pojan nukkuessa, ja piiloutuen kuitenkin lakanan alle. Hän ei halunnut tulla uudestaan nähdyksi alasti. Oletettavasti Leon vaatteet olivat hieman isoja Micahille, ei niinkään siksi, että mies olisi lihava ollut, vaan pikemminkin tämä oli selkeästi pikaa pidempi. Kuitenkin vaatteet pysyivät onneksi pojan päällä, ja hiljaa Micah antoi katseensa kiertää huoneessa ennen kuin nousi seisomaan. Hän yritti parhaansa olla mahdollisimman hiljaa, hänen ajatuksensa sillä hetkellä oli karata mökistä. Jos ne sekopäät löytäisivät hänet, Micah ei tiennyt miten hän pääsisi pois.

 

"Minä voin käydä kyllä viemässäkin, ei sinun kannata vielä karata", Leon ääni kuului ovensuusta juuri kun Micah oli selkä siihen suuntaan. Hätkähtäen poika kääntyi ympäri ottaen muutaman askeleen taaksepäin, nähden molempien sisarusten olevan oviaukossa. Leolla oli jälleen kuppi höyryävää juomaa mukanaan ja mies asteli rauhallisesti samaiselle sohvatuolille, missä oli aiemmin istunut Leahin jäädessä oviaukkoon seisomaan. Nainen tuijotti tiukalla katseellaan Micahia, kuin vahtien poikaa. Hetken kaikki kolme olivat hiljaa, ja Leon hymy kertoi, että hän antoi Micahille aikaa tarkkailla tilannetta rauhassa. Kamomillan haju ei vielä ollut haihtunut huoneesta, mutta se alkoi olla jo sen verran hento, ettei saanut poikaa uneliaaksi.

 

Micah tuijotti Leoa ja Leahia, molempia vuorollaan. Hän yritti saada päässään kasaan kaiken, mitä tiesi kaksikosta. He olivat kuin yö ja päivä, Leon ollessa rauhallisen ja lempeän oloinen, siinä missä Leah vain mulkoili ilkeästi ja näytti olevan ylitsevuotavan kireällä tuulella koko ajan. Molempien ruumiinrakenne oli melko normaali, ehkä hieman urheilulliseen päin, mitä Leahin vatsalihaksia näki tämän lyhyen paidan alta. Ei olisi siis ehkä ihmekään, mikäli Leolla olisi samantapainen ruumiinrakenne. Molemmilla oli myös hyvin aurinkoa nähnyt iho voimakkaat kasvonpiirteet. Samalla Micahin mieleen tuli epävarma muistikuva siitä, kuinka Leo oli sanonut heidän olevan kaksosia? Ja olihan heissä kieltämättä paljon samaa, mutta kaksoset tuntui silti hieman kaukaiselta.

 

"Viitsisitkö lopettaa tuon toljotuksen?" Leah sähähti lopulta vihaisesti, siristäen hieman meripihkan värisiä silmiään, Leon naurahtaessa rennon letkeästi omalta paikaltaan, "Ja sinä hyödytön, pidä se turpa kiinni!" Micahin katse kääntyi Leoon, joka lopetti kyllä naurunsa, mutta silti hymyili siskolleen ystävällisesti, ennen kuin käänsi katseensa Micahiin. "Kuinka paljon muistat aikaisemmasta keskustelustamme?" mies kysyi lempeä hymy kasvoillaan. "En paljoa", Micah sanoi lopulta, mietittyään hetken. Hänellä oli muistikuvia ihan älyttömistä puheenaiheista, mitkä eivät todellakaan voineet pitää paikkaansa. Ihmissusia ja kuun liikkeitä? Just joo... Leon ilme venähti hieman surkeampaan ilmeeseen, mutta silmissä säilyi edelleen se sama lempeys kuin aikaisemmin. "Harmi. Jos olisit muistanut, olisimme päässeet heti asiaan, mutta kai minun on selitettävä kaikki sinulle uudestaan..."

 

Micah ei ollut uskoa korviaan, kun Leo kertoi kaiken, mitä hän muistelikin heidän puhuneen. Oliko hän todella täysin järkensä menettäneiden ihmisten kidnappauksen uhri? Hiljaa poika kuunteli, ja yritti esittää, kuin uskoisi miehen sanoja samalla kun yritti pidätellä nauruaan, joka yritti pyrkiä ulos tämän sanojen myötä. "...Mutta eihän tämä kaikki loppujen lopuksi niin paha asia ole, sehän on vain 12 yötä vuodessa, melko vähän aikaa elämästäsi", Leo päätti esitelmänsä Leahin tuhahtaessa ja mulkaistessa vihaisesti veljeään. "Siis heti, kun opit hillitsemään itseäsi muodonmuutoksen aikaan", Leo lisäsi vielä naurahtaen. Hetken Micah vain seisoi hiljaa paikallaan, ennen kuin liikahti hermostuneena oviaukkoa kohti. "Tämä oli erittäin... valaisevaa..." Micah aloitti hieman epävarmana, "Kiitos että kerroitte kaiken, enköhän minä näillä ohjeilla selviä." "Et selviä. Eilen siellä kujalla tuli enemmän kuin selväksi se, ettet hallitse muodonmuutoksen jälkeistä raivoa ollenkaan. Leo osaa lumoajana pitää riehumisesi kurissa", Leah vihdoin sanoi vähemmän ilkeästi tarrautuen Micahia käsivarresta pojan ollessa tarpeeksi lähellä. "Selvä, jos Micah ei halua uskoa meitä, emme voi muutakaan kuin viedä pojan kotiinsa", Leo sen sijaan päätti ja Leah vilkaisi yllättyneenä veljeään, "Tule, viemme kyllä sinut autolla kotiin." Leah ei ollut uskoa veljensä sanoja, mutta päästi irti Micahista. Hiljaisissa tunnelmissa kaikki nousivat pihalla olevaan vanhaan maastoautoon, Leon ajaessa ja Leahin istuessa pelkääjän paikalla. Nainen pakotti Micahin takapenkille, kyllä tämä sieltä näkisi keskipaikalta ohjeistaa kunhan he ensin pääsisivät kaupunkiin.

©2017 Yhden kummituksen ajatuksia - suntuubi.com