Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

//Huijui, kolmas osa... Piti hieman leikata kakkosesta tämän puolelle, jotta tarina etenisi hieman jouhevammin ^w^ Mutta piteimmittä lörpöttelyjä... Tuttuun tapaan laulut ja muut huomautukset ja käännökset on listattu sitten tarinan loppuun. Olkaa hyvät:

 

Illalla Eli ei enää edes jaksanut riidellä Calderin kanssa, kun prinssi lähti raahaamaan tätä kohti punaisten lyhtyjen katuja. Hän tiesi, ettei tämä kuuntelisi nuorta vartijaa, ja menisi oman päänsä mukaan ja Elin tehtäväksi jäi vain päättää, seuraisiko hän prinssiä vai menisikö nukkumaan. Päätös ei ollut vaikea. "Tämä tuo huonoja muistoja mieleeni", Eli sanahti hiljaa, katsoessaan ympärilleen. Oli alkuilta, ja väkeä oli paljon liikenteessä. Vartija kulki prinssinsä vierellä, ja mietti pitäisikö hänen pitää Calderista jopa kiinni, ettei tämä vain käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja katoaisi. "Sanopa muuta. En vieläkään voi kuvitella Zahirin pojan olleen sellainen pikku hurmuri." "Tarkoitin teitä, prinssini", Eli tokaisi ja Calder kääntyi vilkaisemaan vartijaa hämillään. Kuitenkin pian ymmärryksen virne nousi prinssin kasvoille. "Sinä muistelet, mitä Cinin kanssa tapahtui", prinssi totesi. "En ole koskaan joutunut kantamaan niin pahasti humaltunutta miestä majataloon. Eikä Laucian-herra ollut kevyt." Calder kuitenkin vain virnisti, miettien oliko varkaan painoa lisänneet tämän mahdollisesti kultaa täynnä olevat taskut. "En kyllä tiennyt Cinillä olevan niin surkea viinapää. Yleensä hän on pystynyt juomaan pitkälle yöhön ongelmitta", Calder pohdiskeli. "Minäkin joisin itseni kyllä samaan kuntoon, jos päätyisin allenne baarin lattialle", Eli vastasi. Prinssi vilkaisi henkivartijaansa lapsekkaan vekkulimaisesti. "Ei edes pientä painiottelua?" "Teillä on enemmän lihasmassaa kuin minulla. Voimassa en pärjää teille ollenkaan", Eli myönsi, prinssin nyökätessä. Oli totta, että hänellä oli enemmän lihasmassaa kuin henkivartijallaan, mutta Eli oli liukasliikkeinen ja kestävä. Tämä oli kehittynyt soturina huimasti, päästen nykyisin nopeasti paikasta toiseen ja helposti kiemurrellen hankaliinkiin tilanteisiin. "Sinä vain luikertelisit pois", Calder tuhahti, myöntäen epäsuorasti Elin vahvuudet. "Se onkin enää ainoa asia, millä toivon voivani pitää teidät kurissa tulevaisuudessa."

 

Mustafa odotti kaksikkoa eräässä tavernassa, ja Eli oli hämillään, mistä mies oli osannut sinne tulla. Miehellä oli myös kaupungin kartta mukanaan, jonka oli jo valmiiksi levittänyt pöydälle ja tarkkaili sitä keskittyneesti, hörppien välillä vieressään olevasta oluttuopista. "Työn touhussa jo?" Calder kysyi iloisesti vetäessään itselleen tuolin miestä vastapäätä Elin seuratessa perässä prinssin esimerkkiä. "Mielestäni meidän tulisi hieman yrittää levittää vaikutusalueitamme pikku hiljaa", Mustafa totesi, vilkaisten Calderia kulmiensa alta, "Kapinalliset ovat tehneet töitä ahkerasti jo useamman vuoden ajan, mutta meillä on silti varsin vähän vapautta liikkua ympäriinsä turvallisesti. Kaiken on tapahduttava aina yöaikaan, kuin olisimme jotain rottia tai varkaita." "Mitä siis ehdotat?" "Ehdottaisin, että yrittäisimme saada osan kaupunkia haltuumme pysyvästi. Tämä tietenkin tulee viemään aikaa, mutta sitten meillä olisi oma turvasatama haavoittuneille, varastotilaa ja saisimme paremmin pidettyä toisemme tilanteen tasalla." "Onko tuo varmasti järkevää?" Eli kysyi huolestuneena. "Olet oikeassa siinä, poika, että tämä on erittäin riskialtista. Mutta mikäli onnistumme siinä, tukikohdasta olisi suuri etu. Lisäksi Calder, olet jo tuonut julkiseen tietoon, että olet tämän kapinallisarmeijan takana ollut koko ajan, joten suunnitelma lepäisi myös paljon sinunkin harteillasi. Joutuisit pitämään huolen, ettei kuningas tuhoaisi sitä ja mahdollisesti saisit olla jatkuvasti valmiina kumoamaan hänen päätöksiään meidän eduksemme." Eli muuttui hetki hetkeltä hermostuneemmaksi kuunnellessaan Mustafan suunnitelmaa, ja vilkaisi huolissaan Calderia, jonka silmät alkoivat loistaa innostuksesta. "Prinssini, herra Mustafa... Voisimmeko miettiä tätä vielä hieman tarkemmin?" Eli kysyi huolissaan. "Suunnitelma vaatii tietenkin paljon vielä hiomista. Tarvitsemme myös muiden suostumuksen ja mahdollisesti heidän ehdotuksiaan, minne tukikohta olisi viisasta sijoittaa. Suurimmaksi osaksi tulisimme varmasti vielä tekemään suunnitelmia täällä, mutta tukikohdassa olisi aina valmiina kaikki tarkempaa tarkastelua varten."

 

Laucianin liittyessä paljon myöhemmin muiden seuraan Allawin kanssa miehet vilkaisivat jo valmista seuruetta. Eli ei kehdannut katsoa Lauciania suoraan, ja varas arvasi tämän muistavan, mitä oli viimeksi joutunut todistamaan, ja häpeä nousi miehen mieleen. Kuitenkin hän piilotti tämän tunteensa ja istui pöydän ääreen, Allawi seuranaan. Lyhyesti Mustafa selitti, mitä oli miettinyt, suunnaten katseensa rikollisiin. "Se olisi kyllä varsin rohkea siirto", Laucian totesi. "Minä pidän siitä", Allawi naurahti, saaden suurimman osan pöytäkuntaa vilkaisemaan itseään varoittavasti. "Emme voi vain jäädä epämiellyttäväksi piikiksi kuninkaan lihassa, jos haluamme saada tuloksia aikaiseksi. En itsekään ole mielissäni ehdottaessa tällaista", Mustafa myönsi huokaisten raskaasti. Eli vilkaisi vanhempaa miestä ihaillen, tämä ei ollut sittenkään menettänyt järkeään. "Riskit ovat suuret, mutta niin myös siitä saatavat edut. Siksi haluaisinkin mielelläni kuulla teidän kaikkien mielipiteen asiaan. Lisäksi olen merkinnyt tähän karttaan muutamia ehdotuksia, mistä meidän kannattaisi yrittää vallata itsellemme tilaa, mikäli lähdemme yrittämään tätä hullua ideaani", Mustafa sanoi, osoittaen piirrustuksiaan kaupungin kartalla. Paikkoja ei ollut montaa, ja useimmat niistäkin oli keskustan ulkopuolella. Vain muutama oli kaupungin keskuksen läheisyydessä. "Välimatka ei ehkä ole kaikista suotuisin, mutta sillä tavoin meillä olisi enemmän tilaa ja vähemmän tarkkailijoita ympärillämme", Mustafa selvensi valintojaan.

 

Lopulta ryhmä päätti, että yrittäisivät valloittaa kapinallisarmeijalle tilan Mustafan tallin läheisyydestä. Mies oli valmis jopa huolehtimaan, mikäli kapinalliset tarvitsisivat tulevaisuudessa hevosia ja tarjoamaan omiaan tehtävään. Vaikka miehen talli oli pieni, tämä oli ylpeä kasvattamistaan eläimistä. Kapinallisten kohteeksi tuli siis pienehkö kartano, jossa eli vanha, parhaat päivänsä nähnyt paroni, jolle ei ollut siunaantunut lapsia, vaikka tällä oli kolme vaimoa. Naiset olivat myös itsekin jo vanhempaa väkeä. Suunnitelmissa oli, että kapinalliset tarjoaisivat heille huolenpitoa, ja mahdollisesti joku katulapsi saattaisi olla halukas suostumaan paronin ottolapseksi. Miehen maine ei ollut tunnettu, mutta he, jotka tiesivät paronin, pitivät tätä varsin epämiellyttävänä mahtailijana, joka puhui suuresti, mutta jonka sanoilla ei ollut painoarvoa. Tällä oli enää varaa pitää vain vähän palvelijoita, minkä vuoksi oli liikkunut jopa huhuja siitä, että tämän vaimot harkitsisivat miehen jättämistä.

 

"Minä en siihen kartanoon ainakaan ala muuttamaan", Allawi vielä myöhemmin tuhahti turhautuneena. Mies oli tehnyt selväksi, innostuksensa puutteen kuullessaan vaihtoehdot tukikohdan sijainnista, ja ketkä nämä alueet omistivat. "En minäkään kyseisestä paronista pidä", Mustafa huokaisi. Calder ja Eli olivat lähteneet palaamaan takaisin palatsiin, jättäen entisen vartijan suostuttelemaan varkaat hyväksymään paikan. "Kuitenkin hän saattaisi jopa olla sellainen mies, joka kannattaisi prinssiä. Tai oikeammin hän on sellainen, joka valitsee puolensa sen perusteella, kenen uskoo voittavan. Calder on vielä nuori, joten uskoisin paronin olevan hyvin nopeasti nuolemassa prinssin saappaita." "Kuullostaa vain entistäkin huonommalta", Lauciankin sanahti väliin. Hän ei pitänyt juuri hienostelevista aatelisista. "Tiedän. Mutta paroni voi olla juuri tarpeeksi typerä ja vaikutusvaltainen, että häntä voisi käyttää hyödyksi. En usko, että meidän tarvisee edes tehdä kovin kummoista tarjousta." Varkaat vilkaisivat toisiaan epäileväisinä. "Ja kuten sanoin, meidän kaikkien ei tarvitse mennä sinne asumaan. Ei koko armeija edes varmana mahtuisi sinne. Lilian kyllä tulee kuljettamaan edelleen viestejä meidän kaikkien välillä, ja kunhan pysytte täällä helposti löydettävinä, niin en oleta teidän olevan kartanossa yhtään pidempään kuin on tarvis", Mustafa vakuutti. "Musty, en tiennyt  sinun olevan noin juonikas", Allawi sanahti lopulta. "Joskus on oltava. Te saatatte olla kapinallisten mukana omien syidenne vuoksi, mutta minun uskollisuuteni kuuluu edesmenneelle kuningattarelle. En voinut olla hänen apunaan hädän hetkellä, joten nyt käytän mielihyvin kaikki parhaimmat ja pahimmat temppuni prinssin hyväksi." "Ihailtavaa", Laucian totesi kuivakasti. Huokaisten Mustafa pudisti päätään.

 

"Kuinka aiotte lähestyä paronia, prinssini?" Eli kysyi kun kaksikko käveli kaikessa rauhassa takaisin kohti palatsia. Yö alkoi olla jo pitkällä, eikä aamuun olisi enää montaa tuntia. "Tietääkseni hän on erittäin hankala persoonallisuus?" "Paroni on hankala vain jos sopimuksessa ei ole hänelle itselleen mitään. Kai minun on lähestyttävä häntä suoraan edestäpäin. Eli, suosittelisin sinua valmistautumaan tapaamaan sen vanhan korpun lähiaikoina", Calder vastasi. Hän ei itsekään juuri pitänyt suurisuisesta paronista. "Bousaidin nimellä ei enää nykyisin ole samanlaista valtaa kuin joskus aikoinaan... Luulisi kääkän olevan halukas parantamaan välejä minun kanssani." "Hän ei varmastikaan ilahdu, jos puhuttelette häntä noin", Eli huomautti kuitenkin. Vartija oli paljon parempi pitämään hermonsa kurissa, mitä paronista puhumiseen tuli. "Pitäisikö minun sitten lähettää sinut puhumaan puolestani?" Calder kysyi virnistäen leikkisästi. "Muistuttaisin teitä, että olen jälleen henkilökohtainen henkivartijanne. Kieltäydyn jättämästä teitä yksin keksimään mitä jotain typerää", Eli vastasi, vaikka oikeasti hänkään ei halunnut olla paronin kanssa tekemisissä. Paronilla oli huono tapa lytätä muita pienempiä sukuja, eikä Mishran suku ollut poikkeus sääntöön. "En minä mitään typerää tekisi", Calder yritti vakuuttaa, vartijan vilkaistessa epäluuloisesti prinssiään. "Tuota ette usko itsekään. Luultavasti joutuisin kantamaan teidän humalaista ruhoanne takaisin palatsiin", vartija arvuutteli itsekseen.

 

Hetken Calder katsoi vartijaansa, kuin arvioisi tätä, Elin kääntyessä hämillään vilkaisemaan taakse jäänyttä prinssiä. Hän oli epähuomiossa kävellyt herransa edelle, vaikka tämä ei yleensä moisesta välittänyt. "Tiedätkös, se voisi olla ihan hauska kokemus", Calder lopulta tokaisi ja kääntyi. "Ette te voi enää mennä juomaan!" Eli huudahti hätääntyneenä, mutta otettuaan hieman välimatkaa henkivartijaansa Calder yllättäen kääntyi, juoksi kiertäen Elin selkäpuolelle, vartijan seuratessa tätä hämillään katseellaan. Lopulta prinssi hyppäsi vartijan selkään nauraen. Eli oli melkein menetti tasapainonsa, onnistuen kuitenkin juuri ja juuri pysymään pystyssä. "Prinssini, mitä ihmettä...?" "Kuten sanoit, saat luvan kantaa minut takaisin palatsiin", Calder selitti iloisesti, Elin taistellessa pysyäkseen pystyssä nuoren miehen alla. "M-mutta... Olette painava, en usko jaksavani kantaa teitä palatsille asti", vartija ähkäisi, ottaen horjuvan askeleen eteenpäin ja melkein kaatuen nenälleen. "Älä viitsi olla ilonpilaaja", Calder nurisi, "Lilian teki samaa poikaystävänsä kanssa, tämä voi olla hauskaa." "Saanen muistuttaa arvon prinssiäni, että minä en ole poikaystävänne. Ja Lilian erosi samana iltana pojan kanssa", Eli vastasi, astetta ärtyneemmin. Mistä prinssi yhtäkkiä oli keksinyt vetää siskonsa keskusteluun? Prinssi kuitenkin vain nauroi, vartijan yrittäessä uhata tiputtavansa tämän tai heittäytyä selälleen seuraavaan kuralammikkoon. "Oletteko te masokisti? Mitä jos oikeasti toteutan uhkaukseni?" Eli kysyi lopulta. "Haluatko ottaa siitä selvää?" Calder kysyi takaisin, selvästi vihjaileva sävy äänessään. "Valitan, mutta asia ei kiinnosta minua tarpeeksi." "Vai niin... Oletko sinä sitten masokisti?" prinssi kysyi kiusoitellen, nojautuen eteenpäin nähdäkseen mikäli hänen henkivartijansa punastuisi. "En ole. Mutta ymmärrän hyvin, miksi jotkut voivat niin kuvitella, kun olen suostun pysymään palveluksessanne. Ja nyt, irrottakaa olkaa hyvät ja kävelkää omilla jaloillanne!"

 

Calder päätti ottaa ensin yhteyttä kirjeellä Bousaidin paroniin, puoliksi toivoen miehen kieltäytyvän, ettei hänen tarvitsisi olla tähän enempää yhteydessä. Kuitenkin paroni kirjoitti takaisin nopeasti, innokkaana sitomaan suhteita kuningassuvun kanssa. Hermostuneena Calder sopi tapaavansa miehen kuun lopussa, johon mennessä toivoi saavansa tarjouksensa hiottua Mustafan avulla täydelliseksi.

 

"Paronilla ei ole lapsia, joten perillisen tarjoaminen omista kannattajistasi olisi varsin hyvä kauppa", Mustafa ehdotti. "Mutta en usko kenenkään haluavan sen miehen kasvatiksi. Kukaan vanhempi ei suostu, ja lapset joutuisivat kestämään helvetin", Calder vastasi harmistuneena. Hän istui Mustafan pienessä ja pölyisessä mökissä pöydän ääressä, tuijottaen miehen tarjoaman viinimukin syvyyksiin. Eli hänen vieressään teki parhaansa mukaan muistiinpanoja, pyrkien olemaan häiritsemättä. "Kuitenkin sen, jonka aiotte valita, on oltava kannattajanne. Jos otatte vain satunnaisen katulapsen paronille ottolapseksi, tämä saattaisi hyvinkin päätyä kuninkaan kannattajaksi, mikäli hän ei päätyisi olemaan tyytyväinen uuteen elämäänsä", Mustafa muistutti, "Lapsen silmissä sellainen näyttäisi siltä, kuin olisitte myyneet hänet paholaiselle tavoitellen vain omaa etuanne. Ja se voisi hyvinkin ajaa paronin kuninkaan helmoihin, jos hänen perillisensäkin on sitä mieltä. Hän pyrkisi saada kaiken näyttämään siltä, kuin Bousaidin suku on alusta asti kannattanut kuningasta, ja hänen perillisensä mielipide vain vahvistaisi väitteitä." "Miksei se ahne, kuivunut rusina voisi tyytyä vain minun suosiooni?" Calder pukahti turhautuneesti. "Sekin on todennäköisesti paronin mielessä varsin korkealla. Kuitenkin kun annatte hänelle jotain pysyvämpää, voitte uhata ottaa sen pois, ja se sitoo paronin tiukemmin sopimukseen. Hän ei varmasti halua menettää mitään, minkä on kerran saanut haltuunsa, oli se sitten kultaa, kunniaa tai lapsi." "Voiko sellaiseen kieroon limanuljaskaan edes luottaa?" Elikin kysyi hämillään sivusta. "Kuten sanoin, hän pelkäisi liikaa menettävänsä kaiken saamansa, jos teemme hyvän tarjouksen. Hän ei juuri itse menettäisi paljoa päästämällä kapinallisarmeijan käyttämään tiluksiaan aina toisinaan. Lisäksi jos prinssi voisi kustantaa kartanon suojauksen, se vain houkuttelisi paronin vieläkin innokkaammin suostumaan pyyntöömme. Kapinalliset haluavat pitää tilan hallussaan, poissa kuninkaan käsistä, ja samalla he suojaisivat paronin omaisuutta", Mustafa laskelmoi. "Olet miettinyt tämän todella läpi, Musty", Calder naurahti ilottomasti. "Pakko. Jos teemme tämän, se tulee olemaan varsin suuri ja todennäköisesti kriittinen siirto kapinassa."

 

Kuukauden lähetessä loppuaan Calder pyysi Eliä istumaan iltaa huoneessaan viinilasillisen äärellä. "Olen yllättynyt, ettette halua lähteä käymään punaisten lyhtyjen kadulla vielä kun ehditte", Eli sanoi varautuneena ja nosti lasin huulilleen, maistaen väkevää, mutta makeaa juomaa. Calder sen sijaan katseli ikkunasta ulos ja silitti hajamielisesti sylissään lepäävää Sphintusta. "Usko pois, haluaisin kyllä tehdä niin", prinssi vastasi, "Mietin vain, että teenkö oikein." "Prinssini... Yritättekö kysyä mielipidettäni?" vartija kysyi hämillään. "...Kaipa minä kysyn." Eli tuijotti Calderia yllättyneenä, kun tämä ensimmäisen kerran näytti luottavan vartijan mielipiteeseen niin paljon. "Mustafa-herra esitti tämän suunnitelman, joten tottakai se on virheetön", nuori vartija vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Musty on hyvä työssään, en minä sitä aio kiistääkään. Mutta tämä tuntuu vain niin... Rajulta suunnitelmalta hänelle", Calder vastasi huolen kaikuessa hänen äänestään. "Kapinallisarmeija on tehnyt töitä jo kolme? Neljä? Vuotta... Se on varsin pitkä aika olla sisällissodassa. Vaikka te toimittekin pitkään valeidentiteetin alla, on toimillanne ollut silti suuri vaikutus Vinemariin. Uskoisin Mustafa-herran toivovan vihdoin tämän kaiken saavan päätöksen", Eli vastasi. "Et edelleenkään kuitenkaan ole vastannut kysymykseeni. Onko tämä suunnitelma mielestäsi oikein?" Calder muistutti naurahtaen. "Mielestäni suunnitelma on tarpeen, että pääsisimme kohti tulevaisuutta. Se ei ehkä ole kenellekään meistä mieleinen, mutta välttämötön", vartija vastasi.

 

Aamulla Calder lähti Elin kanssa tapaamaan Bousaidin paronia. Heidän saapuessaan perille mies oli jo kartanon porteilla heitä vastassa, leveä ja mielistelevä hymy kasvoillaan. "Teidän korkeutenne, kirjeenne oli iloinen yllätys ja suuri kunnia tälle vanhalle miehelle", paroni huudahti, Calderin laskeutuessa satulasta. Raye liikehti hermostuneena, pärskien ja pyöritellen päätään. Myös Eli laskeutui oman ratsunsa selästä, pysytellen kuitenkin visusti prinssin takavasemmalla. "Mukava kuulla. Olin itsekin otettu, kun suostuitte pyyntööni", Calder vastasi kohteliaasti, onnistuen juuri ja juuri pitämään kasvonsa rauhallisina, vaikka todellisuudessa prinssi olisi vain halunnut lähteä. "Voi, mutta tietenkin! Palvelusväkeni voi huolehtia hevosista, tulkaa toki sisälle", paroni sanoi, viittoen terävästi ainoaa tallipoikaansa kiirehtimään, ennen kuin ohjasi Calderin ja Elin sisälle.

 

"Mutta mikä suo minulle tämän kunnian? Kerroitte kirjeessänne, että kyse olisi jostain tärkeästä ja... arasta aiheesta", paroni sanoi, madaltaen ääntään loppua kohden. Calder ymmärsi, että mies halusi vaikuttaa viekkaalta, mutta prinssi tiesi, ettei paroni ollut loppujen lopuksi kovin ovela. Tämä oli onnistuttu huijaamaan niin heikkoon tilaan jo valmiiksi, että tämän manipuloinnin pitäisi olla varsin helppoa. "Niin, mutta minun on sitä ennen painotettava, että asian arkaluontoisuus on sitä luokkaa, että jos tieto leviää... Sanotaanko vaikka niin, että olisi sääli leikata teiltä kieli suustanne. Olen tullut käymään toivoen löytäväni luotettavan ystävän teistä, ja olisi ikävää, jos joutuisin pettymään", Calder sanoi, "Joten päätös on teidän. Pystynkö luottamaan teidän huostaanne huoleni?" Paroni hätkähti terävästi, epävarmana siitä pitäisikö hänen ottaa prinssin sanat uhkauksena vai varoituksena. "Sukuni on aina ollut uskollinen kotimaalleen, prinssi hyvä. Voitte luottaa minuun missä tahansa. Älköön koskaan kukaan edes epäilkö Bousaidin uskollisuutta kuningashuoneelle ja heidän suvulleen." "Tarkoitatteko tuolla Vinemarin vai Sharman sukua?" prinssi kysyi suoraan, saaden hikipisarat muodostumaan paronin ohimolle. "Molemmat suvut ovat vallassa, kuningas on Sharman sukua ja teissä yhdistyvät molemmat", paroni vastasi ääni täristen. "Joten voinko olettaa, että koska minussa yhdistyvät molemmat suvut, uskollisuutesi kuuluu minulle?" Samassa paronin ilme muuttui selvästi epämukavaksi, ja tämän kasvot suorastaan huusivat, kuinka mies katui kutsuneensa prinssin luokseen. "T-tietenkin, teidän korkeutenne", mies sai lopulta sanotuksi. Kuitenkaan Calder ei vielä luottanut tämän vastaukseen, ja prinssin silmät kapenivat, kun tämä tarkkaili paronia. Eli pysytteli rauhallisena prinssin vierellä. "O-oletteko tulleet käymään luonani mahdollisesti poliittisissa asioissa?" paroni sai vihdoin kysyttyä. "Luitte ajatukseni", prinssi vastasi hymyillen jälleen. Hänen teki mieli vielä jatkaa, nimittelemällä miestä, joka suorastaan kiemurteli hänen edessään. Mokoma alhainen torakka.

 

Toivoa voivansa vältellä epämiellyttävää aihetta paroni päätti kutsua prinssin ja tämän henkivartijan huvimajaansa kartanon takapihalla. Mies ajatteli, että nuoremmat voisivat rentoutuessaan unohtaa hankalat aiheet, ja näin hän pääsisi livistämään puolensa päättämistä. Kohteliaan isännän tapaan paroni tarjosi vierailleen viiniä, joka odotti huvimajassa valmiina. Palvelijoiden tehtävä oli huolehtia, että huvimajassa oli aina viiniä valmiina, mikäli paroni halusi viettää aikaa ulkona. Eikä kärsimätön vanha mies ikinä halunnut odottaa, että palvelusväki hakisi viinin viinikellarista, vaan juoman piti olla saatavilla heti aamusta lähtien. Istuutuen seiniä reunustaville penkeille vieraitaan vastapäätä paroni yllättäen käänsi kaiken huomionsa prinssin henkivartijaan.

 

"Suokaa anteeksi, etten ole vielä kysynyt nimeänne, nuori herra. Olette selvästi hyvin omistautunut tehtävällenne pysytellä prinssin vierellä joka hetki. Ihailtavaa", paroni sanoi mielistelevästi. "Tietenkin. Nimeni on Eli, Mishran suvusta." "Aaah, Mishra..." paroni totesi mietteliäästi, "Olenkin kuullut perheestäsi. Heillä on kuulemma ollut vaikeaa viime aikoina, mikäli olen oikein ymmärtänyt?" "Ei toki, siirryttyäni prinssin palvelukseen perheeni on onnistunut nousemaan takaisin seurapiireihin. Lisäksi isoveljeni perii isäni maat pian, vanhempieni jäädessä nauttimaan kovalla työllä ansaituista eläkepäivistään", Eli vastasi rauhallisesti. "Vai niin, vai niin... Mutta entä sisaresi? Mikäli muistini palvelee minua oikein, teitä lapsia oli kolme? Eikös hän ole kuitenkin vielä varsin nuori?" "Siskoni täyttää tänä vuonna 13, joten kyllä, hän on nuori vielä. Mutta myöskin hyvin kypsä ikäisekseen, ja osaa kyllä olla aiheuttamatta ongelmia. Mutta arvon herra Bousaid, emme tulleet tänne puhumaan perheestäni ja suvustani", Eli muistutti, vilkaisten vieressään istuvaa prinssiä. Myös paroni käänsi huomionsa jälleen Calderiin, nieleskellen hermostuneesti.

 

"Aivan, politiikkaa... Olette tulleet oikeaan paikkaan. Sallikaa minun sanoa, että olen haka, mitä tulee tuohon taiteiden kaukaiseen sukulaiseen", paroni sanahti, yrittäen vaikuttaa tietäväiseltä. "Silloinhan kaikki menee juuri kuten toivoinkin. Kuulisin mielelläni mielipiteenne valtion tämän hetkisestä tilanteesta, ja etenkin kuninkaasta", Calder vastasi, kiertelemättä aihetta sen suuremmin. Muutama hikipisara muodostui jälleen paronin ohimoille. "Voisitteko tarkentaa, teidän korkeutenne? Kaipaatteko kenties neuvojani, kuinka palata kuninkaan suosioon?" mies kysyi hermostuneena. "En. Sattumoisin suurin osa kansasta tietää suhtautumisestani kuninkaaseen. Tietääkseni uutisten pitäisi olla levinnyt jo ympäri valtakunnan?" "Kyllä, totta. Olen sattunut kuulemaan välienne... viileydestä. Kuinka voisin siis olla avuksi, mikäli ette ole aikeissa muuttaa tilannetta?" Voi, kyllä tilanne tulee muuttumaan, Calderin teki mieli huomauttaa, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. "Haluaisin tietää, minne te aiotte asettua tässä uudessa valtajaossa? Ketä kannatatte, paroni Bousaid? Olkaa huoleti, voitte sanoa mitä mielenne tekee aivan vapaasti, en tule ottamaan sanojanne pahalla", prinssi hymyili. "Minne minä asetun? Niin, ymmärrän hyvin, miksi asia kiinnostaa teitä. Saisinko kuitenkin itsekin tiedustella, miten muut suvut ovat sijoittuneet? Mishran suku, kenties? Tai entä kuninkaan oma suku, Sharmat?" paroni kysyi, selvästi vältellen aihetta. "Mishran suku tietenkin seisoo jykevästi prinssimme takana", Eli vastasi rauhallisesti. "Sharman suvun edustajan puuttuessa täältä en näe oikeudekseni laittaa sanoja heidän suuhunsa", Calder jatkoi. Hän ei halunnut antaa paronin tietää, että niin vaikutusvaltaisen suvun päämies oli hänen vihollisensa, vaikka paroni todennäköisesti osasi arvata asian. Mutta vielä hankalampaa olisi, jos hän päättäisi ottaa Raoulin tapaan neutraalin asenteen. "Joten pyydän, älkää enää kiusatko minua, vaan kertokaa mielipiteenne. Se kuitenkin on tämän vierailuni pääsyy." "Tottakai, olette aivan oikeassa, prinssi hyvä", paroni hätäili. Calder saattoi nähdä, kuinka mies kiemurteli epätoivoisena penkillään. Tämä ei halunnut myöntää prinssille suoraan vastustavansa häntä, mutta ei uskaltanut myöskään mennä kuningasta vastaan.

 

"Minä... tuota..." "Helpottaisiko asiaa, jos tekisin teille tarjouksen, paroni Bousaid?" Calder kysyi, yllättäen vanhan miehen täysin. "Tarjouksen?" "Haluaisin sinun muistavan, että minä olen nuorempi kuin isäni, ja hänen ainoa poikansa. Ainoa, joka voi periä kruunun. Tulevaisuutta ajatellen... Eikö teistäkin tuho olisi lähellä, mikäli kuninkaan jälkeen ei olisi kruunulle seuraajaa?" prinssi kysyi, ja paronin silmät suurenivat yllätyksestä ja järkytyksestä melkein kaksinkertaisiksi. "T-tarkoitatteko, että te ette olisi ottamassa kruunua vastaan arvoisan isänne jälkeen? Kuka sitten astuisi valtaistuimelle?" "Juuri se huoli painaa minunkin mieltäni. Jos kuningas saa tarpeeksi tukijoita, hänen olisi helppoa ajaa minut alas, ja samalla tuomita Vinemar kaaokseen", prinssi muistutti. Paroni katsoi poikaa mietteliäänä. Tämä oli kyllä oikeassa. "Jos sen sijaan suostuisitte minun kannattajakseni, voisin nostaa Bousaidin suvun jälleen näkyviin. Mikä voisikaan olisikaan parempi, kuin lämmin suhde kuningashuoneeseen, vai mitä mieltä te olette, paroni?" "Tekisittekö te todella sen? Saisiko tämä vanha mies vielä nauttia viiniä hovissanne, teidän vieraananne?" "Tietenkin. Mutta tämä tulevaisuus on erittäin suuresti riippuvainen teistä itsestänne, paroni, ja minkä päätöksen teette." Muistutus kirpaisi paronia syvältä. Tarjous oli varsin houkutteleva, mutta hän oli edelleen peloissaan, mitä kuningas tekisi jos sattuisi kuulemaan.

 

"Mutta minä olen vain vanha mies. Sukuni päättyy minuun", paroni vihdoin keksi. Hän yritti tarttua jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, mitä hänellä oli, ettei hänen tarvinnut tehdä päätöstä kuninkaan ja prinssin välillä. "Ei sen tarvitse olla niin", Calder kuitenkin vastasi. "Mitä tarkoitatte, teidän korkeutenne?" "Mikäli perillinen on ainoa asia, joka teitä huolestuttaa, voin hyvinkin tarjota teille sellaisen." Paronin ilme vaihteli nopeasti yllättyneestä innostuneeseen, ja sitten epäuskoiseen. Prinssi antoi tälle kuitenkin aikaa kaikessa rauhassa päättää, mitä halusi sanoa. Kun paroni viimein sai kasvonsa jälleen omaan hallintaansa, miehen ilme oli utelias, mutta myös varautunut. "Kuinka te voitte sellaista luvata?" "Satun tietämään, mistä löytäisin teille mahdollisen perillisen vaikka heti. Saisitte kasvattaa ja kouluttaa hänet kuten mielitte, ja hän tulisi kantamaan nimeänne teidän jälkeenne. Bousaidin suvun ei tarvitsisi sammua", Calder esitti tarjouksensa. "Onko teillä sitten jotain aviottomia lapsia, vai mistä te nämä lapset aiotte löytää? Minä en huoli kasvatikseni jotain ojanpohjalta ongittua räsypekkaa", paroni kysyi, "Vai kenties tiedätte jonkun kauniin nuoren neitosen vailla aviomiestä." Molemmat Calder ja Eli hillitsivät inhon irvistyksen paronin viimeiselle ehdotukselle. "Sanotaanko vaikka näin, että tunnen naisia, joiden asema hankaloittaa heitä pitämään huolen omista lapsistaan, arvostetuista suvuista jokainen. Uskoisin heidän olevan enemmän kuin iloisia, jos kasvattaisit heidän lapsensa. Ja kun lapsi kasvaisi vielä sukuun, joka on prinssin suosiossa. Voisiko tarjoukseni enää onnellisemmaksi muuttua?" Calder selvitti. "Hmmm, saatatte olla oikeassa..." "Kuitenkin tämä kaikki vaatii sen, että seisotte takanani niin hyvässä kuin pahassakin. Muussa tapauksessa saatte yrittää ylipuhua kuninkaan tekemään saman, ja voin sanoa, ettei hän tunne läheskään yhtä paljoa naisia kuin minä. Olisiko hän edes kykeneväinen löytämään sopivaa lasta, epäilen vahvasti. Minä sen sijaan tarjoan sinulle perillistä, ystävyyttäni ja ottaisin varmasti mielelläni teidän kasvattaman lapsen neuvonantajakseni tulevaisuudessa." Tarjous sai paronin silmät loistamaan, ja mies suostui paljon nopeammin kuin Calder tai Eli oli osannut odottaa. 

 

"Jumalat siunatkoot teitä, prinssi hyvä", paroni ylisti onneissaan, "Saan pojan, minä saan pojan ja sukuni ei sammu. Ja hänestä kasvaa vielä hieno mies, sen lupaan teille. Saatte parasta, mitä Bousaidin suvulla on tarjota." Calder kätki huokauksen. Hän ei ollut sanonut mitään lapsen sukupuolesta, mutta ilmeisesti hänen pitäisi sitten löytää jostain poikalapsi. Hänen ei kannattanut alkaa nahistelemaan miehen kanssa nyt, kun tilanne näytti etenevän mukavasti. "Kuitenkin tällä kaikella on hintansa, arvon paroni", Calder sen sijaan muistutti, miehen rauhoittuen heti. "Tietenkin, mitä tahansa!" mies lupautui heti, kuuntelematta edes, mitä prinssillä oli sanottavana. "Sehän hienoa. Tarvitsen armeijalleni tukikohdan. Mieheni tulevat ja tuovat tarvittavansa. Sinun ei tarvitse heistä huolehtia. Lisäksi aion asettaa muutamat heistä kartanon suojaksi, joten kodistasi tulee entistäkin turvallisempi", Calder selvitti ja paronin ilme muuttui heti. "Tarkoitatteko tuoda kotiini kapinallisia?" mies kysyi heti. "Tarkoitan. Ja sen lisäksi saat tarjota heille tiluksiasi turvapaikaksi, mikäli väkeäni loukkaantuu taistelussa." "Ehdottomasti ei! Olen kuullut, että kapinallisissa on myös roskaväkeä, ihmisiä jotka elävät ties millaisissa loukoissa! En voi hyväksyä heidän norkoilevan täällä tyhjän panttina", paroni huudahti. "Muista, mitä sovimme, paroni. Tiedän hyvin, mitä pyydän, ja siksi juuri tarjoan sinulle niin paljon." "Mutta tämä on--" "Ja muista, mitä sanoin kielenleikkaajista." Paroni hiljeni heti. Hermostuneena hän nieleskeli kiukkuaan, prinssi oli ajanut hänet ansaan. "Jos kieltäydyn?" "Asetan sinut omieni vahtiin, että pidät tämänpäiväisen keskustelumme salassa. Tunnen sattumoisin miehiä, jotka voivat tehdä niin, etkä sinä edes huomaisi heidän läsnäoloaan."

 

Paroni ei osannut vastata mitään prinssille. Hän oli peloissaan. Hetken Calder ja Eli vain istuivat miestä vastapäätä, kunnes nousivat seisomaan. "Tule, Eli. Annetaan paronin miettiä ehdotustamme hieman. Ymmärrän hyvin, kuinka suuri asia tämä on, ja hän varmasti tarvitsee aikaa kaiken sisäistämiseen", Calder totesi nousten seisomaan ja prinssin henkivartija seurasi heti perässä. "Muistan kyllä reitin, älkää huolehtiko", tämä vielä jatkoi, viittoen paronia vain rentoutumaan rauhassa, ennen kuin käänsi miehelle selkänsä. Yksin huvimajaansa jäänyt paroni tuijotti kauhuissaan prinssin perään. Hänestä tuntui, kuin olisi juuri ymmärtänyt, miksi tämän isä puhui pojastaan kuin paholaisesta. Kuitenkin tuo sama paholainen oli luvannut hänelle kaikkea, mitä paroni oli aina halunnut, ja kun asiaa mietti, oliko hinta lopulta niin mahdoton? Hänen tulisi päästää kapinalliset tiluksilleen, asettua kodiksi kartanoonsa, mutta tuskin nyt sentään prinssi heitä kaikkia toisi. Eihän kokonainen armeija edes mahtuisi kartanoon asumaan. Lisäksi he toisivat turvallisuutta. Paroni, hänen vaimonsa, ja mahdollinen tuleva poikansa olisivat hyvin turvattu. Lyhyen mietinnän jälkeen mies oli tehnyt päätöksensä, ja nousi seisomaan. Kiirehtien etuportille, jossa ehti nähdä prinssin olevan ottamassa ratsuaan, paroni kiitti onneaan, että oli ehtinyt juuri ajoissa. "Prinssi hyvä, odottakaa! Minä... Minä suostun ehtoihinne. Sinä ja miehesi olette tervetulleita!"

 

Hyvästeltyään ja luvattuaan olevansa viikon sisään yhteydessä Calder ja Eli lähtivät paronin luota. Kumpikin oli varsin hiljainen paluumatkan, prinssin miettiessä, mistä löytäisi paronille pojan, Elin huolehtiessa tämän hyvinvoinnista. "Paronin ei tarvitse tietää lapsen alkuperää", vartija kokeili varovaisesti aloittaa keskustelua, kun he olivat melkein kaupungissa jälleen. "En minä sitä pelkääkään. En vain haluaisi... Eli, en millään haluaisi laittaa ketään viatonta lasta kestämään sen miehen kasvattina olemista", prinssi myönsi. Hän oli jo nyt uupunut, vaikka ei ollut tehnyt muuta kuin tavannut paronin ja puhunut tämän kanssa. Jotenkin kuitenkin vastenmielinen mies oli onnistunut imemään Calderista kaiken energian. "Prinssini... Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitatte. Minunkin teki mieli lyödä häntä monesti keskustelumme aikana", Eli myönsi, saaden prinssin naurahtamaan ilottomasti. "Kunpa voisinkin vain lyödä siihen mieheen järkeä nyrkein..." "Valitettavasti ette voi. Mutta kun saamme tämän asian kuntoon, teidän ei enää tarvitse nähdä paronin kasvoja." "Ei. Vastuu on minulla, Eli. Minä lupasin hänelle, että löytäisin sopivan perillisen. En voi vain etsiä lasta ja myydä sitä kuin karjaa ja sitten vain hylätä. Lisäksi omat mieheni tulevat olemaan paronin kartanossa. En muista milloin olisin viimeksi halunnut näin paljon vain... kadota." "Te tunnette haluavanne kadota?" Eli kysyi hämillään. "En usein. Mutta nyt kyllä tekisin melkein mitä tahansa, että voisin vain hävittää olemassaoloni. Ei, en tarkoita että haluaisin kuolla, mutta... Olla vain kuin en olisi koskaan syntynyt." Hämmentyneenä vartija tuijotti prinssiä. Tämä tuntui paljon inhimillisemmältä heikkoina hetkinään. Calderin puheissa ei kuulunut sitä normaalia leikkimielisyyttä ja kiusoittelua kuten yleensä. "Vielä jonain päivänä teistä tulee hyvä kuningas", Eli sanahti lopulta hymyillen.

 

Myöhemmin illalla kaksikko lähti kertomaan Mustafalle, miten paronin luona oli käynyt. Mies odotti samaisessa kapakassa, jossa suunnitelma oli tehty, valmiina Laucianin ja Lilianin kanssa. Mikäli paroni oli ottanut syötin, niin nämä kaksi pystyisivät varmasti etsimään jonkun sopivan lapsen miehelle. Kumpikaan ei tosin vaikuttanut järin ilahtuneilta ajatuksesta, mutta tulivat silti kuulemaan, missä mentiin. Kaikki kolme saattoivat hyvinkin kuitenkin arvata tapahtumien kulun Calderin väsymyksestä ja Elin huolestuneista katseista.

 

"Pistikö paroni sinut tiukille, poju?" Mustafa kysyi, kun prinssi istuutui pöydän ääreen ja Eli lähti hakemaan tälle juotavaa. "Persoonallaan kyllä. Kuvainnollisesti sanottuna hän nuoli saappaani uuden veroisiksi", Calder huokaisi. "Sellainen paroni on. Hän haluaa vaikutusvaltaisia ystäviä, jotta voisi tuntea itsensä voimakkaaksi", Mustafa totesi myötätuntoisesti, "Kerro kuitenkin nyt, mitä siellä tapahtui. Niin rasittavaa kuin se sitten olikin." Haamun lailla Eli toi juoman prinssin eteen ja istuutui tämän viereen, kun Calder alkoi kertoa juurta jaksaen kaiken paronin luona tapahtuneen.

 

"...Hän ilmeisesti siis ainakin odottaa poikalasta. En kuitenkaan halua alkaa särkemään kenenkään perhettä", Calder lopetti tarinansa. "Lapsen on siis oltava nuori. Sillä voimme selittää, miksei tällä ole minkäänlaista koulutusta", Mustafa pohti. "Älä tee tästä enää vaikeampaa, Musty. Tiedän kyllä itsekin, mitä olen luvannut. Eikö olisi vain mahdollista unohtaa sopimus ja keksiä jotain muuta?" "Calder, niin epämiellyttävää kuin tämä onkin, se saattaa hyvinkin olla välttämätöntä", vanhempi mies muistutti. Se ei kuitenkaan parantanut prinssin oloa, vaan päinvastoin pahensi sitä. Huolissaan Eli nosti kätensä tämän olkapäälle, ja huomasi prinssin tärisevän pienesti. Hän ei ollut varma, johtuiko se epätoivosta, vihasta vai häpeästä, vaiko kaikista kolmesta.

 

Lilian ja Laucian seurasivat tilannetta hiljaisina, kummankin ollessa vastentahtoisia sotkemaan käsiään asiaan. Sopimus kuulosti ihmiskaupalta, mikä oli yleisesti halveksuttua, jopa kaikista hyljeksytyimpien ihmisten keskuudessa. Laucian tiesi, ettei varkaiden kilta haluaisi olla missään tekemisissä ihmiskaupan, eikä varsinkaan orjakaupan tai lapsien myymisen kanssa. Lilian taas tuli itsetietoisemmaksi omasta asemastaan. Hänkin oli periaatteessa katulapsi, ja jos ei olisi asunut Madamen hoivissa ja olisi piilotettu prinsessa, saattaisi hyvinkin olla vaihtoehto tällaisessa tilanteessa veljelleen.

 

"Palaa vain palatsiin nukkumaan tältä iltaa. Minä yritän keksiä, kuinka meidän tulee toimia", Mustafa lopulta sanoi myötätuntoisesti. Elin avustuksella prinssi suostui lähtemään, ennen kuin olisi juonut itseltään jalat alta. Kaksikon poistuttua Mustafa jäi pöytään istumaan hiljaisina pysyneiden Lilianin ja Laucianin kanssa. "Kuulitte, mitä paronin luona oli tapahtunut", mies aloitti, ja Laucian löi tuoppinsa pöytään. "Saatan olla rikollinen, mutta minäkään en noin alas suostu vajoamaan", vaalea mies sanoi päättäväisesti. Pelkkä ajatuskin toi pahan maun varkaan suuhun ja sai oluen maistumaan kuravedeltä. "Odota kuitenkin vielä vähän", Mustafa sanoi, haastaen toisen miehen katseellaan, "En ole puhunut loppuun." Laucian aisti entisestä vartijasta tulevan päättäväisyyden, vaikka tämän silmät olivat itseinhosta synkät. Mustafa ei luovuttaisi, ennen kuin olisi saanut asiansa sanottua, ja lähettäisi sitten Lilianin varkaan perään jos ei muuta. Tai sitten joutuisi laittamaan tytön yksin etsimään sopivaa lasta paronille. Vastentahtoisesti Laucian päätti, että oli helpompaa kuulla, mitä miehellä oli sanottavana nyt, ja jäi paikalleen kääntäen kylmän katseensa Mustafaan. "Otimme suuren riskin jo tullessamme tähän asti. Saatoin olla typerä ja toivoa paronin kieltäytyvän, mutta tämä myöntyikin ehtoihimme. Laucian, yritä ajatella tilannetta hetken aikaa järjellä, ilman tunteita ja kunniaa", Mustafa sanoi. Jos varas ei olisi ollut niin vihainen, hän olisi saattanut naurahtaa entisen vartijan sanoille. "Olemme tulleet jo liian pitkälle perääntyäksemme nyt. Tämä kaikki lähti kuningattaren kunnian palauttamisesta, ja nyt meillä on mahdollisuus saada suuri etu puolellemme. Äläkä unohda, että Calder sai suostuteltua paronin hyväksymään meidän väkemme läsnäolon kartanossa. Lapsi olisi siis kapinallisten silmien alla, jotka voisivat heti ilmoittaa, mikäli poikaa kohdeltaisiin huonosti. Voisimme pelastaa tämän heti, mikäli tilanne niin vaatisi. En kuitenkaan usko edes paronin olevan niin typerä, että kiduttaisi lasta meidän nenämme alla. Lapsi olisi turvassa, ja saisi myös varsin hyvän kodin ja lupaavan tulevaisuuden." Laucian mietti hetken hiljaa Mustafan sanoja. "Luulen jopa, että voit luvata Calderin nimissä jotain myönnytyksiä perheelle, jos tilanne vaatii." "Selvä. Minä katson, josko voisin löytää jonkun. Mutta en pakota ketään tähän. Jos sopivaa lasta ei löydy, sitä ei löydy", Laucian myöntyi lopulta vastahakoisesti. Ehkä ihme tapahtuisi, ja joku katulapsi todella saisi hyvän elämän.

 

Lähtiessään tavernasta Laucian alkoi miettiä, mitä oli luvannut. Vaikka Mustafa oli hyvin perustellut kaiken, ja riskit olivat varsin vähäisiä, ei lapsen antaminen jollekin ylimieliselle paronille silti tuntunut yhtään helpommalta. Hetken varas mietti, mistä edes löytäisi katulapsia. Hän ei nimittäin ainakaan ketään killan nuorimpia jäseniä alkaisi tarjoamaan, vaikka sieltä voisi löytyäkin sopivaa ikäluokkaa oleva lapsi nopeasti. Miehen katse seuloi katuojia, kun hän muisteli, missä itse oli ollut ennen kuin kilta oli ottanut hänet omakseen. Lapset pysyttelivät usein varjossa tai menivät itseään isompien taakse piiloon. Toisinaan näillä saattoi myös olla kerjäläisäiti tai -isä vierellään, joiden kasvoilla oli aina yhtä kuollut katse kuin lapsillaan. Kuitenkin näin myöhään kerjäläiset ja orvot olivat yleensä painuneet piiloihinsa, suojautuakseen kylmältä, humalaisilta ja julmalta maailmalta. Varas tuskin löytäisi ketään enää näin myöhään. Huokaisten Laucian pudisti päätään. Huomisesta tulisi inhottava päivä.

 

Seuraavana aamuna Laucian lähti käymään torilla, sillä siellä kerjäläiset saattoivat hyvinkin viettää aikaansa, pysytellen varjoisasti reunoilla ja pysäytellen ohikulkijoita. Kuitenkin erilaisen ulkonäkönsä vuoksi Lauciania ei kovin usein lähestytty, jopa epätoivoisimmin apua tarvitsevat välttelivät häntä. Mutta tarkkasilmäiseltä varkaalta ei jäänyt kerjäläiset huomaamatta, varsinkin kun hän muisti, millaista räsypekan elämä oli aikoinaan ollut hänen lapsuudessaan. Kerjäläisissä näkyi selvä jakauma, jossa toiset pysäyttelivät lähes jokaisen ohikulkijan, kun taas toiset pysyttelivät syrjemmällä, toivoen jonkun hyväsydämisen tulevan heidän luokseen nähdessään näiden kurjat olot.

 

Laucian suuntasi erään vanhan, lähes hampaattoman rouvan luokse, joka piti sylissään suurin piirtein sopivan oloista lasta. Huomatessaan lähestyvän miehen ulkonäön nainen tiukensi otettaan lapsestaan, joka kääntyi vilkaisemaan myös varasta. "P-päivää, hyvä herra", nainen sanoi, kun Laucian polvistui tämän kanssa kasvotusten. Mies nyökkäsi vastaukseksi, toivoen niin vaikuttavan vähemmän uhkaavalta. Hän vilkaisi lasta nopeasti lähempää. Laiha, mutta ei kuitenkaan nälkiintynyt. Lapsen äiti todennäköisesti antoi lähes kaiken ruokansa tälle, sillä nainen itse oli säälittävän hauraan näköinen. "Herra?" "Niin, millaiset olot teillä kahdella täällä on?" "Kuten herra näkee, ei kovin kummoiset", nainen vastasi, vilkaisten ympärilleen, "Leivässä pysyy kiinni jos vain jaksaa repiä oman osansa kynsin ja hampain." Lapsi halasi äitiään surullisena kuullessaan tämän huonon vitsin. "Olen kuullut eräästä tahosta, joka voi hieman helpottaa elämäänne", Laucian vastasi, ja selitti vastentahtoisesti tarinan paronista. "Ettäkö eroaisin elämäni ainoasta syystä jaksaa huomiseen? En ikinä", nainen sanahti astetta kivakammin, tiukentaen otetta sylissään olevasta lapsesta. "Ymmärrettävä vastaus", Laucian kuitenkin vastasi rauhallisesti. Säikähtänyt lapsi itki äitiään vasten. Varkaan luvatessa, ettei aikoisi erottaa näitä, äiti vilkaisi miestä kulmiensa alta. "Varmasti?" "Varmasti. Mutta jos olette kiinnostuneita, niin tiedän muutaman, joilla olisi tavallisille juoksupojille käyttöä. Siitä saisi rahaa palkaksi, eikä teidän tarvitsisi erota toisistanne", Laucian kertoi. Yöaikaan viestinviejille kuitenkin oli aina käyttöä. "Selvä. Kiitoksia tästä tiedosta, herra", nainen vastasi, mutta Laucian saattoi tuntea tämän katseen vielä hyvän aikaa selässään, kun käveli pois.

 

Vielä muutaman kieltävän vastauksen jälkeen mies päätti, ettei vanhemmat tulisi eroamaan lapsistaan. Kuitenkin orpoja oli selvästi hankalampi löytää, näiden käyttäen pientä kokoaan hyväksi ja puikahtaen piiloihinsa heti epämiellyttävän tilanteen lähellä. Rohkeimmat ja röyhkeimmät taas, jotka eivät pelänneet tuntemattomien katseita, olivat kuin villipetoja. Sellaiset lapset eivät kelpaisi ikinä paronille, tämä ei varmasti uskoisi näiden lasten olevan jonkun aatelisneidon äpäröitä, ja lapset menettäisivät henkensä todennäköisesti varsin pian.

 

 

Lopulta Laucianin katse osui pienikokoiseen yksin kadun reunalla istuvaan poikaan. Tämän taktiikka saada rahaa oli tuijottaa suurilla surullisilla silmillään tiukasti niitä, joiden katse kohtasi lapsen oman. Lapsi näytti säälittävältä, ja tämän kerran saatua katsekontakti jätti monet kiusaantuneiksi. Heistä tuntui pahalta kävellä lapsen ohi, joten ohikulkijat antoivat tälle nopeasti kolikon tai pari päästäkseen pois tuon katseen alta. Kuitenkaan torin kuhinasta oli vaikea saada katsekontaktia, minkä vuoksi vaikka lapsi välillä rahaa saikin, tulot todennäköisesti olivat häviävän pienet. Kuin aistien, että joku katseli häntä lapsi paikansi vihdoin Laucianin, ja kiinnitti saman säälittävän katseensa varkaaseen. Lapsi näytti lähes hakatulta koiranpennulta, tämän pölyisten kasvojen maastoutuessa takanaan olevaan seinään. Kuitenkin kirkkaat, suruisat silmät pitivät katseen tiukasti kohteessaan.

 

Lapsi hillitsi hyvin voitonriemunsa, kun Laucian lähestyi tätä. Todennäköisesti lapsi odotti miehen antavan tälle rahaa, kuten muutkin tätä lähestyneet. Kuitenkin vastoin lapsen muita uhreja, varas laskeutui jälleen tämän eteen, ollakseen samalla tasolla lapsen kanssa. Kuitenkaan lapsi ei hievahtanutkaan, ei sanonut sanaakaan. "Hei", Laucian aloitti, kokeillen vastaisiko lapsi hänelle mitään. Tämä kuitenkin tuijotti edelleen vain varasta niillä kirkkailla silmillään hiljaa, mutta silti mies oli varma, ettei poika kuuro ollut. "Onko sinulla jossain lähistöllä vanhempia?" Laucian kysyi, muttei edelleenkään saanut vastausta. "Hei", mies sanahti jo äänekkäämmin. Kuitenkin samassa hän kuuli askeleita takaansa. Juoksuaskeleita. Nopeasti käännähtäen Laucian ehti juuri ajoissa reagoida, kun hieman edellistä lasta pidempi yritti hypätä tämän kimppuun. Väistäen häntä kohti juoksevan lapsen Laucian työnsi pojan seinää vasten, ja silloin ensimmäinen lapsi vihdoin heräsi kunnolla eloon.

 

"Herra, älkää satuttako häntä!" lapsi huudahti, nousten seisomaan. Laucian piti pidempää poikaa kädenmitan päässä itsestään, seinää vasten. "Jos et aio antaa rahaa, niin ala kalppia jauhonaama", isompi, ja oletettavasti vanhempi poika kuitenkin sanahti kiukkuisesti. "Ovela juoni, pojat", Laucian totesi. Nämä lapset siis työskentelivät yhdessä, vanhemman suojellessa nuorempaa, kun nuorempi kerjäsi heille rahaa. Tosin nähdessään vanhemman kasvot, varas ymmärsi hyvin, miksi näin oli. Vanhemman silmissä näkyi sähköinen, uhmakas katse, joka ei olisi herättänyt sääliä lempeimmässäkään ihmisessä helposti. Tämä oli selvästi ylpeä, eikä halunnut muiden sääliä, lapsi joka halusi selvitä aikuisten maailmassa aikuisten ehdoilla, ja tulla silti voittajaksi.

 

Pian myös pienempi poika roikkui Laucianin kädessä, yrittäen saada toista vapaaksi. "Olkaa kiltti, herra, päästäkää hänet menemään", lapsi aneli. Laucian vilkaisi lasta, ennen kuin nosti katseensa jälleen toiseen. Taistelutahto ei ollut kuitenkaan kadonnut tämän silmistä minnekään. "Jos hän käyttäytyy", varas vastasi. "Lazar, ole kiltti", pienempi poika käänsi anelevan katseen toiseen. Tämä kuitenkin vain mulkaisi huolestunutta ystäväänsä. "En lupaa mitään", poika, Lazar, vastasi, Laucianin painaessa tätä tiukemmin seinää vasten. "Lazar, nyt ei ole oikea hetki alkaa ylpeäksi", pienempi pyysi, kyynelten alkaessa muodostua tämän silmäkulmiin. Se tuntui vaikuttavan vihdoin Lazariin, ja tämä huokaisi. "Jos hänkin käyttäytyy", poika vastasi haastavasti, ja Laucian kohotti toista kulmaansa. Hän ei ollut antanut mitään syytä epäillä pahaa itsestään, mutta Lazar pysyi epäluuloisena. "En ole tullut satuttamaan ystävääsi", Laucian vastasi, ja päästi irti pojasta. Saatuaan kerättyä tasapainonsa Lazar kohotti katseensa varkaaseen, muttei enää kuitenkaan hyökännyt. "Selvä. Sano asiasi, muukalainen."

 

"Paronin hoiviin?" pienempi poika toisti, kun Laucian oli saanut kerrottua jälleen, mitä etsimässä. Lapsen silmät loistivat haaveellisina. "Ehdottomasti ei", Lazar tokaisi heti, "Tämä on joku aikuisten juoni. Haistan sen sinusta, blondi." Lauciania alkoi todella ärsyttämään vanhemman pojan loukkaukset. "Mutta Lazar..." "Ei." "En ole tullut pakottamaan ketään. Jos kumpikaan teistä ei halua, niin lähden", Laucian vastasi ja oli jo kääntymässä, mutta pienempi poika tarttui tätä hihasta. "Herra, älkää vielä lähtekö. Haluaisin kuulla lisää", poika sanoi. Tämän ystävä yritti vetää kuitenkin tätä kauemmaksi, mutta pienemmän lapsen ote Laucianin hihasta piti. "Olkaa kiltti." Laucian vilkaisi vanhempaa poikaa, jonka nimen jo tiesi. Pienemmän pojan nimeä hän ei ollut vielä kuullut. "Jos sovitte tästä keskenänne, niin kerron minne voitte tulla auringon laskettua", varas ehdotti. Hänen oli mahdoton kertoa lisää Lazarin läsnäollessa. Vanhempi poika oli aivan liian hyökkäävä ja esti pienempää tekemästä päätöstä, minkä mies oikeastaan ymmärsi hyvin. "Kerro vielä nimesi, poika", Laucian sanoi ja katsoi lasta. "Olen Danijel", tämä vastasi iloisesti hymyillen.

 

Illan tullessa lapset suuntasivat Laucianin mainitsemaan paikkaan. Kyseinen taverna oli täynnä väkeä, pääosin aikuisia miehiä, jotka joivat sen minkä ehtivät. Danijel etsi Lazarista suojaa, kun he astuivat sisään. Onneksi Laucian oli helppoa paikantaa pöydästä, jossa tämä pelasi korttia. Myös varas huomasi lapset nopeasti, mutta päätti ilmeisesti kuitenkin jäädä paikalleen. Mahdollisesti pelatakseen meneillään olevan pelin loppuun. Lazar, Danijel vanavedessään, asteli pöydän luokse itsevarmoin askelin. "No niin, täplä, me tulimme. Juuri kuten halusit", Lazar julisti päästessään pöydän viereen. Laucianin pelikaverit vilkaisivat poikaa hämillään. "Mikä tuo nulikka on?" eräs heistä kysyi. "Nulikka vain", Laucian vastasi ja loi varoittavan katseen poikaan. Kuitenkaan Lazar ei hetkahtanut katsetta, mutta onneksi Danijel ymmärsi vihjeen. Kuiskaten lähes äänettömästi toiselle hän pyysi ystäväänsä olemaan hiljaa, ja tämä, ihmeellistä kyllä, hillitsi terävän kielensä. Vasta pelin lopussa Laucian ymmärsi, miksi Lazar oli kutsunut häntä täpläksi. Hänen silmiensä vuoksi. Tuo nulikka ei vain osannut olla etsimättä heikkouksia vihollisistaan.

 

Lauciania ärsytti, kun kaikista mahdollisista päivistä tuntui kuin Mustafa olisi ollut hitaampi juuri tänään. Lilian kuitenkin ilmestyi paikalle varsin pian, katsoen Laucianin mukana olevia lapsia. Jo ennen kuin Lazar ehti sanoa mitään, Danijel hiljensi tämän vetämällä käden ystävänsä suun eteen, ja loukkausten sijaan Lazar sai aikaan vain epäselvää muminaa. "Ole hiljaa edes hetki", Danijel pyysi, mutta Lazar mulkoili Lauciania ja Liliania vuorotellen. "Mistä sinä löysit heidät?" Lilian kysyi. "Torin reunalta. Luulin ensin nuoremman olevan yksin, mutta hänellä olikin tuo isompi peto mukanaan", mies vastasi. Itsekseen nyökytellen Lilian käänsi katseensa poikiin. Nuorempi oli korkeintaan viiden, eikä tämän ystävä todennäköisesti ollut montaa vuotta vanhempi.

 

Mustafan viimein saapuessa Laucian oli tyytyväinen, että saattoi jättää lapset toisen miehen vaivaksi. Danijel alkoi käydä silmin nähden hermostuneeksi, Lazarin silmien kaventuessa. Vanhempi poika näytti valmiilta hyökkäämään Mustafan kimppuun. "Onko tuo se paroni?" Lazar kysyi, tuijottaen Mustafaa. "Ei. Mutta hän osaa sanoa, mitä haluaa teidän tekevän", Laucian vastasi. Hetken varas vielä vilkuili ovelle, odottaen josko Calder ja Eli ilmestyisivät myöskin paikalle. "En olettanut teidän löytävän ketään heti ensimmäisenä päivänä", Mustafa totesi, katsahtaen lapsia. "Usko pois, yllätyin itsekin", Laucian vastasi kuivakasti. "Sanoin Elille, että hänen tulisi pakottaa Calder vaihteeksi lepäämään, joten he eivät ole tulossa. Ilmeisesti olin kuitenkin väärässä niin tehdessäni", Mustafa sanoi pohtien. Vai ei ollut tämän ongelman suurimmat näyttelijät edes ilmestymässä paikalle? No sehän edistäisi asioita reilusti, Laucian pohti itsekseen.

 

"No niin, te vanhukset. Alkakaapa nyt puhua niin, että mekin pääsemme kartalle", Lazar ärähti, ja lapsi näytti varsin huvittavalta yrittäessään seistä mahdollisimman pitkänä, vaikka tämä oli Lilianiakin lyhyempi. Huokaisten Mustafa käänsi huomionsa lapsiin. "Niin, teitähän tämä eniten koskee..." mies sanahti huokaisten, "Asia on nyt niin, että sattuneista syistä Bousaidin vanhalle paronille on luvattu perillinen, mutta hänellä ei kuitenkaan ole omaa lasta. Prinssi on kuitenkin joutunut lupaamaan, että löytää lapsen paronille, ja minä, Laucian ja Lilian olemme välikäsiä tässä kaikessa." "Eli te aiotte myydä meidät jollekin vanhalle ukolle prinssin nimissä?" Lazar kysyi, ja nyt jopa Danijel näytti astetta pelokkaammalta. "Periaatteessa asia on valitettavasti juuri niin. Satumme tarvitsemaan kyseisen paronin apua, mutta valitettavasti sitä miestä ei saa ikinä mihinkään lupautumaan ilman, että hän itsekin hyötyy jotenkin. Lisäksi... Hän haluaa vain yhden lapsen", Mustafa selitti, korjaten lopussa vielä virheoletuksen, joka Lazarilla vaikutti olevan. "Ei käy. Minä pysyn Danijelin mukana", Lazar vastasi päättäväisesti. "Ymmärrän huolesi, mutta voin luvata, että Danijelilla tulisi olemaan hyvät oltavat. Oma väkemme tulisi pysyttelemään koko ajan tarpeeksi lähellä varmistaakseen sen", Mustafa sanoi. "Hetkinen! Miksi sinä heti päätit, että Danijelin tulisi olla se, joka menee sen minkä-lie-paronin luokse?" Lazar kysyi vihaisesti. "Paroni haluaa aatelissukua olevan lapsen. Kuitenkaan sellainen toive on lähes mahdotonta toteuttaa. Ystäväsi on vielä niin nuori, että tämä saattaisi mennä läpi, ettei hän ole vielä aloittanut opiskelujaan", mies selitti. "Danijel on veljeni!" Lazar korjasi, huutaen jo, ja saaden tavernan kääntämään katseensa metelöivään pöytäkuntaan. "Rauhoitu, poika. En pakota kumpaakaan teistä suostumaan tähän", Mustafa muistutti, mutta Lazar ei ollut kuulevinaankaan. "Lazar, minä haluan kuulla lisää", Danijel aneli veljeään, kyynelten muodostuessa pojan silmäkulmiin. Tämäkin oli peloissaan. "Sinä petturiko haluat jonkun haisevan paronin lellikiksi?" Lazar kysyi loukkaantuneesti. "E-en... M-mutta eikö tämä voisi olla u-uusi mahdollisuus?" Danijel kysyi alkaen niiskutella. "Me rakennamme itse paremman elämän itsellemme. Emme takuulla tarvitse mitään aikuisia säätämään sitä meille", Lazar kivahti ja lähti vetämään veljeään perässään pois tavernasta. Huokaisten pöytään jäänyt kolmikko katsoi näiden perään. "Ilmeisesti olin oikeassa sittenkin, ettei meillä käy tuuri heti ensimmäisenä iltana", Mustafa totesi lopulta synkästi.

 

Seuraavana päivänä Laucian oli jo valmistautunut etsimään uusia ehdokkaita, kunnes Danijel pysäytti hänet. Lapsi tunnisti varkaan helposti tämän ulkonäön perusteella, mutta oli varsin hermostunut lähestyessään miestä. "Tuota... herra?" poika aloitti hiljaisella äänellä. Laucian kääntyi katsomaan lasta, joka loi jälleen tuon vangitsevan katseensa mieheen. "Olen pahoillani veljeni puolesta. Hän on hyvin suojelevainen", Danijel sanoi, katsoen varasta surkeasti. "Ollutta ja mennyttä", Laucian totesi kohauttaen olkiaan. Eihän se kuitenkaan ollut Danijelin vika, että tämän veli käyttäytyi kuin olisi odottanut jokaisen hyökkäävän kimppuunsa. "Minä... Haluaisin silti kuulla lisää siitä paronista, jos vielä haluat kertoa", lapsi myönsi vihdoin, ja Laucian vilkaisi tätä hieman tarkemmin. "Missä Lazar on?" hän kysyi. "Nukkuu. Hän oli eilen niin kiukkuinen, ettei saanut nukutuksi yöllä. Hän epäili sinun tai ystäviesi tulevan hakemaan meitä yöllä." Epäluuloinen kersa, Laucian pohti, mutta jätti sen kuitenkin sanomatta. "Mustafa ei asu paljoa kaupungin ulkopuolella", varas totesi, tarjoutuen viemään pojan tapaamaan miestä. Danijelin ilme kirkastui toiveikkaana. "Kyllä kiitos, herra!" "Eikä sinun tarvitse herroitella minua, sano vain Laucian."

 

Mustafa oli yllättynyt Laucianin saapuessa hänen pienelle tilalleen. Mies oli jälleen ulkona hevostensa kanssa, kun varas saapui lapsi vanavedessään. Ihaillen Danijel katseli suuria hevosia, jotka eivät suuresti kuitenkaan tuntuneet kiinnostuvan pojasta. "Sinähän olet se eilinen poika. Se jolla oli röyhkeä veli mukanaan?" Mustafa totesi astellen aitauksen reunalle. "Olen Danijel, herra", poika vastasi kumartaen täynnä uudenlaista kunnioitusta. Häntä hävetti veljensä viimekertainen käytös, ja toivoi voivansa hyvittää asian Mustafalle käyttäytymällä itse nyt erityislaatuisen kohteliaasti. "No, oletan sinun olevan täällä paronin vuoksi?" mies kysyi. "Kyllä, herra", Danijel vastasi jälleen, selkä suorana kuin sotilaalla. Arvioivasti mies katsoi poikaa, kunnes käveli aitauksen portille ja vieraidensa luokse. "Tulkaapa hetkeksi käymään sisällä."

 

Tarjoten vierailleen juotavaa hämärässä asunnossaan Mustafa istuutui pöydän ääreen, vastapäätä Lauciania ja Danijelia. "Veljesi on oikeassa ollessaan sinusta huolissaan, Danijel. Se, mitä pyydämme sinulta, on varsin suuri hinta", Mustafa aloitti. "Mutta te tarvitsette minua, vai mitä?" Danijel kysyi toiveikkaana. "Kyllä, sinä olisit juuri sopivan ikäinen. Koulutuksesi puutteen voisi hyvin selittää sillä, että olet vain ollut liian nuori aloittaaksesi vielä." "Minun pitäisi siis esiintyä jonkun aatelissuvun lapsena? Kuinka kauan?" "Lopun ikääsi, Danijel. Sinusta tulisi paroni Bousaidin virallinen perillinen", Mustafa vastasi synkästi. "E-entä veljeni?" "Hän on hieman liian vanha käyttääkseen samaa selitystä. Lisäksi en usko paronin arvostavan hänen terävää kieltään." Danijelin silmät täyttyivät kyynelistä tämän kuullessaan. "Jos siis suostuisin, en voisi tavata veljeäni enää ikinä?" "Niin... Et ainakaan veljenäsi", Mustafa vastasi. "En veljenäni? Tarkoitatteko, ettei ero olisi ikuinen?" "Se riippuisi täysin hänestä itsestään." Danijel katsoi vanhaa miestä hämillään, ja Mustafa näytti paljon vanhemmalta kuin olikaan, ryppyjen syventyessä huolesta. "Herra, ettekö pystyisi tekemään jotain? Keksimään keinon, miten voisin edes olla veljeni lähellä?" "Kuten sanoin, se riippuisi paljon hänestä itsestään. Danijel, jos suostut tähän, joutuisit keskelle poliittista sotaa. Ja se ei ole oikea paikka lapselle, mutta pelkään pahoin, että minun on venyttävä mukavuusalueeni ulkopuolelle, että voisin tehdä työni ja olla prinssille avuksi." "Onko prinssi osa tätä kaikkea?" Danijel kysyi, uusi innostus katseessaan. "Chiot ei ole läheskään niin upea, kuin mitä te lapset näytette ajattelevan", Laucian totesi väliin, Mustafan hymyillessä surullisesti varkaan sanoille ja Danielin vilkaistessa vieressään istuvaa miestä hämillään. "Laucian on oikeassa. Calder on... varsin erikoinen prinssin irvikuva. Mutta kyllä, hän on myös erittäin syvällä tässä kaikessa." "Jos annatte minulle mahdollisuuden puhua veljelleni, niin voinko tavata teidät myöhemmin tänään? Vaikka illalla siinä samassa paikassa? Ja tulisiko prinssikin sinne?" "Luuletko voivasi ylipuhua hänet?" Mustafa kysyi epäillen. "Jos voin tavata itse prinssin, niin tuon hänet vaikka kilon kokoisina kappaleina!"

 

Hämillään Laucian ja Mustafa katsoivat innoissaan lähtevän lapsen perään. "Miksi ihmeessä hän ilahtui noin paljon Calderin nimen mainitsemisesta, sitä en tule varmaankaan ikinä ymmärtämään", Mustafa totesi. Hän ei ollut laskenut mitään sen varaan, että prinssin julkiset toilailut olisivat voineet olla tälle hyödyksi, saati sitten että lapset jotenkin ihannoisivat häntä. "Sinä ja minä molemmat", Laucian vastasi lyhyesti. Tarjoten varkaalle lisää juotavaa miehet jäivät miettimään, oliko epämukava tehtävä vihdoin lähtenyt etenemään. "Mutta jotta lapset voisivat pitää yhteyttä, Lazarin pitää todella rauhoittua. Hänen pitää tulla prinssin kannattajien kanssa toimeen, että edes pääsisi lähelle veljeään, mikäli tämä todella menee paronin hoiviin", Mustafa pohti. Hän ei uskonut hetkeäkään, että vanhempi veljeksistä olisi halukas moiseen. "En näe sen tapahtuvan ilman jotain vähintään yhtä kieroa juonta", Laucian pohti, saaden entisen vartijan olon epämukavaksi. "Minun ei tarvitse kertoa sinulle, miksi teemme näin. Olen selittänyt sen jo kerran." "Ei se silti tee tästä yhtään vähemmän orjakaupan tuntuista." Huokaisten Mustafa pudisti päätään. "Jos voisin, lähettäisin sen vanhemman pojan paronille. Lazarilla ei luulisi olevan ongelmia selvitä Bousaidin paronia vastaan. Ehkä jopa onnistuisi opettamaan ottoisälleen, millaista on omata selkäranka." Lyhyt iloton hymy käväisi nopeasti varkaan huulilla, kun hän mietti, kuinka Lazar ruoskisi paronia. Varas ei ehkä ollut ollut paronin kanssa tekemisissä, mutta oli tietoinen toisen miehen maineesta. Tämä kannatti aina niitä, joista oli hänelle eniten hyötyä, ja häpeilemättä vaihtoi puolta mikäli hän näytti jäävän hukkuvaan laivaan. "Voisimmepa tehdäkin niin. Voisimme sanoa, että Lazar on vain saanut elää juuri kuten on halunnut, hemmoteltu piloille", Laucian ehdotti. "Sitten saisimme vain entistäkin pahemman pojan kiusaksemme. Jos Lazarin persoonaan tulisi vielä hemmoteltu, en uskoisi edes kaikkien Gildomeran kansojen pystyvän pitämään sitä kakaraa aisoissa."

 

Elille oli täysin uutta nähdä, kuinka Calder ei olisi halunnut lähteä illalla palatsista. Prinssi ei kuitenkaan niskuroinut, mutta tämän liikkeet olivat kuin hidastettuja. Nuori mies oli poissaoleva, ja aina välillä tämän silmien väliin ilmestyi muutama tuskallinen ryppy. Epävarmana vartija jätti kuitenkin havaintonsa sanomatta ääneen, sillä mitä se olisi kuitenkaan lopulta muuttanut. Calder tiesi aivan yhtä hyvin kuin Elikin, mikä prinssin mieltä painoi ja kuinka paljon. Päästessään ihmismassan sekaan punaisten lyhtyjen kadulla molemmat vetivät huppujaan syvemmälle, prinssin halutessa vain katoda ja unohtaa miksi oli tullut, Elin taas vain seuratessa esimerkkiä alitajuntaisesti.

 

Lilian ei ollut tunnistaa hieman kumarassa kulkevia hahmoja vasta kun nämä tulivat lähelle ja Eli osoitti merkkejä tytön tunnistamisesta. Vartija nykäisi prinssiä kevyesti tämän hihasta, Calderin kääntäessä katseensa pikkusiskoonsa ja vaihtaen suuntaa tämän luokse. "Älä näytä tuolta, minulla ja Cinillä on ollut kaikista vaikein työ", Lilian sanahti ja yritti hymyillä. Calder ei vastannut mitään, mutta Eli punehtui saman tien. "Kuinka kehtaat väittää moista? Tämä repii prinssiäni yhtä paljon kuin teitä muitakin, ellei enemmänkin. Hän kokee olevansa kaikesta vastuussa", nuori vartija kivahti. "Eli, tämä asia on minun vastuullani. Minä hyväksyin suunnitelman", Calder vihdoin sanoi, viittoen henkivartijaansa hiljenemään. "Mutta halukkaita oli varsin vaikea etsiä. Mutta mikäli Laucian oli oikeassa, olemme saattaneet löytää erään sopivan ehdokkaan", Lilian kertoi, ja nyt myös Calderin huomio näytti terästäytyvän, vaikka prinssin silmät pysyivätkin synkkinä. "Mistä te olette sellaisen löytäneet?" tämä kysyi hämillään. "Laucian löysi heidät. Kaksi poikaa. Toinen ei ole juuri ilahtunut saati halukas, mutta toinen on. He ovat veljeksiä. Vanhempi ei vain halua päästää nuorempaa lähtemään luotaan, ja se on meillä pieni ongelma", tyttö jatkoi, "Tänään näemme, onko Danijel, se nuorempi siis, saanut Lazarin ylipuhuttua."

 

Calder ja Eli saapuivat Lilianin perässä samaiseen tavernaan, missä Mustafa ja Laucian jo olivat lasten kanssa. Miesten nostaessa katseensa tulijoihin, myös lapset huomasivat uudet kasvot, ja pienempi heistä, Danijel, muuttui hieman aremmaksi. Tämä hakeutui lähesmäs veljeään, seisoen tiukasti kiinni toisen kyljessä. Eli lähti tuttuun tapaansa hakemaan juotavaa Calderin ja Lilianin istuessa pöydän ääreen. "Tiedän, ettei täällä tarjoilla lapsille, mutta kai te nyt sentään istua voitte?" Calder kysyi hiljaisilta lapsilta kohottaen toista kulmaansa kysyvästi. "Emme ole täällä pitkään", vanhempi poika tiuskaisi, pienemmän tönäistessä tätä ja mulkaisten ilkeästi. "Ole kohtelias prinssin seurassa, Lazar", tämä sihahti veljelleen. "Mistä sinä muka tiedät onko hän oikeasti prinssi? Tuo mies saattaa hyvinkin vain muistuttaa prinssiä, ja olla vain juonessa mukana näiden muiden kanssa", Lazar vastasi, mulkaisten ilkeästi Calderia. Selvä, nyt prinssi ymmärsi hyvin, millainen ongelma heillä oli edessään. "Kuulehan pätkä, minua ei ole niin helppoa näytellä, kuin luulisit", Calder irvisti vanhemmalle pojalle, ja lapsi käänsi haastavasti katseensa tähän. "Todista se sitten. Tee jotain kuninkaallista!" "'Tee jotain kuninkaallista'? Mitä ihmettä se sellainen on?" Calder kysyi, kääntäen katseensa Mustafaan ja Laucianiin, joista kumpikin oli kuin ei olisi kuullutkaan kysymystä. Elin saapuessa pöytään juomien kanssa ja puhutellessa prinssiään, Danijel kääntyi veljensä puoleen. "Kuulitko, hän sanoi prinssi. Ei kai nyt sentään vartija erehtyisi prinssin henkilöllisyydestä?" "Aikuiset valehtelevat, Danijel", Lazar vastasi, jääden tuijottamaan jäisesti porukkaa.

 

"Nämä siis ovat ne lapset, joista Lilian kertoi matkalla", Eli kysyi kääntäen omankin huomionsa poikiin. "Tuoko keppi muka prinssin henkivartija? Eihän hän edes näytä siltä. Tavan maanviljelijäkin on lihaksikkaampi. Kuten vaikka tuo iso mies", Lazar sanoi veljelleen, arkailematta. Eli kuitenkin nopeasti reagoi pojan sanoihin. "Mistä te nämä nulikat löysitte?" vartija kysyi jo astetta viileämmin. "Löysimmepä vain", Laucian huokaisi, "Nuorempi on kohteliaampi." "O-olen pahoillani veljeni puolesta. Todella pahoillani", Danijel kiirehti sanomaan kumarrellen parhaan taitonsa mukaan vartijalle. "Älä kumartele, ennen kuin tiedät kuka hän todella on", Lazar kuitenkin kivahti, yrittäen vetää veljeään pystympään. "Vakuuttaako tämä teidät?" Calder lopulta kysyi, näyttäen vasemmassa kämmenselässään olevaa kuningassuvun polttomerkkiä. Danijel katsoi merkkiä ihaillen, mutta Lazarin hapan ilme pysyi. "En ole ennen nähnyt aitoa. Minulle tuo on vain palohaava", tämä tokaisi. "Mutta sen reunat ovat niin siistit", Danijel kiirehti huomauttamaan veljelleen. Napaten prinssin käden omiinsa Lazar alkoi tarkastelemaan merkkiä tarkemmin hämärässä kapakassa. Tympiintyneenä prinssi antoi lasten tutkia merkkiä, mutta nämä eivät silti näyttäneet tulevan yhteisymmärrykseen siitä, oliko merkki aito vai ei. Nyt Calderista tuntui, että hän saattoi ymmärtää hetken aikaa hieman paremmin, miltä Laucianista tuntui olla erinäköinen muista kulkiessaan ihmisten ilmoilla.

 

"En usko sinua", Lazar lopulta ilmoitti, päästäessään Calderin kädestä irti. Prinssi ei voinut olla ällistymättä tämän sanoista. "Älä sano noin, ettei hänen korkeutensa heitä sinua vankilaan", Danijel sihahti veljelleen, mutta tämä ei näyttänyt järkkyvän. "Ei lapsia kyllä tuosta syystä ennen ole tyrmään heitetty. Ei ainakaan minun tietääkseni", Calder totesi hämillään. "Siinäs näet, hän ei voi tuomita minua. Hän on näyttelijä", Lazar sanoi veljelleen ylpeänä. "Ei siinä, kyllä minä sinut voin sinne viskatakin, jos asia siitä on kiinni", Calder tokaisi. "Prinssini, olkaa kiltti älkääkä alentuko lasten tasolle", Eli huokaisi tämän vierestä. Lazar kävi hänenkin hermoilleen, mutta kuin ihmeen kaupalla vartija onnistui pitämään hermonsa kurissa. "Hän sen aloitti", prinssi kuitenkin sanoi tympääntyneenä. "Ja jos te olisitte aikuinen, te lopettaisi sen", vartija vastasi rauhallisesti. Hetken Calder katsoi Lazaria, kunnes ilkeä virne nousi tämän kasvoille. "Kerrankin sinun suustasi tulee idea, josta pidän", Calder totesi, Elin ehtiessä juuri ajoissa hillitä prinssi, ennen kuin tämä kävi lapsen kimppuun. "Noinko aateliset käyttäytyy?" Lazar kuitenkin kysyi näyttämättä merkkiäkään pelosta. "Juuri näin. Ainakin jos he törmäävät yhtä raivostuttavaan räkänokkaan", Calder vastasi hyökkäysvalmiina. "Tarkoitin sanoillani, että te yrittäisitte purkaa tilanteen järkevästi puhumalla", Eli kiirehti muistuttamaan prinssiä. "Ei onnistu, minun on hakattava järkeä tuohon penskaan, että se tarttuisi", Calder murahti takaisin.

 

"Puhuisimmeko sitten vaihteeksi, miksi pojat tulivat tänään takaisin?" Mustafa lopulta huokaisi, yrittäen ajaa tilanteen takaisin oikeille raiteilleen. Laucian vilkaisi miestä, joka yritti saada riidanhaluisen kaksikon rauhoittumaan, ja sitten Calderia ja Lazaria, jotka yrittivät päästä toistensa kimppuun Elin ja Danijelin pidätellessä näitä parhaansa mukaan. "He eivät taida kuulla", varas sanoi, nähdessään ettei kukaan reagoinut mitenkään entisen vartijan sanoihin. "En vain millään viitisisi herättää koko kapakan huomiota tai saada omistajaa potkimaan meitä ulos..." "Mitä sinulla on mielessä?" Laucian kysyi. Hän oli hieman utelias kuulemaan tämän. Yleensä niin rauhallinen Mustafa alkoi myöskin menettää hermonsa. "Kuinka kovaa tekoa tuo sinun kävelykeppisi on?" vartija kysyi pahaenteisesti. Laucian vilkaisi keppiään, hän ei mielellään antanut muiden käyttää sitä. "Aika jämerää, kyllä", varas kuitenkin vastasi rehellisesti. "Lainaatko sitä vain hetkeksi? Jotenkin meidän on nyt purettava tilanne ennen kuin touhu menee väkivaltaiseksi", Mustafa pyysi, ja hetken mietinnän jälkeen Laucian ojensi kepin miehelle. Nopean kiitoksen jälkeen Mustafa nousi seisomaan ja käveli riitapukareiden taakse, lyöden kepin sitten voimalla näiden väliin, että kepin toinen pää osui pöydällä olevaan tuoppiin rikkoen sen välittömästi. "Seuraava, joka teistä lausuu solvauksen toiselle, saa tuon kupin kohtalon", mies ilmoitti äänessä ennenkuulumatonta auktoriteettiä, ja jopa Laucian, joka teki aina oman päänsä mukaan, hätkähti. Koko taverna hiljeni hetkeksi, mutta kun muut asiakkaat hitaasti alkoivat jälleen keskittyä omiin keskusteluihinsa, prinssin pöytäseurue pysyi hiljaisena.

 

Kun Mustafa saattoi olla viimein varma, että riitapukarit pysyisivät rauhallisina, mies istui takaisin omalle paikalleen ja antoi Laucianille tämän kepin takaisin. "No niin, jospa me nyt voisimme käydä vihdoin kiinni asiaan, miksi täällä edes ollaan. Lazar, me emme valehtele sinulle ja veljellesi. Eikä se, että epäilet asiaa, anna sinulle lupaa unohtaa käytöstapoja", mies sanoi luoden varoittavan katseensa poikaan. Calder oli jo hymyillä voitonriemuisesti, kunnes entinen vartija käänsi ankaran katseensa prinssiin. "Etkä sinäkään ole yhtään sen parempi, joten lakkaa virnistelemästä. Lakkaa provosoitumasta kaikesta pienestä, ensinnäkin se ei ole prinssin asemalle sopivaa, ja toiseksi tiedän sinun kyllä pystyvän pitämään hermosi kylminä, kun vain haluat. Minä en tullut tänne katsomaan teidän typerää nahistelua kuin hyeenat rotan raadosta." Kumpikin, Lazar ja Calder nyökkäsivät lyhyesti sanomatta sanaakaan. "Sitä paitsi, tämä ei koske edes kumpaakaan teistä. Danijel halusi puhua, ja minä tulin tänne kuulemaan, mitä hänellä on sanottavanaan. Te kaksi voitte hyvin pitää omat mielipiteenne itsellänne." Se ei ollut aivan totta, mutta säikähtänyt kaksikko ei huomannut virhettä miehen sanoissa. Danijelin päätös tulisi kuitenkin vaikuttamaan molempiin: Lazar oli kuitenkin pienemmän pojan veli ja Calder saattaisi vihdoin saada etsimänsä lapsen. Aikaakaan ei kuitenkaan ollut loputtomasti tuhlattavaksi. "N-niin", Danijel aloitti arasti, ja hermostui heti kun kaikkien huomio kääntyi häneen, "M-minä uskon, että voin olla avuksi. M-minä haluan olla a-avuksi." Poika ei tiennyt yhtään, mitä halusi sanoa. Tai tiesi kyllä, mutta oli epävarma, miten hän saisi viestin perille loukkaamatta ketään tai aloittamatta uutta riitaa. "Totta. Voit olla suureksi avuksi, ja juuri nyt se olisi erittäin kallisarvoinen apu meille. Uskon voivani puhua kaikkien puolesta", Mustafa vilkaisi varoittavasti Calderia, "Kun sanon, että se ilahduttaisi paljon kaikkia meidän puoleltamme. Älä kuitenkaan unohda veljeäsi." "N-niin... Lazar, Mustafa-herra sanoi, että jos haluat, niin meidän ei tarvitsisi erota lopullisesti, vaikka menisin näiden miesten... ja Lilianin, mukaan", Danijel sanoi, vilkaisten nopeasti anteeksipyytävästi Liliania, jonka oli melkein unohtaa. Tyttö kuitenkin hymyili tälle rohkaisevasti, ja pieni poika uskalsi lopulta jatkaa. "J-joten... Ehkä kaikki voisi sittenkin mennä hyvin?" Lazar tuijotti veljeään hämillään. Hän ei pitänyt kuulemastaan, ei pitänyt yhtään. "Tee miten haluat sitten", poika tuhahti, repäisi itsensä irti, ja lähti tavernasta.

 

Danijel katsoi surullisesti veljensä perään, kun tämän pieni hahmo katosi ovesta ulos. Lazar oli aina ollut hänelle tärkeä, niin veljenä, ystävänä kuin suojelijanakin. Huultaan purren ja kyynelten alkaessa valua poskia pitkin lapsi kuitenkin pysyi paikoillaan. "O-oliko tämä nyt t-tässä?" Danijel kysyi arasti, kääntäen pelokkaan katseensa Mustafaan. Hän pelkäsi juuri tehneensä elämänsä suurimman virheen. "Jos haluat olla mukana, niin minun puolestani tämä oli tässä. Voit tulla asumaan luokseni siksi aikaa, kunnes sinun on aika lähteä paronin luokse", mies tarjoutui. Hän oli huolissaan pojasta, joka nyt joutuisi menemään yksin kaduille. Tämä oli niin paljon luottanut aina veljensä apuun, että tuskin pärjäisi kovin pitkään omillaan. "H-haluan yrittää vielä kerran puhua Lazarille... Jos hän ymmärtäisi", Danijel pyysi kuitenkin. "Sekin sopii. Mutta sinun olisi ehkä hyvä tietää ja oppia muutamia pikkujuttuja, ennen paronin luokse lähtöä. Ne ehdimme kyllä kuitenkin käydä läpi päivässä tai parissa. Meillä on aikaa..." Mustafa katsahti kysyvästi Calderiin. "Neljä päivää." "Neljä päivää opettaa sinulle mitä tarvitsee. Se ei ole paljon, mutta enemmän kuin tarpeeksi, että ehdimme käydä helpon ja nopean etikettikoulutuksen läpi, johon aatelisperheiden lapset syntyvät." "Selvä", Danijel sanoi alakuloisesti. "No, menehän nyt, jos haluat saada veljesi kiinni", Mustafa lopulta sanoi. Veljesten olisi hyvä nauttia vielä viimeisistä päivistään yhdessä, ennen kuin kaikki muuttuisi.

 

Vähitellen porukka alkoi hajaantua lapsien lähdön jälkeen. Ensin Lilian lähti hoitamaan Madamen hänelle antamia tehtäviä, sitten Eli pakotti Calderin palaamaan palatsiin, kunnes vain Mustafa ja Laucian jäivät tavernaan. Entinen vartija yritti epätoivoisesti miettiä, kuinka ratkaisisi lasten ongelman, että nämä voisivat olla yhdessä vielä senkin jälkeen kun Danijel oli muuttanut paroni Bousaidin kartanoon. Lazar ei voisi kuitenkaan vain mennä sinne ja julistaa olevansa Danijelin veli ja haluavansa viettää aikaa tämän kanssa. Silloin paronilla olisi varsinkin syytä suuttua Calderille, ja Mustafa ei halunnut edes ajatella, millasia ongelmia siitä seuraisi. Oliko hän sittenkin ollut suunnitelmansa kanssa hätäinen? Mutta kuninkaan ja prinssin välinen vihanpito oli jatkunut jo niin kauan, että mies halusi saattaa tämän jo päätökseen, peläten ajan tuovan vain entistä suurempia haasteita tullessaan. "Vieläkö sinä olet vihainen?" Laucian kysyi, kun Mustafa oli kitannut jo ties kuinka monta tuopillista kurkustaan alas. "Sitäkin", mies myönsi. Enemmän huolissaan, mutta oli hän myös vihainen. Itselleen. Ja ehkä hieman vielä Calderille ja Lazarille. Millaisen päänsäryn hän vielä näistä saisi? Laucian ymmärsi myös, millainen vastuu Mustafan harteilla oli. Kaikki luottivat miehen onnistuvan keksimään suunnitelma tilanteeseen kuin tilanteeseen, takaavan Caldern voiton. "Tätä pitäisi melkein jo kutsua 'Mustafan armeijaksi'", Laucian huomautti. "Sitä ennen minä otan lopputilin. En ole enää vartija. Uskon kyllä, että kykenisin peittoamaan nuoremmat vielä voimassa, mutta nopeudessa... Ne kakarat heittelisivät minut ympäri rinkiä", Mustafa huomautti, "Joten ei, armeijat jääkööt nuoremmille, viihdyn varsin hyvin missä olen nyt." Laucian kuitenkin kohautti vain olkiaan. Hänen kuitenkin oli  myönnettävä, voimassa mies ei vitsaillut ollenkaan. Varas oli melko varma, että jos Mustafa olisi osunut harhaan lyödessään hänen keppinsä pöytään, mies olisi voinut tappaa jonkun. "Muuten, jos en olisi antanut keppiäni sinulle, mitä olisit tehnyt?" Laucian kysyi huvikseen. "Ottanut Elin miekan", Mustafa vastasi lyhyesti. Siinä olisi sitten mennyt koko pöytä, Laucian pohti itsekseen.

 

Mustafa yllättyi hieman, kun Danijel tuli seuraavana päivänä miehen luona käymään. Tämä oli nyt yksin, eikä Lazaria näkynyt missään. "Nauttisit vielä tästä vähäisestä ajastasi veljesi kanssa", mies sanoi tullessaan aitauksen luokse. Muutamat hevoset käänsivät päänsä, nyt kiinnostuneempina nähdessään lapsen uudestaan. "Lazar ei halua viettää aikaa minun kanssani", Danijel myönsi surullisena. "Eikö se poika ymmärrä, että aika on rajallista teillä nyt?" Mustafa kysyi. Hän oli hieman vihainen Lazarille, vaikka toisaalta kyllä myös ymmärsi, mistä kenkä tällä hiersi. "Hänen mielestään minä olen petturi, kun haluan alkaa paronin lapseksi. Hän sanoi, ettei halua olla lellipennun veli", Danijel niiskutti. "Hän tulee vielä katumaan noita sanojaan", Mustafa huokaisi ja lapsi säikähti hätkähtäen. "Ei, kukaan ei ole aikeissa satuttaa häntä. Usein ihmiset vain päätyvät katumaan tuollaisia asioita. Sanoja, joita he eivät koskaan tarkoittaneet", mies selvensi, "Kun hän kasvaa aikuiseksi... Hän katuu sitä, jos teidän välinne menevät tämän takia rikki. Asiat eivät muutu helpommiksi iän myötä, vaan päinvastoin." "Te tiedätte paljon, Mustafa-herra", Danijel sanoi ihaillen. "Enpä nyt oikeastaan. Olen vain oppinut elämän perusläksyt. Usko pois, jo niillä pääsee pitkälle. Mutta neuvoisin sinua kertomaan veljellesi, ettei hän halua tuhota välejänne tämän vuoksi", Mustafa vastasi. "M-minä yritän", Danijel lopulta myöntyi, katse maahan luotuna. "Ja ehkä sinun kannattaisi yrittää seisoa selkä suorana hänen edessään. Hän on sinusta huolissaan, joten ehkä jos hän näkee sinun seisovan omien päätöksiesi takana, hän osaa arvostaa niitä paremmin", Mustafa huudahti pojan perään viimeisen neuvonsa. Toivottavasti nämä saisivat sovittua välinsä vielä kun ehtivät.

 

Mustafa ei kuullut Danijelista muutamaan päivään, eikä kyllä sen kummemmin Lazaristakaan, ja alkoi huolestua. Kuitenkin molemmat lapset ilmestyivät lopulta, samoihin aikoihin kun Calder oli käymässä miehen luona kysymässä, kuinka tilanne eteni. "A-anteeksi, en tiennyt että teillä oli vieraita, Mustafa-herra", Danijel älähti huomatessaan, ettei mies ollut aitauksen vieressä yksin. Lazar seisoi muutaman askeleen veljensä takana, sama tuttu kova katse silmissään. "Oletteko te pojat saaneet sovittua?" Mustafa kysyi sen sijaan, jättäen hetkeksi Calderin ja Elin huomiotta. Prinssi mulkaisi pienikokoista vihollistaan, joka katsoi tätä vähintään yhtä ilkeästi. Hiljaisena Danijel nyökkäsi. "Ja te kaksi, ette ala riitelemään täällä, kun ratsunne on ulkona", mies huomautti Calderille ja Lazarille, prinssin pidellen Rayen ohjista kiinni. Tamma liikehti levottomasti, selvästi haluten tehdä mitä tahansa muuta kuin vain seisoa paikoillaan. "No, tulkaahan pojat tänne", Mustafa hoputti, kun lapset olivat pysähtyneet kauemmaksi, epävarmoina suurikokoisten hevosten vuoksi. "Katsokaa vain, että kierrätte hevoset tarpeeksi kaukaa ja puhutte jotain samalla, että he tietävät teidän olevan siellä", mies neuvoi. Lopulta lapset seisoivat aidan vieressä, Lazarin pysytellessä kauempana muista.

 

Calderin ja Elin päästettyä omat ratsunsa aitaukseen jaloittelemaan kaikki viisi menivät jälleen Mustafan pieneen mökkiin. "Tämmöisessä rotiskossako sinä asut, ukko?" Lazar tokaisi, katsellen ympärilleen arvostelevasti. Danijel kuitenkin polkaisi kaikin voimin veljensä varpaille, vanhemman älähtäessä yllättyneenä ja vilkaisten kiukkuisesti nuorempaa. "Meidän pitäisi ehkä hieman jutella, miten toimimme. Sinä olet luvannut tavata paronin huomenna, mikäli olen oikein ymmärtänyt?" Mustafa kysyi Calderilta, prinssin nyökätessä. "Ja hän odottaa sinun tuovan Danijelin mukanasi?" "Jonkun lapsen. En ole puhunut hänen kanssaan tässä välissä", Calder tarkensi. Danijel tärisi kevyesti kuunnellessaan miesten keskustelua. "Hermostunut?" prinssi kysyi lapselta virnistäen, Lazarin siirtyessä heti veljensä eteen suojaamaan tätä. "Nyt on viimeinen hetki kieltäytyä, Danijel. Kun olet tavannut paronin, kohtalosi on sinetöity", Mustafa sanoi rauhallisesti. "M-minä teen sen. Minä alan paronin ottolapseksi", Danijel sanoi nyt jo varmemmin, vaikka tärisi kautaaltaan. Lazar katsahti veljeään kiukkuisesti, mutta ei alkanut väittämään tälle vastaan. Sen sijaan hän käänsi katseensa Mustafaan. "Sanoit Danijelille, että riippuu minusta, voimmeko tavata vaikka hän on paronin hoivissa", lapsi kysyi. "Niin, se voisi olla hyvinkin mahdollista", Mustafa sanoi. "Paroni ei ensinnäkään edes asu kaukana. Muutama kilometri länteen", mies osoitti ikkunasta ulos, "ja näette tuon mäen päältä kartanon. Kun paroni on ottanut Danijelin huostaansa, sopimuksemme mukaan prinssin kapinallisarmeijalla on oikeus käyttää kartanoa tukikohtanaan. Siellä tulee olemaan meidän miehiämme vartiossa, ja sinne viemme tulevissa taisteluissa haavoittuneen väkemme. Tähän asti emme ole ottaneet lapsia mukaan, mutta jos haluat, voimme tehdä poikkeuksen kohdallasi, Lazar. Ehkä joku vartiossa olevista miehistä voi ottaa sinut huostaansa", Mustafa ehdotti, katsoen poikaa. "Minähän en minkään aatelisen nukeksi ala", Lazar ärähti. "Joukkomme koostuu monenlaisista ihmisistä, Lazar, ja suurin osa heistä ei ole aatelisia. Ja ne, jotka ovat, eivät todennäköisesti tule vahtimaan paronin kartanoa." Lazar oli tästä tiedosta yllättynyt, ja se näkyi pojan kasvoilla selvästi. "Minusta tulisi siis... sotilaan poika?" hän kysyi. "Suurella todennäköisyydellä kyllä", Mustafa nyökkäsi.

 

Se sai Lazarin hiljaiseksi. Poika ei sanonut mitään, ja kaikki muut kääntyivät katsomaan tätä, yrittäen arvata mitä lapsen pään sisällä tapahtui. Kuitenkin pojan ilme pysyi tutkimattomana. "Lazar, olisiko se sinusta... hyvä?" Danijel uskaltautui lopulta kysymään. "Ei", Lazar vastasi, "Minä en luota aikuisiin." Danijel nyyhkäisi hiljaa, muttei sanonut mitään. Hän halusi kovasti pitää veljensä mukana elämässään, mutta toisaalta hän tahtoi elämälleen mahdollisuuksia, ettei hänen tarvitsisi aina olla kerjäämässä muilta. "Mutta nyt sentään tiedän, missä sinä olisit", vanhempi poika sanahti lopulta. "Paronin kartanoon ei ole niin helppoa murtautua", Mustafa kuitenkin huomautti, ei niinkään ilkeyttään, mutta vain ollakseen rehellinen. "Te yritätte viedä veljeni minulta, ja tehdä hänestä yhden teistä", Lazar syytti. "Se on totta. Mutta tarjoamme sinulle samaa mahdollisuutta", mies huomautti. "Erillään Danijelista." "Parempaan emme pysty." "V-voisinko ehdottaa jotain?" Danijel kysyi arasti, yrittää pitää katseensa muissa sen sijaan että olisi katsonut paljaita varpaitaan. "V-voisiko... Voisiko Lazar asua täällä? Herra Mustafan luona?" Miehen silmät levisivät sen kuullessaan. "Danijel, minä kasvatan hevosia, en lapsia", entinen vartija vastasi. "Sitä paitsi sinun pitäisi rauhoittua paljon, ennen kuin olisin valmis ottamaan sinut tänne asumaan", mies totesi Lazarille. Pojan kädet menivät nyrkkiin, mutta Danijel piti hänestä kiinni, estäen veljeään hyökkäämästä miehen päälle. "En minä tuollaisen vanhan kieroilijan hoiviin olisi halunnutkaan!" poika huudahti ja talsi suurieleisesti pois mökistä, unohtaen veljensä sinne.

 

Huokaisten Mustafa veti käden otsalleen. Calder ja Eli eivät jääneet enää pitkäksi aikaa, vaan sopivat seuraavan päivän aikataulusta. He tulisivat hakemaan Danijelia puolilta päivin mukaansa, Mustafan yrittäessä opettaa pojalle kaikki, mitä tämän tulisi muistaa tavatessaan paroni Bousaidin. "M-mitä minun pitää tehdä?" Danijel kysyi, kun hän seurasi Mustafaa takaisin mökkiin. "Suurimmaksi osaksi sinulla on jo asenne kohdallaan. Muista vain puhua kohteliaasti paronille ja tämän vaimoille. Palvelusväelle voit taas puhua normaalisti, heitä sinä et teitittele. Tähän kuuluvat myös vartijat. Vaikka sinusta he saattavat näyttää pelottavilta miekka vyöllään, he ovat siellä sinun alapuolellasi. Yritä olla mahdollisimman itsevarma, vaikka uskoisinkin jopa aatelisten lasten olevan peloissaan, jos heidän täytyisi vaihtaa sukua. Calder ei ole hyvä esimerkki, mutta voit aina tarpeen vaatiessa katsoa, kuinka hän käyttäytyy. Älä kuitenkaan missään nimessä kopioi hänen puhetyyliään", Mustafa selitti. Hän ei ollut varma, ymmärsikö Danijel, vaikka poika nyökkäsikin. "Kokeillaanpas sitten. Kuinka puhuttelisit minua, jos paroni ottaisi sinut huostaansa ja tapaisimme... sanotaan vaikka viikon päästä?" "Mustafa-herra?" "Herroittelu käy. Älä kuitenkaan anna ymmärtää, että tunnemme entuudestaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Muuta?" "Minä... en teitittele tei-- sinua?" "Juuri niin. Arvoasteikolla minä olen sinun alapuolellasi. Paronin hoivissa opit tarkemmin, keitä aatelisia sinun pitää teititellä, mutta näin alkuun... Jos paroni esittelee sinulle jonkun titteli edellä, he ovat niitä, joita sinun kuuluu puhutella kunnioittavasti." "Eli teititellä?" "Kyllä. Harmaata aluetta ovat vartijoiden kapteenit ja muut esimiehet, mutta heitäkin sinun kannattaa kunnioittaa ainakin alkuun, ihan vain varmuuden vuoksi. Kannattaa katsoa, kuinka paroni puhuttelee heitä, silloin tiedät miten sinunkin tulisi puhua. Yritä ajatella myös, ettet tunne ketään, ennen kuin heidät on esitelty sinulle. Älä puhuttele minua tai vaikka Lauciania tuttavallisesti nimeltä sitä ennen." Danijel nyökkäsi jälleen. Hän yritti parhaansa mukaan muistaa kaiken, mitä Mustafa hänelle opetti, mutta se ei ollut helppoa.

 

Kaikkien yllätykseksi Lazar oli paikalla, kun Calder ja Eli tulivat hakemaan Danijelia Mustafan luota. Tämä katseli hyvän matkan päästä, mutta kun Danijel yritti lähestyä veljeään, tämä kääntyi ja käveli poispäin. Silmät vetistyen poika tuijotti veljensä perään. Danijel oli Mustafan neuvosta peseytynyt ja yritti olla kiemurtelemassa hienoissa vaatteissaan, jotka prinssi ja tämän vartija olivat tälle torilta hankkineet. Danijel kaipasi jo nyt tuttuja rääsyjään, sillä hienot vaatteet saivat hänet tuntemaan olonsa oudoksi, epämukavaksi. "Olo kuin nukella?" prinssi kysyi huomatessaan lapsen näpertävän paitansa hihaa. "K-kyllä, teidän korkeutenne", Danijel vastasi, kuten Mustafa oli neuvonut. "Siltä minusta tuntuu joka päivä", Calder totesi irvistäen, pojan katsellessa tätä hämmästyneenä. "Minähän sanoin, ettei prinssi ole hyvä esimerkki aatelisista", Mustafa huokaisi, "Älä sekoita pojan päätä turhaan, hän on jo tarpeeksi hermona." "En sekoita, en", prinssi nurisi. Hänen olisi tehnyt mieli koittaa hieman kiusata lasta, sillä jäykkä etiketti oli aina ollut Calderin ruumiiton vihollinen. "Pidän huolta, ettei Calder anna Danijelille mitään omituisia ajatuksia päähän", Eli totesi väliin, prinssin mulkaistessa ilkeästi vartijaa. "Totta. Danijel, jos sinua huolestuttaa, niin seuraa Elin neuvoja", Mustafa sanoi lapselle, joka käänsi katseensa peloissaan vartijaan. Tämä kuitenkin nyökkäsi pojalle lempeä ilme kasvoillaan. "Hyvin se menee. Paroni ihastuu sinuun varmasti, ja me tulemme käymään niin usein kuin vain pystymme", Eli lupasi, saaden Danijelin vihdoin hymyilemään hermostuneesti. "Kiitos, Eli-herra", poika sanoi tuskin kuuluvasti ja punastuen hienoisesti.

 

Danijel istui lyhyen matkan prinssin ratsun selässä, nuoren miehen edessä. Lapsi tarttui pienillä käsillään tiukasti Rayen harjaan, kun Calder kannusti tamman raviin. Kuitenkin pomppivampi askellaji sai lapsen horjumaan, ja hilliten näyttämästä nyrpeää naamaa prinssi hidasti ratsunsa takaisin käyntiin. "Varmaan opit paronin luona myös ratsastamaan", prinssi totesi lapselle. Hän olisi mieluusti halunnut kannustaa Rayen laukkaamaan niin kovaa kuin tästä lähti, mutta siinä vaiheessa Danijel olisi todellakin tippunut kyydistä. "Selvä", lapsi vastasi nielaisten. "Tämä on ihan hauskaa, ainakin silloin kun on kunnollinen hevonen alla", prinssi tokaisi, Danijelin vilkaistessa hämillään. "Onko... Onko tämä heppa kunnollinen?" lapsi kysyi arasti. "Ei." "Kyllä." Calder ja Eli vaihtoivat nopean katseen keskenään erilaisten vastaustensa vuoksi. "Raye on hyvä ratsu, prinssi on vain huono ratsastaja", Eli selvensi. Hämillään Danijel käänsi katseensa Calderiin, joka mulkoili henkivartijaansa. "Tiedoksesi, minulla on ollut kunnollinen ratsu aikaisemmin. Nagi." Eli huokaisi pyöritellen päätään. "Sillä hevosella oli norsun hermot, kun sieti teitä", vartija totesi. "...Ja sinunko muka pitäisi meistä olla se hyvä esimerkki Danijelille?" Calder kysyi sarkastisesti, ja Elin ilme venähti yllättyneenä. "Te itse ajoitte keskustelun väärille raiteille, prinssini", nuori vartija puolustautui nolona. "Elin puhetyyli ei ole soveliasta, joten älä matki häntä", Calder sanoi naurahtaen lapselle edessään. "Ei! Lupaan toimia hyvänä esimerkkinä, Danijel, joten älä huoli turhia."

 

Iloinen keskustelu kuitenkin loppui kuin seinään, kolmikon saapuessa Bousaidin kartanon porteille. Prinssin ilme viileni kylmän asialliseksi, kun hän puhutteli portilla olevia vartijoita, jotka päästivät heidät sisään. Eli tuli hieman prinssin takana. Kun paroni vihdoin asteli heitä vastaan, Calder nosti Danijelin alas Rayen selästä. "Teidän korkeutenne, odottelinkin jo teitä", paroni sanoi mielistelevän iloisesti. Hermostuneena Danijel yritti mennä prinssin jalkojen taakse piiloon, kunnes muisti, että hänen pitäisi yrittää olla itsevarma. Vilkaisten varovasti ylöspäin hän huomasi, kuinka Calder ei liikahtanutkaan, ja niin lapsi päätti itsekin pysyä paikallaan. "Paroni Bousaid. Minähän sanoin lupaavani tulla, ja pidän aina sanani", Calder vastasi kohteliaaseen sävyyn. "Tietenkin, tietenkin. Ja nuori Mishra on jälleen mukananne. Ja tämä nuori lapsi...", paroni sanoi, käyden nopeasti vieraansa läpi, ennen kuin käänsi ahnaan katseensa Danijeliin. "Hänen nimensä on Danijel", Calder sanoi lyhyesti. "Danijel. Ja sopiiko minun tiedustella, mistä suvusta hän on?" "Paroni, tällaiset asiat ovat jo valmiiksi vaiettuja. Pyytäisin, ettet kyselisi turhan paljon pojan alkuperästä", Calder sanoi, väistäen miehen kysymyksen, "Ja pyytäisin, ettette rasittaisi Danijelia näillä asioilla, muutto uuteen perheeseen on varmasti jo itsessään tarpeeksi rankka asia." "Tottakai. Tulkaa, tulkaa toki sisälle", paroni viittoi, "Ja hauska tavata, Danijel." "Hauska tavata, paroni Bousaid", Danijel vastasi hiljainen ääni täristen.

 

Danijel yritti olla avoimesti vilkuilematta ympäristöään, mutta kartanon suuri koko ihmetytti häntä. Lapsi ei ollut ikinä käynyt sellaisessa paikassa, kaikki oli puhdasta, suurta ja kiiltävää. Ja paronin yläpuolella oli ihmisiä, millaisissa asunnoissa nämä mahtoivat asua? "Lähetän ensimmäiset mieheni luoksesi huomenna", Calder muistutti paronille, ja Danijel ehti nähdä kiukkuisen ilmeen miehen kasvoilla, ennen kuin tämä kääntyi prinssin puoleen jälleen hymyillen. "Selvä, he saavat arvoisensa vastaanoton teidän läheisinä ystävinänne", paroni vastasi maireasti. "Hyvä. Eikä sitten mitään temppuja, kiitos. Tiedän, ettei asia ilahduta teitä, mutta jos yksikin mieheni puuttuu kun tulen tapaamaan teitä uudestaan..." "Ei missään nimessä, he ovat luonnollisesti tervetulleita!" Danijelilta ei jäänyt Calderin epäileväinen katsahdus paroniin huomaamatta. "Sopiiko minun kysellä, kuinka usein tulette käymään luonani?" "Aina tarpeen vaatiessa. Valitettavasti aikatauluni muotoutuvat hyvin usein siinä hetkessä, joten en voi luvata mitään varmaksi. Voitte kuitenkin olla varmana, että tulette näkemään minua ainakin lähiaikoina useammin. Haluan varmistua, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin." Paroni yritti näyttää rauhalliselta, mutta nielaisi hermostuneena. "Oletan myös, ettette ole ottaneet kuninkaaseen yhteyttä tässä välissä?" "Ei, en tietenkään! Moinen ei ole käynyt edes mielessäni! Mutta onko teistä hyvä puhua asiasta Danijelin edessä?" "En näe, miksi se olisi ongelma. Mutta mikäli haluatte jutella vain minulle, sekin sopii." Paronin ilme kirkastui heti. "Tulehan, poikaseni", paroni sanoi, osoittaen sanansa Danijelille kumartuen hieman. "Uudet äitisi varmasti haluavat tavata jo sinut. Prinssi hyvä, jos sallitte?" "Kaikin mokomin."

 

Paroni otti Danijelia kädestä, ja lähti viemään tätä kohti huonetta, jossa hänen vaimonsa jo odottivat innoissaan lapsen saapumista. Danijel itse olisi halunnut repäistä kätensä irti miehen otteesta, sillä hän ei ollut kävellyt käsikkäin muuta kuin veljensä kanssa. Yhtäkkinen läheinen kontakti tuntemattoman miehen kanssa hermostutti häntä suuresti. "Kas täällä. Nämä naiset tulevat olemaan äitejäsi", paroni sanoi avaten oven. Sisällä odotti kolme koristeellisesti pukeutunutta naista, jokainen lähemmäs keski-ikäinen. Näiltä pääsi yhtä aikaa ihastunut huokaus, kun he näkivät Danijelin. "Hänen nimensä on Danijel", paroni esitteli ylpeästi, päästäen irti lapsen kädestä, mutta taputtaen tätä selkään, kehottaen astumaan peremmälle. "Hauska tavata", Danijel sanoi, epävarmana, pitäisikö hänen jo nyt alkaa kutsua näitä naisia äideikseen? Vai pitäisikö hänen kutsua heitä pikemminkin rouviksi? "Oih, Danijel, ei sinun tarvitse ujostella, tule toki tänne", eräs naisista sanoi, ojentaen ohuita käsiään poikaa kohti, kahden muun kikatellessa tämän vieressä. Epävarmasti lapsi otti muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten kääntyen katsomaa paronia. "He ovat kaikki mukavia naisia. Tutustukaa toki kaikessa rauhassa. Meillä tulee olemaan myöhemmin kyllä yhteistä aikaa myös", paroni hymyili sulkien oven perässään.

 

Saapuessaan takaisin Calderin luokse paroni lähti viemään tätä jälleen kerran kohti takapihaansa. Eli seurasi muutaman askeleen näiden perässä, ja hieman paheksuen paroni vilkaisi tätä. "Eli on henkivartijani. Hän menee sinne, minne minäkin menen", Calder huomautti, "Ei sinun tarvitse hänestä välittää." "Haluaisin mielelläni jutella teidän korkeutenne kanssa kahden kesken", paroni silti totesi. "Ajatelkaa, kuin olisin vain ilmaa, arvon paroni", Eli sanahti, "Ellette ole itse viemässä prinssiäni jonnekin, missä 'ilma' voisi satuttaa häntä..." "Kauhistus sentään, ei ikinä! Älkää edes ehdottako, että suunnittelisin satuttavani prinssiä", paroni huudahti järkyttyneenä ja pysähtyi kääntyen nyt täysin Eliä päin. "Siinä tapauksessa läsnäoloni ei pitäisi vaikuttaa mihinkään", vartija vastasi. "Prinssi...?" paroni käänsi toiveikkaan katseen Calderiin. "Eli tulee mukaan", tämä kuitenkin käski, ja huokaisten paroni nieli tappionsa, jatkaen eteenpäin.

 

"Haluaisin puhua niistä, ketä aiot lähettää luokseni huomenna", paroni sanahti, kun he olivat ensin hiljaisuudessa kävelleet takaisin huvimajaan. Vanha mies tarjosi vierailleen viiniä, mutta tällä kertaa ei halunnutkaan juoda itse. Vilkaisten Calderia varuillaan, Eli laski oman lasinsa koskemattomana takaisin pöydälle, prinssin tehdessä samoin. "He ovat minun väkeäni, uskollisia joka ikinen", Calder vastasi. "Tietenkin, teidän korkeutenne. Kuitenkin, kuinka paljon heitä on mahdollisesti tulossa?" "Niin moni kuin haluaa. Minulla on jo pääporukka kasassa, jotka saapuvat, mutta heidän mukanaan saattaa tulla muutama lisää", prinssi vastasi. "Mutta... lieneekö kartanossani varmasti tilaa heille kaikille?" "En ole sokea, paroni, enkä myöskään niin typerä, kuin ilmeisesti odotatte minun olevan." "Mitä tarkoitatte?" "En todellakaan lähettäisi tänne liian suurta määrää, ettette voisi majoittaa heitä. Mutta he ovat jokainen minun henkilökohtaisesti valitsemia, ja jokainen kymmenen normaalin sotilaan arvoinen. En suosittele, että kävisitte minua vastaan edes unissanne", Calder sanoi varoittavalla äänensävyllä, paronin hermostuessa hieman lisää.

 

Keskusteltuaan tovin järjestelyistä, ja kuinka paronin ei tarvitsisi huolehtia Calderin joukoista kun he saapuisivat, prinssi viimein lähti tämän luota. Häntä hieman hermostutti, kun paroni alkoi yrittää vihjailla heidän lähdöstään, ja halusi vähän turhankin läpinäkyvästi prinssin pois tiluksiltaan. Calder ja Eli kuitenkin lähtivät rauhassa ja arvokkaasti, ja vilkaistessaan Mustafan tallin suunnalla olevaa mäennyppylää, saattoivat nähdä Lazarin siellä seisomassa ja tarkkailemassa kartanoa.

 

Illalla Calder ja Eli olivat jälleen liikkeellä, prinssin halutessa yrittää unohtaa, millaiseen paikkaan oli Danijelin päivällä vienyt. Kapakan sijaan Calder suuntasi kuitenkin Madamen bordelliin, jossa nainen otti tämän iloisena vastaan. "Lemmikkini", nainen kehräsi antaen prinssille poskisuudelmat molemmille poskille. "Jumalattareni", Calder vastasi yrittäen näyttää normaalilta imelän hurmaavalta itseltään. "Et sinä minua huijaa, poikaseni", nainen kuitenkin sanoi viekas hymy kasvoillaan, "Tulit tänne vain karkottamaan varjot perästäsi, vai kuinka?" "Prinssilläni on ollut rankka viikko, Madame", Eli selvensi, naama punaisena kuin tomaatti. "Siinä tapauksessa olet tullut oikeaan paikkaan", Madame sanoi, "Tiedät jo, ettei murheet elä näiden seinien sisällä pitkään." "Kumpa ne vain tulisivat kuolemaan eivätkä jäisi oven taakse odottamaan", Calder vastasi. "En minä pahoittaisi mieltäni, vaikka jäisit tänne ikuisesti", Madame naurahti, ja Eli kauhistui, vaikka tiesikin kyseessä olevan harmiton vitsi. Prinssi oli taistellut omatuntonsa kanssa sen verran paljon viime päivinä, että tämä saattaisi jopa ottaa tarjouksen vakavissaan.

 

Tilanteen pelasti tuttuun tapaan Lilian, mutta Eli ei voinut olla nyrpistämättä nenäänsä huomatessaan tämän seurassa olevan Alyan. Hän ei edelleenkään tullut naisen kanssa toimeen. "Lilian, minne sinä olet menossa?" nainen kysyi kun Lilian suuntasi kohti ulko-ovea. "Lili?" Calder kysyi hämillään ja käänsi katseensa siskoonsa ja tämän kannoilla ripeään tahtiin kävelevään naiseen. "Töihin", tyttö sanoi, yrittäen vältellä kaikkien katseita. "Lili, onko sinulla töitä tänään?" Calder kysyi hämillään. "Hänellä on ollut töitä melkein joka yö nyt muutaman päivän ajan", Alya vastasi tytön puolesta, kun Lilian käänsi oman katseensa lattiaan. "Lilian, mistä on kyse?" Calder kysyi nyt hieman huolestuneena. Eli käänsi myöskin hämmentyneen katseensa tyttöön, Madamen siirtyessä pois näiden keskustelun tieltä. "Jospa te keskustelisitte kaikki rauhassa lasillisen ääressä?" nainen ehdotti lempeästi hymyillen.

 

Lilian vältteli muiden katseita, kun kaikki neljä asettuivat pöydän ääreen Alyan tarjoillessa viiniä jokaiselle. "Lili, onko tässä nyt kyse Danijelista?" Calder päätti kysyä suoraan, ja tyttö hätkähti niin, ettei tämän vastausta tarvinnut edes miettiä. "Lilian-neiti, mitään ei ole enää tehtävissä, voimme toivoa pojan vain pärjäävän. Väkemme lähtee paronin luokse jo huomenna", Elikin yritti vakuuttaa, mutta tyttö pysyi hiljaisena. "Kuka on Danijel?" Alya sen sijaan kysyi väliin, ja nyt myös Calder ja Eli muuttuivat kiusaantuneiksi ja hiljaisiksi. "Voisiko joku hieman selittää?" nainen kysyi jo vaativammin, nähden muiden ilmeistä, että näiden salailun aihe oli semmoinen, joka suututtaisi hänet. "Sinä. Prinssi. Pomo. Selitä", Alya lopulta käski, ja suuntasi katseensa Calderiin. Tämä kuitenkin oli periaatteessa kapinallisarmeijan johtaja, vaikka suuret päätökset tehtiinkin yhdessä, ja uudet suunnitelmat tulivat Mustafalta. "Ally... Se on hieman hankala juttu..." prinssi aloitti kiusaantuneena ja Lilian yritti käyttää tilaisuuden hyväksi ja paeta. Kuitenkin Alya tarttui tyttöä odottamattoman nopeasti ranteesta, ja tämä istahti jälleen hermostuneena tuolilleen.

 

"Mitä te ääliöt olette menneet tekemään?" Alya kivahti kun Calder oli saanut vaivoin kerrottua tapahtuneesta. "Me tarvitsemme paronin kartanoa", prinssi yritti puolustautua, mutta turhaan. Riuhtaisten tätä itse prinssin kaulaan ripustamastaan hihnasta Alya veti nuoren miehen kasvot lähelle omiaan. Naisen katse oli raivoisa, ja tämä näytti hetken aidosti pelottavalta. "Minulle on aivan sama, tarvitsemmeko me jotain homeista kartanoa saati sen kuppaista paronia. Miksette vain tappaneet häntä sitten? Millainen ihminen käyttää lasta kauppatavarana?" "Danijelille kerrottiin, mihin hän oli ryhtymässä! Kukaan ei pakottanut häntä", Eli riensi puolustamaan, mutta Alya tönäisi tämän nopeasti takaisin tuolilleen. "Sinunko muka pitäisi olla meidän johtaja? Kuka on sinulle antanut oikeuden päättää tuollaista?" "Mustafa-herra..." "Ja vitut minä hänestä, puhun sen lantakasan kanssa myöhemmin!" nainen kivahti, pitäen edelleen prinssiä tiukasti otteessaan. "Juuri tämän vuoksi Mustafa ei varmaan kertonut sinulle mitään, naiset reagoivat liian voimakkaasti", Calder yritti, ärtyen hieman itsekin. Danijel oli tehnyt päätöksensä, ja pitänyt oman osansa sopimuksesta rohkeasti, vaikka oli pelännytkin. "Älä sinä yritä yhtään leikkiä minua ylempää", Alya kuitenkin varoitti uhkaavasti, "Olet juuri todistanut, että olet ehkä alhaisin mato, mitä tästä valtiosta voi löytää!" "Asia vaivaa prinssiäni aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin ketään muuta!" Eli huudahti takaisin, Lilianin pureskellessa hermostuksissaan huultansa verille.

 

Kieltäytyen kuuntelemasta enää ketään Alya päätti, että hän lähtisi huomenna paronin kartanoon, kun miehet eivät ilmiselvästi hänen mielipidettään arvostaneet tarpeeksi, että olisivat kysyneet naiselta mitään, ennen kuin toimivat. Myös Lilian olisi halunnut mennä tämän mukaan, mutta Alya käski myös tätä pysyttelemään poissa silmistään toistaiseksi. "Lilian-neiti, huulenne..." Eli huomautti pitkän hiljaisuuden jälkeen, kun kolmikko oli jäänyt pöydän ääreen Alyan marssiessa pois ja jättäen heidät siihen. Hämillään Lilian pyyhkäisi huultaan, ja huomasi pienesti verta kämmenellään. Tyttö ei ollut edes huomannut raudan makua suussaan. "Oh..." tämä vain totesi, katsoen vertaan kuin hypnotisoituna. "Lili, sinun ei tarvitse kantaa tästä huolta, todella", Calderkin yritti lohduttaa siskoaan. "Minne sinä edes olit aikeissa mennä?" "Halusin vain... Halusin katsoa, josko olisin voinut keksiä keinon mennä varmistamaan, että Danijelilla on kaikki hyvin..." "Lili... Miten sinä edes kuvittelit voivasi tehdä niin? Vartijat olisivat huomanneet sinut heti, ja käännyttäneet portilla takaisin." "Olisin keksinyt jotain... Ihan varmasti!" "Lili..." Calder mutisi huolissaan. Prinssi ymmärsi kyllä, mitä hänen siskonsa mielessä liikkui, mutta hän ei voinut antaa tämän mennä, ei ainakaan ennen kuin kartanossa olisi muitakin kapinallisia. "Ei paroni yhdessä yössä Danijelia ehdi rikkoa", prinssi yritti naurahtaa, mutta Lilian huomasi kyllä, ettei nauru ollut aitoa. "Sinäkin olet huolissasi", tyttö huomautti. "Me kaikki olemme", Eli muistutti, "Olisitpa nähnyt Mustafa-herran ilmeen, kun lähdimme... Mies melkein itki." "Mustyko... itki?" "Melkein." "Eli, sinä saat Mustyn kuullostamaan paljon pehmeämmältä, kuin mitä hän oikeasti onkaan", Calder huomautti. Oli totta, että Mustafan kasvoilla oli näkynyt selvästi huoli Danijelista, mutta itkeminen oli kuitenkin vain Elin keksimä valhe saadakseen Lilianin ymmärtämään, ettei hän ollut yksin huoliensa kanssa. "Danijel on varmasti kunnossa. Hän on varmasti jo lepäämässä. Säikäyttäisit vain pojan ja koko kartanon väen, jos yrittäisit huolissasi murtautua sinne."

 

"Yöstä tulee viileä", Mustafa sanahti, kun asteli pienelle mäelle, jonka päällä Lazar oli lähes koko päivän istunut katsellen Bousaidin kartanoa. "En välitä. Mene pois", lapsi tokaisi. "Jäädyt täällä yksin", mies huomautti kuitenkin. "Minä sanoin, etten välitä. Olen asunut kadulla koko ikäni, enkä ole vielä jäätynyt kuoliaaksi." "Aukeilla paikoilla tuuli on vapaa. Tule vain yöksi sisälle, et sinä mitään näkisi siellä muutenkaan", Mustafa sanoi ja tarttui Lazaria käsivarresta nostaen pojan pystyyn. Tämä oli heikko, ja totteli helposti, mutta se ei ollut ihmekään, sillä lapsi oli istunut koko päivän paikallaan, ja Mustafa tiesi, ettei tämä ollut myöskään syönyt mitään päivällä. Tai ainakaan Lazarilla ei olisi ollut ruohoa kummempaa tarjolla. "Minä en halua tulla", Lazar kivahti, ja yritti purra miestä. "Päästä irti, minä en halua sinun elätettäväksi!" "Kuten sanoin jo kerran, koltiainen, minä kasvatan hevosia, en raivohulluja rakkikoiria", Mustafa huokaisi jo varsin kyllästyneenä. "Raivohullu?" "Sinä yritit juuri purra minua, ja vain koska päätin tarjota kattoa pääsi päälle yhden ainoan yön ajaksi", mies huomautti. "En tarvitse mitään almuja sinulta!" "Enkä minä halua sinun patsastelevan tallini ja paronin kartanon välissä. Tiedä mitä se lipevä mustekala keksisi, jos näkisi sinut. Huonolla tuurilla hän luulee sinun olevan minun kasvattini ja alkaa aiheuttaa ongelmia minulle", Mustafa huomautti. Hän ei halunnut paronia lähellekään itseään, mikäli mahdollista. Hän oli palatsissa töissä ollessaan nähnyt Bousaidin suvun päämiestä tarpeeksi yhdelle eliniälle. "Miksi hän yhdistäisi minut sinuun?" "Paroni on tyhmä, edes minä en tiedä, mitä hänen päässään liikkuu. Toiseksi, jos hän tulisi puhuttelemaan sinua, hän näkisi, että minun tallini olisi läheisin rakennus. Osaat varmaan itsekin arvata, mitä sellainen idiootti ensimmäiseksi ajattelee?" "Hän ajattelee, ettet osaa pitää lastasi kurissa ja norkoilen vain täällä?" "Ja saattaa keksiä alkaa häiritsemään minua asiasta", Mustafa tokaisi. "Mutta sinä kuulut sen toisen idiootin porukkaan", Lazar muistutti, "Eikö paronin silloin pitäisi vain sietää sinua?" "En halua ottaa turhia riskejä enää enempää. Alahan tulla, koltiainen, veljesi olisi iloinen tietäessään, ettet aiheuta muille harmia."

 

Astellessaan sisälle Lazar katseli ympärilleen jälleen Mustafan pienessä, jo iltaa vasten hämäräksi käyneessä mökissä. Mies itse suuntasi suorilta lepäämään sänkyynsä viereiseen huoneeseen, kun lapsen katse sen sijaan kääntyi höyryävään lautaseen pöydällä. Varovaisesti hän asteli lähemmäksi, haistaen ruuan houkuttelevan tuoksun. Ruoka itse näytti olevan vain jotain sotkua, mössöksi pienittyä ja sekoitettua lihaa, kasviksia ja perunanpaloja. Lautasen vieressä oli myös kannu puolillaan täynnä vettä ja tyhjä lasi. Hiljaisena Lazar käänsi katseensa huoneeseen, minne Mustafa oli kadonnut. Aikoiko mies todella nauttia illallista katulapsen edessä? Kuitenkaan huoneesta ei kuulunut ääntä, ja hieman kiukkuisena Lazar astelli ovelle ja raotti sitä vilkaisten sisään. Mies näytti olevan jo nukkumassa, tai nukahtaisi ihan pian. Miksi tämä oli siis jättänyt illallisensa pöydälle? Jopa Lazar tiesi, että ruoka oli parasta syödä lämpimänä. Oliko Mustafa todella jättänyt sen häntä varten? Ollessaan varma, ettei mies heräisi enää ruokailemaan, Lazar asteli pöydän ääreen. Varovasti hän noukki sormin lautaselta lämmintä ruokaa. Se poltteli sormia, mutta jotenkin lapsi ei halunnut käyttää pöydällä olevaa lusikkaa. Ennen kuin hän oli huomannutkaan, Lazar oli syönyt lautasen tyhjäksi. Jos Mustafa oli todella säästänyt ruuan itselleen aamuksi, niin mies oli ollut tyhmä. Jos tämä taas halusi voittaa Lazarin puolelleen ruualla, niin sekään ei tulisi onnistumaan. Huomaten pienellä sohvalla täkin, Lazar käperyi sen alle ja nukahti hetkessä.

 

Aamulla Lazar ei herännyt, kun Mustafa tuli huoneeseen. Pienesti virnistäen huvittuneena mies vilkaisi nukkuvaa lasta, ennen kuin nappasi itselleen leipäpalan aamiaiseksi ja meni ulos aloittamaan töitään. Ulkona Mustafa mietti, milloin kapinallisten joukot menisivät paronin kartanoon. Todennäköisesti iltapäivällä, hän pohti kohauttaen olkiaan itsekseen. Aikoikohan Lazar jälleen vain istua mäen päällä tuijottamassa kartanoa, vai yrittäisikö tämä peräti murtautua sisään kapinallisten joukossa? Mustafa toivoi, ettei lapsi tekisi kumpaakaan. Toki veljestään eroon joutuminen oli varmasti raskasta, mutta suunnitelma liikkui jo eteenpäin. Mies ei voinut muuta, kuin toivoa kaiken menevän hyvin ja seisoa päätöstensä takana. Mietteissään hän alkoi silitellä tumman orin turpaa tämän tullessa aitauksen viereen tervehtimään miestä. "Saa nähdä, pääsetkö sinäkin vielä taistelemaan", mies sanahti hevoselle, "Jos niin käy, saatat saada jälleen uuden ratsastajan. Itse todennäköisesti olisit halunnut laukata taisteluun Nilamin kanssa, vai kuinka, Sanjay?" Ori hörähti tyytyväisesti kuullessaan oman nimensä ja tämän lempiratsastajan nimen. "Vielä me näytämme nuoremmille, miten taisteluissa taistellaan. Vai mitä, sinä vanha piru?"

 

Alyan ei ollut vaikeaa saada selville, milloin kapinalliset suuntaisivat Bousaidin kartanolle. Peittäen kasvonsa hunnulla nainen liittyi porukan perään, muistuttaen terävästi kyselijöille, kuinka oli pelastanut heidän henkensä useasti. Alya näytti muutenkin hyvin erilaiselta normaalia siveellisemmissä vaatteissaan. "Neiti, lähettikö prinssi vielä teidätkin meidän mukaan?" eräs nuori sotilas kysyi, parannellen vyöllään olevaa miekkaa hermostuneena. "Minä tulin katsomaan, että te idiootit pysytte hengissä", nainen sähähti, saaden nuorukaisen astumaan hätkähtäen muutaman askeleen kauemmaksi. "Sinä kuullostat enemmän murhaajalta kuin parantajalta, Ally-kultaseni", matala miesääni sanahti liittyen keskusteluun Alyan takaa. Nainen kuitenkin tunnisti äänen heti, kääntyen ja iskien nyrkkinsä miehen vatsaan. Allawi kuitenkin tarttui nyrkkiin tottuneesti, Alyan mulkoillessa miestä ilkeästi. "Oletko sinäkin ollut tässä juonessa mukana alusta pitäen?" nainen kysyi kiukkuisena. "Jaa-a, kuka sen tietäisi..." Allawi sanoi virnistäen huvittuneena. Kiukkuisena Alya riuhtaisi kätensä irti ja kääntyi liittyäkseen edempänä kulkevien joukkoon. "Mikä nainen..." Allawi naurahti naisen perään, "Niin kylmä, että sisuskalut sulaa." "Mies, sinä olet sekaisin", aikaisempi nuori sotilas totesi vilkaisten Allawia sivusilmällään. "Ehkä", mies kuitenkin vain nauroi, ja jatkoi ontuvaa kävelyä eteenpäin.

 

Kapinallisten saapuessa paroni odotti heitä portilla. Mies oli hermostunut, mutta pyrki olemaan näyttämättä sitä. Sen sijaan paroni yritti näyttää mahdollisimman voimakkaalta, kuin hän olisi pikemminkin sallinut kuin päästänyt kapinalliset sisään. Alya vilkaisi miestä huntunsa takaa, ennen kuin käveli tämän ohi. Calder ei ollut suunnitellut naisen tulemista paikalle, joten porukalla oli toinen johtaja. Se ei kuitenkaan häirinnyt naista, vaan hän lähti ensimmäisenä suuntaamaan kohti kartanon etuovea. "Minä luulin, että teitä on tänne tulossa vain miehiä minulle vartijoiksi", paroni huomautti Alyan perään. Muut olivat lähteneet viemään aseitaan varastoon turvaan, ja ne harvat, joilla oli hevosia mukana, lähtivät viemään ratsujaan tallipoikien avustuksella talleihin. "Arvon herra paronin on annettava minulle anteeksi, en ole sotilas, tulin tänne vain heidän parantajakseen", Alya sanoi, vetäen huivin pois kasvoiltaan ja kääntyen miehen suuntaan. Tietäen tasan tarkkaan, mitä teki, hän läväytti miehelle yhden hurmaavimmista hymyistään, ja hämmentyneenä paroni nielaisi. Hänellä oli jo kolme vaimoa, mutta yksikään heistä ei ollut enää noin nuori. "Vai niin, tietenkin", mies totesi, "Varmaan silloin viihdyt paremmin rakastettujen vaimojeni luona", paroni sanahti, osoittaen erästä omista vartijoistaan päästämään naisen sisälle. Kääntyessään takaisin hänen edessään oli kuitenkin yllättäen joukkojen johtajan lisäksi mies, jolta puuttui toinen jalka ja käsi. Kuitenkin siitä huolimatta mies näytti varsin hurjalta, ja säikähtäen paroni otti muutaman askeleen taaksepäin. Tämä mies ei sanonut paronille mitään, hymyili vain hetken aikaa ilkeästi, ennen kuin suuntasi myöskin ovelle. Millaista väkeä prinssi oli hänelle oikein kehdannut lähettää?

 

Vastoin kaikkien odotuksia hankaluuksia ei tullut. Paroni ei ollut pitänyt, kuinka hänen luokseen tuli tuntematonta väkeä, mutta oli enemmän kuin innoissaan saadessaan suvulleen jatkajan, vaikka tämä ei hänen vertaan todellisuudessa ollutkaan. Mutta lapsi oli erittäin hyväkäytöksinen ja innokas oppimaan kaikkea uutta. Paroni päätti kouluttaa ankarasti pojastaan täydellisen neuvonantajan prinssille, jolloin Bousaidin suvulla olisi enemmän valtaa ja hän saattoi rehennellä muille aatelisille. Danijel ei itse juuri ymmärtänyt, millaisessa poliittisessa taistelussa oli pelinappulana, mutta se ei häirinnyt häntä. Eniten lapsi kaipasi veljeään, jota näki valitettavan harvoin. Aina toisinaan kuitenkin Mustafa tuli käymään, ja kertoi Lazarin olevan kunnossa ja voivan hyvin. Kuitenkaan mies ei paljoa kertonut, mutta käski Danijelia unohtamaan huolensa. Kyllähän hän tiesi, että Lazar pärjäisi kyllä, tämä oli selviytyjä ja onnistunut pitämään sekä itsensä että Danijelin hengissä tähän asti.

 

Mitä Mustafa jätti kertomatta Danijelille oli, että hän oli päätynyt sittenkin ottamaan Lazarin hoiviinsa. Poika ei kuitenkaan halunnut pikkuveljensä tietävän asiasta, eikä Mustafa pitänyt todennäköisenä, että Danijel olisi häntä juuri uskonutkaan. Suuren osan ajastaan Lazar kiukutteli Mustafalle työn raskaudesta tallilla, mutta kun luuli, ettei mies nähnyt, viihtyi erittäin hyvin hevosten keskellä. Isot eläimet eivät juuri kiinnittäneet lapseen paljoa huomiota, mutta Lazar houkutteli muutamat näistä aina herkuilla luokseen, saadakseen silittää hevosen pehmeää ja sileää turpaa. Kuitenkaan poika ei tiennyt, että Mustafa oli huomannut tavan varsin nopeasti, ja päätti antaa lapsen tutustua hoitamiinsa eläimiin. Ei mies ikinä ollut ajatellut, mitä hänen tallilleen tapahtuisi hänen vanhentuessaan tarpeeksi, ettei voisi hoitaa enää hevosiaan. Mies oli vain ajatellut, että myisi ne siinä vaiheessa ja asuisi vanhuuden päivänsä yksin mökissään. Nyt kuitenkin hän mietti, että tapahtui tulevaisuudessa mitä tahansa, ainakin Lazar saattaisi olla kykeneväinen päättämään eläinten kohtalosta.

 

Kevät kului varsin rauhassa, Mustafan ja Calderin järjestellessä kapinallisarmeijan asioita nyt, kun heillä oli kunnollinen tukikohta. Alya ja Allawi muuttivat nopeasti pois paronin kartanosta, rikollisen kykenemättä sopeutumaan hienostuneeseen ympäristöönsä ja Alyan tällä kertaa seuratessa miestään. Ääneen nainen kuitenkin väitti, että uskoi Danijelin olevan turvassa. Lisäksi paroni ei uskaltaisi satuttaa poikaa tietäen, kuinka tämän käytöstä pidettiin silmällä aina siihen asti, kunnes mies olisi voittanut kapinallisten luottamuksen. Kaksikko palasi tuttuihin hommiinsa pitääkseen kuninkaan sopivan verran varpaillaan, Laucianin liittyessä mukaan aiheuttamaan kaaosta aina toisinaan. Myös Eli pysytteli varpaillaan, mutta enemmän huolesta kuin hermostuksesta. Kun prinssi oli päässyt yli itseinhostaan todettuaan Danijelin olevan kunnossa tämä oli palannut takaisin tekemään mitä huvitti.

 

Calder oli onnistunut karkaamaan kuin ihmeen kaupalla Eliltä eräänä loppukevään iltana, ja vartija ennätti juuri ajoissa näkemään, kuinka prinssin yritys vikitellä ohikulkeva nainen päätyi rukkasiin. "Onko tämä ensimmäinen kerta, kun nainen on antanut teille kieltävän vastauksen?" vartija kysyi sarkastiseen sävyyn hölkätessään prinssin kiinni. "Mitä? Minä luulin saaneeni hieman pidemmän etumatkan", Calder älähti huomatessaan vartijan seisovan yllättäen vieressään. "Tiedän kyllä, minne menette heti kun onnistutte livistämään", Eli huomautti, vilkaisten ympärilleen. He olivat keskellä punaisten lyhtyjen katua, missäpä muuallakaan. "Sinä rakastat minua enemmän kuin myönnätkään", Calder virnisti, Elin vain pudistellessa huokaisten päätään. "Nyt kun olette saaneet pakit, voisitteko palata palatsiin?" nuori vartija ehdotti. "Mitä? Iltahan on vasta nuori. Ja huomenna minun pitää leikkiä taas vaihteeksi kunnollista, joten nyt on paras aika vähän rentoutua", prinssi naurahti. Seuraavana päivänä todellakin olisi Zeuksen juhlapäivä, jolloin prinssin oletettiin käyttäytyvän kunnolla ja viettävän aikansa aateliston seurassa. Hänen pitäisi alkaa rakentamaan tosissaan parempia suhteita eri sukuihin, jotta voisi voittaa nämä puolelleen kuningasta vastaan tai ainakin suostutella pysymään sodasta sivussa. "Sitä paitsi, en minä saanut pakkeja." "Teitä läimäistiin, prinssini", Eli muistutti kyllästyneenä arvailemaan, mitä Calder olisi saattanut nyt keksiä. "Niin, hän ei osannut pitää käsiään erossa minusta", prinssi ilmoitti ylpeästi. "Vai niin... Olen siinä tapauksessa iloinen, että olen epäsuosittu... Miksi tämä kyseinen neito ei sitten ole tällä hetkellä kainalossanne ja matkalla kohti ensimmäistä räkälää viettääkseen aikaa kanssanne?" "Hän ehkä säikähti sinua? Ehdotukseni ei sisältänyt yleisöä", Calder vastasi pohtivaan sävyyn. "Kiitos, en taida haluta tietää enempää", Eli keskeytti ennen kuin prinssi ehtisi jatkaa.

 

Vastentahtoisesti Calder seuraavana päivänä teki niin kuin häneltä odotettiin, vaikkakin vanhemmat sotilaat löivätkin vetoa, kuka vieraista tulee viettämään yönsä prinssin sängyssä. Eli sai tehdä kaikkensa yrittäessään pitää Calderin erossa näistä, mutta se sai prinssin vain kiinnittämään enemmän huomiota itsekseen virnuileviin miehiin, jotka vaihtoivat välillä jopa juhlasalin läpi katseita keskenään. "Eli, mitä sinä tiedät, mitä et suostu kertomaan minulle?" Calder lopulta kysyi vetäen nuoren vartijan sivummalle. "E-en mitään!" Eli huudahti nopeasti puolustukseksi. Liian nopeasti, sillä prinssi kohotti toista kulmaansa epäuskoisena. "Kiusaako sinua joku muukin kuin minä? Sen pitäisi olla minun yksinoikeuteni", prinssi totesi vilkaisten epäileväisesti salissa olevia vartijoita. "Ei mitään sellaista, prinssini, vannon!" Eli vakuutti, "Hetkinen, miten niin minun kiusaamiseni on teidän yksinoikeutenne?" "Sinä olet minun henkivartijani, tietenkin se on minun yksinoikeuteni", prinssi vastasi hämillään. "Minun kiusaamiseni ei pitäisi kuulua teidän tehtävälistaanne", Eli huokaisi, saaden Calderin edessään virnistämään. "Millä muulla minä pidän sinut hereillä työaikanasi?" "Pysyn kyllä aivan hyvin hereillä ilman teidän 'apuannekin', kiitos paljon." Naurahtaen Calder antoi aiheen olla. Hän ei lopettaisi nuoren vartijan kiusaamista, tuskin tekisi niin koskaan. "Mutta palatakseni aiheeseen, miksi sinä olet noin... no, hermona?" "En minä ole hermona", Eli puolustautui, nyt jo uskottavammin, mutta prinssin epäilykset oli jo heränneet. "En usko, että kyseessä on mitään uhkaavaa, muuten olisit kertonut asiasta minulle, vai mitä?" prinssi jatkoi kyselyään. "Teillä ei ole mitään huolta", Eli vakuutti, "Palatsin vartiointi on huipussaan vieraiden ollessa käymässä. Tietenkin se on huipussaan aina muulloinkin, en tarkoittanut sitä!" "Jatka." "Kaikki on hyvin." Epäilyt eivät kuitenkaan lähteneet prinssin mielestä. Hän ei ollut huolissaan, vaan pikemminkin utelias. Joku ilmiselvästi kiusasi hänen henkivartijaansa, joku tämän kollegoista... "Selvä", Calder lopulta myönsi. Hän ei saisi Eliä puhumaan, mutta prinssin mielessä oli jo suunnitelma, miten hän saisi asian selville, kunhan vain muistaisi sen oikeaan aikaan seuraavalla kerralla.

 

Eli käveli seuraavan päivän aamuna kapteeninsa luokse, antaakseen miehelle lyhyen raportin omasta työvuorostaan. Kiukkuisena nuori vartija vilkaisi, kuinka vetoa lyöneet vartijat jakoivat voittojaan naureskellen aulan nurkassa. "Hei, Eli! Sinähän olet prinssin henkilökohtaisessa palveluksessa! Haluatko tulla tarkistamaan, olemmeko oikeassa?" yksi vanhemmista miehistä kysyi naurahtaen. "Minulla ei ole mitään sanottavaa tuollaiseen alhaiseen pelaamiseen", Eli tokaisi kiukkuisesti, saaden vedonlyöjät vain nauramaan takanaan. Hän ei voisi antaa prinssin ikinä kuulla, kuinka häpeällistä peliä palatsin vartijat pelasivat vapaa-aikanaan.

 

Eli seurasi seuraavat juhlapäivät Calderin seikkailuja aatelisten seurassa, joutuen aina toisinaan muistuttamaan prinssiä, kuinka tämän oli tarkoitus puhua muillekin kuin naisväelle. Kuitenkin kun prinssi puheli aatelisten kanssa politiikasta, Eli saattoi huomata, että oli paljon pahemmin pudonnut kärryiltä viime aikoina kuin oli kuvitellutkaan. Suurin syypää siihen oli tietenkin Calder, joka viihtyi liian paljon kaupungilla. Mutta ilmeisesti prinssi oli kiinnittänyt tapahtumiin ympärillään enemmän huomiota kuin vartija oli odottanut. "Mistä tuossakin oli kyse?" Eli kysyi kuiskaten, kun Calder lopetti puhumasta jollekin, vartijalle ennestään tuntemattomalle, varakreiville. "Varakreivillä on ollut kärhämää jo jonkun aikaa viereisen kaupungin herttuan kanssa. Hän haluaisi kovasti liittää herttuan maa-alueet omiinsa." "Mutta, edesmennyt kuningatar oli ainoa lapsi?" "Niin oli. Herttua on pitänyt arvonimestään kiinni, vaikka sukupolvia on mennyt ohi varmaankin ainakin kolme. En muista, onko mahdollisesti enemmänkin." "Ja varakreivi havittelee tämän maita?" "Niin... Juuri tämän takia en jaksa alkaa käymään jokaisen ongelmaa läpi henkilökohtaisesti", prinssi totesi kyllästyneen, kun tämän henkivartija tuijotti hämillään varakreivin selkää kääntäen jälleen kuitenkin katseensa prinssiin. "En tiennyt, että tiedätte noin paljon", Eli myönsi lopulta. "Mies jauhoi jo yksin siitä ainakin vartin", Calder tuhahti. "Tarkoitin... Että en olettanut teidän olevan edes tietoinen, kuka mies oli", vartija selvensi nolostuneena. "Kiitos, että uskot minuun", prinssi totesi selvästi sarkastiseen sävyyn. "Te ette juuri ikinä näytä vakavampia puolianne. Suokaa anteeksi, mutta tähän asti pidin teitä henkisesti epäkypsänä valtaistuimelle", Eli muistutti vähän terävämmin. "Sinä ja minä molemmat. En minä vielä halua valtaistuinta, siihen liittyy liian paljon mielistelyä ja perseen nuolemista." "Mutta kuningas..." "Haluan hänet hengiltä, kyllä. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Mutta Eli, siniä tiedät kyllä, että haluan niin tapahtuvan oikeuden vuoksi, en siksi että valtaistuin kiinnostaisi minua pätkän vertaa." Hämillään Eli jäi miettimään Calderin sanoja. Eikö se ollut hieman nurinkurista? Haluta kuningas alas, mutta silti vältellä ajattelemasta sen seurauksia? Mutta eipä hän prinssiä tuntenut muutenkaan sellaisena, joka meni sääntöjen ja odotusten mukaan.

 

Viikon kestäneen juhlinnan jälkeen Calder ja Eli pääsivät vihdoin poistumaan palatsista pidemmäksi aikaa. Eli oli onnistunut juuri ja juuri pitämään vartijoiden vedonlyönnin piilossa prinssiltä, ja saattoi huokaista helpotuksesta. Kuitenkin Calderin viettämä aika aatelisten parissa oli huomattu kapinallisten keskuudessa, ja prinssi herätti supinaa pelkästään kävelemällä kaduilla. "Eikö teitä huolestuta?" Eli kysyi hämillään. "Mikä? Sekö, että ihmiset puhuvat? Antaa puhua jos haluavat", Calder totesi välinpitämättömästi. "Mutta entä jos he eivät ymmärrä, että teillä on myös prinssin velvollisuudet, ettekä aina voi olla kapinallisten asioita järjestämässä?" "Minkä ikäisiä minun kannattajani ovat?" Calder kysyi huvittuneena. Eli tuntui odottavan hyvin helposti pahinta. "E-en tarkoittanut mitään sellaista! Pyydän anteeksi, prinssini", vartija puolustautui hädissään. "Älä minulta anteeksi pyytele. Mutta jos sinua todella huolestuttaa noin paljon, miten ihmiset ymmärtävät käytökseni, et ole ollut mukana läheskään tarpeeksi pitkään", Calder naurahti, "Titus katoili vähän väliä ja täysin määrittelemättömiksi ajoiksi ilman minkäänlaista varoitusta." "Se oli silloin", Eli huomautti, "Kukaan ei tiennyt, kuka Titus oli." "Ja sekö on nyt muuttunut, kun he tietävät, että minä olen ohjaksissa?" "Se... Se muuttaa asioita hieman", nuori vartija sanoi pohtien. "Ei niin paljoa, kuin pelkäät."

 

"Olikos hyvät juhlat?" Allawi kysyi kun Calder Eli vanavedessään astelivat tavernaan, ja vartija kohotti toista kulmaansa prinssille. "Äh, ei kovin erityiset", prinssi tokaisi, jättäen vartijansa huomiotta, "Sinua näkee harvemmin, Allyn helmoissako sinä olet piilotellut?" Allawi naurahti aiheen vaihtuessa häneen. "Missäpä muuallakaan mies aikaansa viettäisi", mies nauroi, Elin irvistäessä. Jos joku olisi erehtynyt kysymään vartijan mielipidettä, tämä olisi keksinyt hetkessä miljoona parempaa paikkaa ja kaukana siitä törkysuisesta naisesta. Calderia miehen sanat sen sijaan vain huvittivat. "Toivottavasti saat sen pedon pidettyä aisoissa." "Prinssini, haluaisitteko juotavaa?" Eli kysyi koittaen saada aihetta ajettua muualle. "Sinä tunnet minut jo", Calder virnisti, vartijan huokaisten lähtiessä tiskiä kohti. "Hyvä palvelija sinulla", Allawi naurahti vilkaisten nuoren vartijan perään. "Joo, jos unohdetaan millainen tiukkapipo hän on", prinssi myönsi huvittuneena ja Allawi naurahti jälleen. "No, joko aiot alkaa suunnitella seuraavaa hyökkäystä kuninkaan kimppuun, pomo?" mies vihdoin kysyi aiheesta, jonka vuoksi Calder ja Eli olivat liikkeellä. "Mustyn mukaan kaikki on paronin luona kunnossa, joten... luulisin, että tässä voisi hieman alkaa suunnitella jotain isompaa", prinssi myönsi ja ilkikurinen virne nousi molempien kasvoille. "En pidä teistä, kun teillä on tuo ilme, prinssini", Eli sanoi, tuodessaan juomia pöytään.

 

Mustafa saapui myös myöhemmin paikalle, Lazar muutaman askeleen miehen perässä lähes koko ajan. "Koltiainen on alkanut seuraamaan sinua?" Calder kysyi huvittuneesti, Lazarin mulkaistessa prinssiä kiukkuisesti. "En tiedä mistä poika sen on keksinyt, mutta hän uskoo minun tapailevan naista kaupungilla", Mustafa myönsi pudistellen päätään. "Mustyllako muka nainen?" Calder naurahti, Elin mulkaistessa prinssiä vihaisesti. "Onko teillä, Mustafa-herra?" vartija kysyi kohteliaasti. "Ei tietenkään, ei minulla ole tämän kaiken keskellä aikaa hameväen perässä enää juosta", mies vastasi, "Sitä paitsi luulen arvon prinssin hoitavan sen työn meidän kaikkien puolesta." "Mutta miksei sinulla sitten ole naista?" Lazar kysyi. "Kuules nyt koltiainen, minä olen selittänyt sinulle jo monta kertaa, ettei minulla moiseen humputukseen ole aikaa", mies toisti huokaisten kyllästyneenä. "Koltiainen onkin yllättävän terävä päästään", Calder naurahti myöskin. "Voisitteko lopettaa tuon, minulla on ihan nimikin", Lazar kivahti mulkaisten Mustafaa ja Calderia. "Mikä vika 'Koltiaisessa' muka on?" Allawikin kysyi pörröttäen lapsen sotkuisia hiuksia, tämän melkein puraistessa miestä käteen, "Otushan on vielä puoliksi villi!" "...Te itse suututatte pojan vain entistä pahemmin sanoillanne", Eli huomautti Allawille, joka ei näyttänyt välittävän vaaroista, vaan jatkoi Lazarin härnäämistä.

 

Calder oli innokas kokeilemaan hyödyntämään uutta tukikohtaa, joka kapinallisilla oli paroni Bousaidin kartanossa. Mustafa oli osannut ennustaakin sitä, sillä paikkaa oli paronin vastusteluista huolimatta muokattu ahkerasti sopivammaksi. Ulkoisesti muutoksia ei juuri ollut, mutta kartanon sisällä jokaisessa pimeässä nurkassa tuntui olevan oma salaisuutensa nykyisin. "En usko, että meidän kannattaa mitään suurta tehdä heti ensimmäisenä, siltä varalta ettei tukikohta toimi niin kuin olemme kuvitelleet", Mustafa selitti, "En luota paroniin vieläkään, vaikka hän onkin tähän asti tehnyt niin kuin olemme toivoneet." "Aina yhtä varovainen", Allawi naurahti. "Mieluummin varovainen kuin typerä. Kaikilla ei ole sinun tuuriasi", Lauciankin huomautti, joka oli myöhemmin liittynyt muiden seuraan. "Miten mies, jolta puuttuu käsi ja jalka, voi olla onnekas?" Lazar kysyi, Elin miettiessä mielessään samaa. "Onnekkaampi kuin haluatte edes arvata", Mustafa tokaisi Laucianin vain kohauttaessa harteitaan. "Mutta takaisin asiaan. Meillä pitäisi olla tarvittavat määrät kunnossa olevia aseita ja hoitotarvikkeita, joten voimme hyvinkin alkaa tekemään enemmän..."

 

"Mitä jos pitäisimme juhlat?" Rebecca kuitenkin kysyi seuraavana päivänä, kun näki Calderin ja Elin ulkona. Nainen oli ilmiselvästi etsinyt kaksikkoa, kun tämä tepasteli näiden luokse nopeasti. Kuitenkin seisoessaan prinssin ja tämän henkivartijan edessä, nainen nopeasti korjasi ryhtinsä yrittäen näyttää arvokkaalta. "Mutta miksi?" Calder kysyi hämillään, Elin pysytellessä prinssin takana, yhtä kummastunut ilme kasvoillaan. "Tehän täytätte pian vuosia, prinssi hyvä. Kyllä sitä mielestäni tulisi juhlistaa", Rebecca ilmoitti nyt jo rauhallisemmin. Naisen aikaisempi äänensävy oli ollut varsin innostunut. "19, se ei ole mikään kovin erityinen ikä", Calder vastasi. "On se kuitenkin siltikin teidän syntymäpäivänne. Lisäksi teillä ei ole kihlattuakaan, vaikka itse olin paljon sinua nuorempana jo kihloissa Edgarin kanssa", Rebecca ilmoitti. "Jolloin kreivi oli jo paljon sinua vanhempi. Sama pätee omiin vanhempiini. Joten ei asialla pitäisi olla mitään kiirettä", prinssi huomautti. Ei hän uskonut Rebeccan yhtä innokkaasti etsivän hänelle vaimoa kuin oli oman poikansa kohdalla tehnyt, mutta naisen into pitää juhlat saivat prinssin epäilemään. "Mielestäni teidän kannattaisi silti harkita juhlia. Se antaisi teille mahdollisuuden myös keskustella eri sukujen edustajien kanssa." "Enpä tiedä... Kuinka moni heistä olisi iloinen kulkemaan valtion läpi toisiin juhliin heti edellisten jälkeen?" Sitä Rebecca ei ollut selvästi tullut ajatelleeksi. "...T-tietenkin he haluavat varmasti parantaa välejään kuningassukuun", nainen vakuutti. Tämä saattoi kyllä olla oikeassakin, mutta silti se tuntui prinssistä melko typerältä. Jos hän edes jaksaisi juhlia syntymäpäiväänsä, mieluummin hän tekisi sen punaisten lyhtyjen kadulla tilaten itselleen yhdeksi yöksi kaikki Madamen naiset. Sitä hän ei tietenkään voinut kuitenkaan sanoa Rebeccalle. Kuitenkin nainen näytti ottavan hetken hiljaisuuden myöntävänä merkkinä. "Hienoa, minä lähden kirjoittamaan heille kutsuja", nainen kiiruhti sanomaan ja kääntyi jo lähteäkseen. "Ei, se ei ollut myöntävä vastaus. Mietin asiaa, joten älä lähettele yhtään mitään sitä ennen, tuliko selväksi?" Calder huusi naisen perään. Hätkähtäen Rebecca pysähtyi niille sijoilleen. Prinssi oli epähuomiossa unohtanut etikettisäännöt ja antanut hänelle käskyjä, ja se jos mikä ärsytti naista. "Selvä, teidän korkeutenne", nainen vastasi loukkaantuneesti, ja lähti.

 

"...Ei sen tarvitse välttämättä meille huono tieto olla", Mustafa totesi kun Calder ja Eli saapuivat miehen luokse keskustelemaan asiasta. Prinssi oli vakaasti sitä mieltä, ettei Rebeccan tulisi antaa pitää juhliaan, ettei tämä sotkisi kapinallisarmeijan tulevia suunnitelmia, mutta Eli oli vaatinut, että Mustafan kanssa oli puhuttava ensin. "En minä halua sitä samaa rumbaa käydä heti uudestaan läpi. Se nainen muuttaa palatsin vielä sirkukseksi jos vain saa siihen mahdollisuuden", Calder nurisi. Juhlimisessa hän oli aina pitänyt eniten niistä hetkistä, kun sai vapaasti kulkea kaduilla, aateliston seurassa viinin lipittely oli sen sijaan kaikista pahin osa. "Mikä juhlimisessa muka on vikana?" Lazar kysyi, astuen yllättäen sisälle mökkiin. Lapsi ei näyttänyt olevan perillä, mistä muut keskustelivat, ja katsoikin siksi prinssiä kuin tämä olisi tullut hulluksi. "Palaahan koltiainen takaisin töihisi", Mustafa kuitenkin käski, ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. "Minä olen tehnyt jo kaiken", Lazar puolustautui. "Jos voit sanoa noin, aina voit tarkistaa voitko tehdä jotain vielä paremmin", Mustafa kuitenkin jatkoi ja alkoi hätistellä poikaa ovesta ulos. Kiukkuisena Lazar suostui kuitenkin viimein lähtemään, mutta ei ennen kuin oli haukkunut Mustafaa nopeasti vanhaksi ja yksinäiseksi karvanaamaksi. "Tekeekö koltiainen todella työnsä aina helpoimman kautta?" Eli kysyi. Jopa tavallisesti niin kohtelias vartija oli tottunut pojan uuteen kutsumanimeen. "Itse asiassa hän tekee varsin hyvää työtä. En vain halunnut hänen kuulevan tuon toisen kakaran vastausta", Mustafa sanoi vilkaisten Calderia. Orpo tuskin olisi ilahtunut kuullessaan, ettei prinssi pitänyt hienoista ruokatarjoiluista niin paljon kuin olisi voinut olettaa. "Ihan sama", Calder tuhahti kohauttaen olkiaan. "Te tulisitte varmaankin toimeen mikäli teillä ei olisi kymmentä vuotta ikäeroa", Mustafa huokaisi pudistellen päätään. "Ei ikinä", Calder vastasi, ja kuuli kuinka Lazar huusi aivan saman oven toiselta puolen. "Takaisin töihin, koltiainen", Mustafa huudahti takaisin ja paukautti ovea äänekkäästi nyrkillään, ja pian ikkunasta näkyi Lazarin kaikkoava selkä, kun poika suunnisti aitauksen viereen kutsumaan hevosia luokseen.

 

Lähtiessään Calder ja Eli olivat tyytyväisiä, sillä Mustafa oli päättänyt hyödyntää Rebeccan järjestämää juhlaa kapinallisarmeijan hyväksi. He saisivat hetkessä näkyvyyttä sekä tavan kansan että paikalle vaivaantuneiden aatelisten silmissä. "Onneksi ette ehtineet ampua alas Rebecca-rouvan ajatusta täysin", Eli huomautti tyytyväisenä, "Ehkä hän hyväksyy suostumuksenne juhliin jopa anteeksipyyntönä." "Mieluummin ei, sillä se ei ole mikään anteeksipyyntö. Musty vain osasi vääntää tilannetta sopivammaksi", Calder vastasi irvistäen. "Te pidätte rauhallisista hetkistä enemmän kuin uskoinkaan", Eli kuitenkin naurahti. "Pidän siitä, ettei minun oleteta näyttelevän samanlaista mielistelevää paskanpuhujaa kuin kaikki muut", prinssi väitti vastaan. "Kuten sanotte, prinssini", vartija kuitenkin naurahti hyväntuulisesti.

 

"Olen iloinen, että muutitte mielenne", Rebecca sanoi innostuneena, kuullessaan Calderin myöntävän olleensa aikaisemmin vain yllättynyt. "En ehtinyt ajatella asiaa järkevästi siinä hetkessä, olen pahoillani", Calder sanoi näytellen parhaansa mukaan kohteliasta. "Ehkä syytä on minussakin, esitin ehdotukseni täysin yllättäen, kun olitte tekemässä jotain aivan muuta." "Henkivartijani kanssa miekkailun harjoittelun ei pitäisi olla mikään syy aikaisemmalle käytökselleni, mutta jos annatte anteeksi tämän kerran--" "Tietenkin! Voi tietenkin annan anteeksi. Oletteko mahdollisesti jo keskustelleet isänne kanssa asiasta?" Rebecca jatkoi ollen jo täysin juhlien suunnittelu-tuulella. "En, en ole ehtinyt puhua hänen kanssaan. Kuninkaan mielipide kuitenkin tarvitaan, pelkään pahoin, että vain minun sanani ei riitä tässä asiassa." "Enköhän minä sen vanhan köntyrän saa ylipuhutuksi", Rebecca sanoi iloisesti. Calder hymyili naiselle, vaikka epäili, ettei hänen isänsä olisi kovin helposti ylipuhuttavissa. Douglas ei halunnut antaa pojalleen liian vahvaa valta-asemaa muiden aatelisten silmissä, mutta toisaalta Rebecca osasi loukkaantua näyttävästi, mistä saattaisi olla naiselle hyötyä. "Kiitos tästä", prinssi sanoi hymyillen ystävällisesti, ennen kuin lähti Eli vanavedessään takaisin omaan huoneeseensa.

 

"Olen vaikuttunut, kuinka kohtelias osaatte olla halutessanne", Eli sanoi kun sulki oven heidän takanaan. Rojahtaen uupuneesti ikkunan edessä olevalle nojatuolille Calder kaatoi itselleen lasillisen viiniä, tyhjentäen sen nopeasti. Sphintus lensi sängyltä prinssin syliin, tämän alkaessa hajamielisesti silitellä lemmikkinsä päätä. "Se on vain harmillisen väsyttävää", Calder huokaisi. "Olette hyvä näyttelijä, mutta epämieluisat roolit ottavat nopeasti voimillenne." "Mitä tuo nyt tarkoitti?" "Naisille punaisten lyhtyjen kaduilla jaksatte kyllä lupailla kuun ja tähdet taivailta." "En minä silloin näyttele mitään", prinssi vastasi ällistyneenä. "Ette voi tosissanne kuvitella, että saatte revittyä taivaan paikaltaan vain miellyttääksenne naista?" Vihdoin Calderin ilme vähän rentoutui ja tämä hymyili huvittuneesti henkivartijansa sanoille. "Älä aliarvioi minua", prinssi totesi jo tyynemmin. "Kun ilmaisette asian noin, alan todella huolestua, että keikautatte vielä joku päivä maailman kumoon..."

 

Calder ei tiennyt, kuinka Rebecca oli onnistunut ylipuhumaan Douglasin hyväksymään juhlien pitämisen, mutta se ei juuri häntä haitannut. Prinssin ei ollut myöskään hankalaa houkutella naista pitämään juhlaa kaupungissa palatsin sijaan, jolloin se sopi paremmin kapinallisarmeijan tarkoituksiin. Molemmat, Rebecca ja Mustafa tekivät tarkkoja suunnitelmia omilla tahoillaan. "Et aio tappaa kuningasta suoraan kaikkien edessä?" Allawi kysyi hämillään, kun kapinallisten päättäjät istuivat saman pöydän ääressä vakiotavernassaan. Myös Alya oli, harvinaista kyllä, onnistunut saapumaan paikalle. "Kuningas tuskin sanoo paljoa, ja me haluamme, mikäli mahdollista, saada hänet myöntämään rikoksensa", Mustafa muistutti. "Sitä päivää tuskin tulee, hän uskoo varmasti itsekin jo omiin sepustuksiinsa", Calder tuhahti. "Ei sekään välttämättä huono asia ole, Chiot." "Mikäli kuningas tekee selväksi, että on uhkaksi sinulle ihan itse, eikä vain katkera ja kostonhimoinen, sekin on meille eduksi", Mustafa muistutti myöskin. "Enkö minä voisi selvittää asiaa jälkikäteen?" Lilian kysyi väliin. "Mieluummin olisi hyvä saada kuninkaalta itseltään myös jotain irti puoltamaan mielipidettään", Mustafa selvitti. "Entä jos--" "Lilian, älä edes yritä ehdottaa mitään holtitonta. Olet taas liian innostunut", Alya huomautti, saaden tytön nolona hiljenemään. "Chaton, mitä sinulla sitten oli mielessä?" Laucian kysyi. Ehkä jos tyttö oli keksinyt jotain, sitä voisi muokata paremmaksi. "Jos... Minä voisin jotenkin taistella mukana?" tyttö kysyi katsoen toiveikkaana varasta. Hän halusi tehdä jotain. "Liian holtitonta", Mustafakin huomautti.

 

Eli yllättyi kuullessaan muiden vartijoiden silti lyövän vetojaan prinssistä, vaikka juhlat pidettiin kaupungilla ja heillä olisi siellä selvästi enemmän töitä. Silti nämä jaksoivat kuitenkin naureskella vedonlyönneilleen vapaa-ajallaan, ja arvuutellen, saisivatko selville tällä kertaa, kenet prinssi veisi sänkyynsä. Tämä saattaisi hyvinkin viedä kyseisen naisen jonnekin majataloon palatsin sijaan, ja silloin vartijoiden vedot olisivat täysin turhia, sillä voittajaa olisi lähes mahdotonta saada selville. Palatsissa kuitenkin he saivat totuuden selville suhteellisen helposti kyselemällä muulta palvelusväeltä. Eliä kammotti kuunnella turvasuunnitelmia, kun hän tiesi, kuinka kapinalliset aikoisivat hyökätä. Hänen olisi tarkoitus tarkistaa pitää silmällä vartijoiden suunnitelmia, jotta siihen jäävät aukot olisi helpompi hyödyntää.

 

"Joko palaveri on ohi?" Calder kysyi, kun Eli asteli ulos vartijoiden tiloista. Hän ei ollut odottanut prinssin odottavan häntä. "Tuota, juuri niin. Prinssini, mitä te täällä teette?" Eli kysyi hämillään. "Tulin katsomaan, ettet sinä möhli hommiasi", Calder vastasi leikkisästi, mutta Eli tiesi kyllä, että prinssi oli huolissaan, oliko hänen vartijansa vahingossa hermoilullaan herättänyt ihmetystä kollegoidensa keskuudessa. "Kaikki on ihan hyvin. He ymmärtävät kyllä, kuinka isosta tapahtumasta on kyse, ja että se hermostuttaa minua", vartija myönsi, "En ole ollut vielä suurissa tapahtumissa vartijana monestikaan." "Hyvin se menee", Calder naurahti, läimäisten toista selkään. "T-tietenkin menee", Elikin naurahti. "No, kerrohan sitten, millaisia suunnitelmia olette saaneet aikaan?" prinssi kysyi uteliaana. "Suunnitelmia? Niin, siis..." Eli aloitti, mutta huomasi, ettei muistanut niitä kovinkaan hyvin. Hän muisti vain oman osansa, mutta ei kokonaisuutta. "Eli?" Calder kysyi hieman hämillään. "Odotas, anna kun muistelen", vartija sanoi hätääntyen. Prinssi ei usein kysynyt häneltä suunnitelmista, vaan oli itse kuulemassa niitä suoraan Mustafalta. Eli ei saisi nyt tehdä virhettä. Kuitenkin nuoren miehen aivot löivät sillä hetkellä täysin tyhjää. "Minä voin käydä kysymässä itsekin", Calder sanoi lopulta. Prinssin kasvoilla oli tuttu puolivirne, mutta Eli tunsi kuin olisi juuri pettänyt nuoren miehen odotukset. "Ei, minä käyn kysymässä!" Eli kiirehti sanomaan, mutta Calder oli jo ehtinyt tarttua ovenkahvaan ja veti sen auki astuen sisälle.

 

"Prinssi, kuinka voin olla avuksi?" vedonlyöjien seasta seisomaan nouseva kapteeni kysyi yllättyneenä. "Kunhan tulin uteliaisuuttani kysymään, millaiset turvasuunnitelmat ovat", Calder vastasi huvittuneesti. "Eikö nuori herra Mishra osannut kertoa. Täytyy myöntää, että odotin teiltä enemmän", kapteeni sanoi luoden toruvan katseen Eliin. "O-olen pahoillani, kapteeni. Muistan kyllä täydellisesti oman osani, mutta en juuri muuta", Eli vastasi. "No, se on tärkeintä. Se on ainoa osa, joka sinun pitää muistaa", kapteeni sanoi, "Miksi siis itse prinssi tulee kysymään?" "Ihan vain uteliaisuuttani", Calder sanoi olkiaan kohauttaen, "Rebeccan mieli sitä paitsi muuttuu jatkuvasti, mitä hän haluaa juhlissa olevan. Nyt hän on taas keksinyt jotain täysin uutta, ja mietin, miten se sopii turvallisuusjärjestelyihin." Eli vilkaisi järkyttyneenä prinssiä. Hän tiesi itsekin, kuinka innokkaasti kreivin vaimo suunnitteli juhlia, ja tämä oli jo muutamaan otteeseen tehnyt muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiinsa. Vielä toistaiseksi ne eivät kuitenkaan olleet olleet mitään kovin mullistavia. "Selvä. Tulkaa perässäni, niin voimme katsoa asiaa yhdessä", kapteeni pyysi ja suuntasi kohti peremmällä olevaa huonetta, jossa kaupungin kartta makasi pöydällä.

 

Eli jäi kuitenkin aulaan, sillä hän kuulisi itse muutoksista myöhemmin, mikäli niitä tulisi. Häntä hävetti liikaa, että olisi mennyt prinssin perässä. Sen sijaan hän suuntasi vedonlyöjien luokse. "Joko meidän pikku alokaskin on muuttanut mielensä?" eräs heistä kysyi. "Kuinka te kehtaatte jatkaa vedonlyöntiä prinssin ollessa viereisessä huoneessa?" Eli sen sijaan sihahti vihaisesti vastaukseksi. "Hän juttelee kapteenin kanssa, ei hän ole kiinnostunut siitä, mitä me teemme", joku toinen vastasi naurahtaen. "Siltikin. Uhkapelin harjoitus on ehkä yksi alhaisimmista tempuista, mitä voitte tehdä asemassanne. Vartijoina teidän kuuluisi näyttää esimerkkiä, mutta täällä kaikki vain pelaa kaiken aikansa", Eli alkoi saarnata, vanhempien vartijoiden vain naureskellessa huvittuneina. "Huomaat sitten vanhempana, että mies kuin mies tarvitsee viihdettä enemmän kuin normaalisti viettäessään suurimman osan ajastaan pelkässä ukkoseurassa", joku jälleen kommentoi. "Ehdottomasti ei! Minusta ei ikinä tule tuollaista", Eli tuhahti nenäänsä nyrpistäen.

 

"Hyvä kuulla, ettei Rebeccan suunnitelmat mutkistaneetkaan asioita niin paljon kuin pelkäsin", Calder sanoi tullessaan ulos huoneesta kapteenin kanssa. Prinssi oli keksinyt täysin turhan asian omasta päästään päästäkseen urkkimaan suunnitelmia kapinallisille. Eli oli edelleen riitelemässä nurkassa olevien vartijoiden kanssa, tai oikeastaan vain niiden, jotka vielä jaksoivat edes puoliksi kuunnella hänen torujaan. Muut olivat keskittyneet jatkamaan vedonlyöntiä, heittäen uskaliaita panoksia mukaan peliin. Kukaan ei tuntunut huomaavan, kun Calder uteliaasti lähestyi pöytää. Kapteeni luuli prinssin vain ottavan Elin mukaansa ja lähtevän, mutta huomasi totuuden hitusen liian myöhään. "Mitäs täällä tapahtuu", Calder kysyi huvittuneesti nojautuen yhden miehen yli tuijottamaan pöydällä olevaa kolikkokasaa. Eli käänsi kauhistuneen katseensa prinssiin. "Ei mitään, kunhan vain pientä harmitonta huvia", yksi nolostuneemmista vartijoista sanahti. "Hienoa, minä satun olemaan uhkapelin mestari", Calder ilmoitti, istuen pöytään. Kuitenkaan miehillä ei ollut pakkaa tai muutakaan, mikä hieman hämmensi prinssiä, joka onnistui kuitenkin pitämään kasvot peruslukemilla. Elin teki mieli huomauttaa väliin, ettei prinssi ollut ikinä ennen voittanut uhkapelissä, mutta se taas olisi paljastanut, että hän oli sallinut iltaisin Calderin pelata rahasta. "Prinssi hyvä, tuota--" "Mikä tämä on?" prinssi kysyi, napaten paperin, johon vartijat olivat kirjoittaneet ylös vetonsa. "Naisten nimiä ja rahasummia? Yritättekö te idiootit arvuutella prostituoitujen hintoja?" Calder kysyi naurahtaen nopean silmäilyn jälkeen.

 

Lopulta joku ei enää kestänyt hiljaisuutta, ja möläytti totuuden, kuinka he arvailivat prinssin yöseuraa juhla-aikoina. Jopa Calder hiljeni hetkeksi yllättyneisyydestä, ja Eli oli jo aikeissa juosta karkuun vihaista prinssiä, mutta tämän yllätykseksi nuori mies repesikin nauruun. "Ja kukaan ei ole kertonut minulle tästä?" Calder kysyi lopulta naurun seasta. "Vihdoinkin peli, joka on oikeasti mielenkiintoinen!" "Prinssini, olen pahoi-- mielenkiintoinen?" Eli kysyi hämmentyneenä. "Kuinka tylsää on vain kerätä kortteja ja toivoa että itsellä on paremmat kuin muilla? Ehei, kyllä tämä on hauskempaa", Calder vastasi, alkaen uudestaan käydä listaa läpi. "Sori vain, mutta ajattelin tällä kertaa kokeilla tuuriani ihan vain jonkun tavan kaupunkilaisen kanssa. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka epäonnistun ja joudun yrittämään uudelleen jonkun teidän ehdotusten kanssa", prinssi naurahti heittäen listan ja pari kolikkoa taskustaan pöytään. Hetken hiljaisuuden jälkeen muutkin pöydässä yhtyivät nauruun, jatkaen vielä tovin aikaa veikkausten heittelyä Elin tuijottaessa tapahtumaa sivusta järkyttyneenä.

 

Juhlapäivän saapuessa Eli oli hermostunut. Paikalle oli saapunut odottamattoman paljon väkeä, mutta Mustafan mukaan ihmisten määrän ei pitäisi aiheuttaa suuria ongelmia. Palatsin vartijoiden tehtävä oli pitää nämä turvassa, ja kapinallisten ykköskohde oli kuningas. Jos kaaosta tulisi, kapinallisten olisi helppoa kadota ihmisten sekaan. "Tee vain työsi", Calder yritti rauhoittaa vartijaa. Tämä oli sijoitettu pienempään rooliin, ja kokeneemmat suojelisivat kuningasta ja prinssiä. "Mutta mitä jos te joudutte kuninkaan kannattajien piirittämäksi? Eikö minun kannattaisi olla lähempänä, ihan vain varmuuden vuoksi?" Eli ehdotti. "Minne se Eli meni, joka aina on valmiina lyömään minulta tajun kankaalle ihan vain koska häntä itseään kiukuttaa?" prinssi kysyi kiusoittelevasti. "En ole koskaan edes ajatellut sellaista, prinssini!" vartija sanoi hädissään, "Kertokaa, mikä tekoni on saanut teidät näin uskomaan?" "Sitten sinua ei varmaan haittaa, jos livahdan etuajassa etsimään itselleni iltaseuraa?" Calder kysyi, ja samassa Eli oli jo sormi pystyssä valmiina torumaan prinssiä. "No niin, tuollaisena haluan sinun pysyvän tänään", Calder sanoi ja lähti.

 

Astellessaan toriaukiolla vieraiden ja tavan kansan keskuudessa Douglas pysyi koko ajan varuillaan. Sen jälkeen, kun hän oli antanut veljensä vaimon pitää juhlat hänen pirulliselle pojalleen, mies oli katunut ajatusta. 19 vuotta... Niin kauan hän oli antanut jo sen paholaisen lapsen elää hänen poikanaan. Yrityksistä huolimatta tämä ei ollut kuollut, vaikka muutaman kerran kuningas oli ollut varma, että voitto oli ollut jo hänen näkyvissään. Lucian oli ollut hänen paras suunnitelmansa, jonka jälkeen Calder oli hyökännyt Douglasin itsensä kimppuun. Douglas ei tiennyt, mitä Lucianille oli tapahtunut, mutta uskoi miehen kuolleen heti, kun ei enää kuullut tästä. Oliko palkkamiekka paljastanut jotain kriittistä tietoa Calderille? Kuninkaasta tuntui, kuin hän ei tietäisi läheskään tarpeeksi prinssin liikkeistä. Tämä oli onnistunut jopa kiemurtelemaan kuolemaa pakoon, vaikka hänen päänsä oli ollut jo giljotiinin pölkyllä.

 

Kuningas piti prinssin jatkuvasti näköpiirissään samalla kun keskusteli eri aatelisten kanssa, pahoitellen kuinka he olivat joutuneet kulkemaan edestakaisin ympäri valtakuntaa. "Uskomatonta, että päätitte kuitenkin juhlia pojan syntymäpäivää, kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt", eräs vieraista sanoi. Tämä oli yksi niistä useista, jotka olivat kuninkaan kanssa samaa mieltä Calderista. "Minun on näytettävä hänelle, etten pelkää. Sodassa pelko syö pahemmin sotilasta kuin vihollisen terä, eikä edellinen jätä edes näkyviä haavoja", Douglas vastasi, keskustelukumppanin nyökätessä. "En haluaisi uskoa, että kotimaamme on sodassa itsensä kanssa." "Se aika tulee valitettavasti vielä suurella todennäköisyydellä", Douglas ennusteli synkästi, "Vain Hadeksen puuttuminen asiaan voi sen muuttaa, ja hän ei ole ollut minulle suotuisa viime aikoina." "Jumalat teitä auttakoon, kuningas."

 

Iloisesti hymyillen Rebecca asteli miehensä Edgarin seurassa Douglasin luokse. "Olette saaneet torin loistamaan, Rebecca", Douglas sanoi nyökäten ympärilleen hyväksyvästi. "Voi kiitos, teidän korkeutenne. Olen niin iloinen, että suostuitte ehdotukseeni. Ehkä tämä voisi olla hyvä hetki teille ja prinssille yrittää tulla lähemmäksi toisianne?" Rebecca ehdotti hymyillen. Vai sellainen ajatus naisella oli ollut mielessään... "Pahoin pelkään, ettei sellainen ole mahdollista. Mutta olisi sääli jättää käyttämättä kykynne koristella Amirmoez huippuunsa", Douglas vastasi ja katseli ympärilleen. Tori oli koristeltu kukin ja yksi kulma oli täynnä erilaisia ruokatarjoiluja, tosin selkeästi hillitymmin kuin jumalten juhlissa. "Voi, älkäähän nyt. Olette ihan samanlaisia poikanne kanssa. Ei vain ulkonäöltä, mutta olitte kumpikin niin kovin vastentahtoisia suostumaan juhliin. Ja katsokaa nyt ympärillenne, molemmat olette varmasti sitä mieltä, että tämä on erittäin onnistunut tilaisuus", Rebecca kehui työtään. Douglas hieman hätkähti, kun nainen uskalsi verrata häntä poikaansa, se piru oli muuttumassa ovelammaksi juonissaan. Hetkinen, onko tuo tuolla...

 

Douglas ei ehtinyt miettiä ajatustaan loppuun, kun jostain yhtäkkiä lensi nuoli hänen suuntaansa. Oli miehen onni, että myöskin läheinen vartija ehti huomata sen juuri ajoissa suojellakseen kuningasta. "Petturi-Douglas!" kuului jostain väen seasta huuto. "Murhaaja!" kuului jostain toisaalta. Vihaisesti Douglas käänsi katseensa sinne, missä oli nähnyt Calderin viimeksi, mutta prinssi ei enää ollut siellä. Sen jälkeen Douglas käänsi katseensa katolle, mutta hän ei erottanut kuin epämääräisen siluetin, auringon paistaessa kirkkaasti katolla seisovan miehen takana. "Vinemarin murhaaja!"-huudot alkoivat kuulua muualtakin kuninkaan ympäriltä, kun tämä käänsi katsettaan aina uusien äänien suuntaan. Jostain lensi tulinen nuoli, joka osui juhlakoristeisiin, sytyttäen hetkessä suuren roihun. Kukka-asetelma oli kuitenkin kivien ympäröimä, joten tuli ei siitä leviäisi minnekään, jos kukaan ei olisi niin typerä että lähestyisi tulta. Se kuitenkin ajoi juhlaväen entistäkin suuremman kauhun valtaan. Sieltä täältä alkoi kuulua taistelun ääniä.

 

"Missä sinä olet, piru! Tule esiin!" Douglas huusi, yrittäen löytää katseellaan prinssiä. Hän oli raivoissaan, eikä edes keskittynyt vaaraan, jossa oli. "Sinä saastainen loinen, tule ja taistele!" Kukaan ei kuitenkaan vastannut Douglasin huutoihin, ja jotkut vieraista kääntyivät järkyttyneinä katsomaan räyhäävää kuningasta, ennen kuin jatkoivat turvan etsimistä. Douglas kuitenkin tunkeutui väkisin väkijoukon läpi, vieden käden vyöllään olevan koristemiekan nupille. Hän piti huolta, että ase oli terävä, vaikka se ei ollutkaan paras mahdollinen taisteluun. Ja nyt tuolla samaisella miekalla hän aikoisi vihdoin tappaa poikansa. Raivosta huutaen Douglasista tuntui, kuin hän olisi nähnyt harhoja, muttei antanut sen häiritä mieltään. Todennäköisesti kuningas oli vain nauttinut liikaa viiniä. "Sinä olet se petturi, Douglas", etäisesti tuttu ääni huusi jostain. Mies ei kuitenkaan pysähtynyt muistelemaan, missä ja milloin oli kuullut nuo sanat aikaisemmin. Kuningas oli päässyt kaaoksen keskelle, kun oli näkevinään poikansa torin reunalla, katsoen suoraan häneen. Douglas saattoi vannoa, että näki kuinka Calder elehti viiltävänsä sormellaan kurkkunsa auki. "Se on sinun kohtalosi, paholainen", Douglas huusi, mutta ei saanut vastausta, kun prinssi kääntyi ja lähti juoksemaan kadulle piiloon. Samoihin aikoihin myös Douglasin omat vartijat olivat saaneet vihaisen kuninkaansa kiinni ja lähtivät saattamaan tätä palatsiin turvaan.

 

Eteisaulassa Egdar oli vaimonsa Rebeccan kanssa odottamassa, kun Douglas astui sisään. Molemmat ryntäsivät heti miehen luokse, Rebeccan halatessa kuningasta itkuisena ja pyydellen hysteerisesti anteeksi, Egdarin ollessa rauhallisempi ja vieden käsivartensa veljensä hartijoiden ympärille. "Oletko kunnossa?" Edgar kysyi huolissaan. "Olen", Douglas vastasi, alkaen itsekin jo saada itsensä hieman paremmin kuriin, "Se paholainen tosin pääsi karkuun." "Mikä paholainen? Sekö, joka pilasi juhlat?" Rebecca kysyi peloissaan silmät täynnä suuria kyyneleitä. "Se juuri. Calder", Douglas vastasi synkästi.

 

Myöhään illalla Douglas istui työhuoneessaan yksin. Edes hänen rakas lemmikkinsä ei ollut paikalla, miehen oma lentävä kultainen kobra. Kuningas kävi mielessään päivän tapahtumia, yrittäen saada paloista selkeän kokonaisuuden mielessään. Miksi Calder olisi pilannut omat juhlansa? Toisaalta, kuka paholaisen suunnitelmista koskaan voisi ottaa selvää? Se oli ollut loukkaus myös Rebeccaa kohtaan, joka oli nähnyt paljon vaivaa tehdäkseen juhlista juuri täydelliset. Nainen kuitenkin oli paljon suopeampi prinssiä kohtaan kuin tämä olisi ansainnut. "Hän alkaa tulla röyhkeämmäksi", Douglas mutisi itsekseen. Ehkä nyt kuitenkin useammat huomaisivat myös prinssin todellisen luonteen, ja heidän silmät aukeaisivat. Silloin Douglas muisti vielä jotain päivästä. Hän oli varma, että oli nähnyt tutut kasvot ihmisjoukossa. Oliko hänen edesmenneen vaimonsa entinen henkivartija, saattoiko Mustafan kaltainen kunniallinen mies todella työskennellä myös paholaiselle?

 

Madame kuunteli kiinnostuneena tarinaa, kun kapinalliset selittivät, mitä torilla oli päivällä tapahtunut. Nainen oli suostunut tarjoamaan myöhäiset jatkot, joissa prinssi ja tämän läheisimmät liittolaiset voisivat rentoutua. Eli oli edelleen hieman kiusaantunut istuessaan pöydän ääressä ja yrittäessään vältellä työntekijöitä katsellaan. Nuori vartija tuli jopa Alyan kanssa toimeen, mikäli hän saattoi käyttää naista lihakilpenä ja suojata tällä silmänsä. Lilian nauroi ja kiusoitteli Eliä Alyan kanssa, kun tämä muuttui aina vain punaisemmaksi. Allawi, vastoin kaikkien odotuksia, olikin kiinnostuneempi käymään päivän taistelua läpi muiden kanssa.

 

"Olen vain iloinen, että te kaikki selvisitte hengissä", Madame naurahti iloisesti, "Jos se ei herättäisi niin paljoa huomiota, olisin varmaankin järjestänyt tänne samanlaiset juhlat kuin torilla oli." "Tämä on paljon parempi", Calder naurahti. Hämärä valaistus ja hyvä viini tuntuivat sillä hetkellä riittävän prinssille paremmin kuin hyvin. "Hei, kyllä me voidaan hieman varmaan räväkämmin juhlia. Se kiukutteleva ukko ei kuitenkaan suostu mitään juhlia pitämään voiton kunniaksi, joten nyt on meidän ainoa mahdollisuus", Allawi naurahti ja tyhjensi jälleen uuden lasillisen viiniä. Kallistaessaan pulloa Madame naurahti huvittuneesti. "Nämä juhlat taitaa tullakin teille aika kalliiksi", nainen huomautti, viittoen yhden tytöistään tuomaan uuden pullon pöytään. "Etkö voisi antaa sen olla tämän kerran? Vaikka synttäreideni kunniaksi", Calder kysyi yrittäen luoda koiranpentuilmeen kasvoilleen, pilaten sen kuitenkin itse nauramalla päälle. "Ehei, kyllä sinun pitää parempi kauppa keksiä", Madame vastasi ja sipaisi kevyen leikkisästi pojan poskea, "Niin hellyttävä kuin oletkin, suloinen pikku lemmikkini." "Mitä toivoisit minun tekevän vuoksesi?" prinssi kysyi yhtä leikkisään sävyyn, saaden selvästi vanhemman naisen naurahtamaan. "Voi, ainahan minulle on kaikelle mahdolliselle käyttöä", nainen sanoi, "Mitä vain mielit antaa." Calder antoi  katseensa kiertää pöytäseurueessaan, kunnes hänen katseensa pysähtyi Laucianiin. "Mitä?" varas kysyi kohottaen toista kulmaansa. "Sinä osaat laulaa. Madame, jos katsot laskun tämän kerran läpi sormien, saat Cinin yhden yön ajaksi", Calder ehdotti. "Milloin minä olen luvannut sinun puolestasi tehdä mitään", Laucian huomautti väliin. "Älä nyt sotke tätä. Sinähän tykkäät laulaa?" "Omaksi ilokseni aina toisinaan kyllä", Laucian myönsi. "No laula sitten tällä kertaa minun ilokseni?" Calder kysyi. "Hetkinen, haluan kyllä kuulla ensin, miten sinä laulat, lintuseni, ennen kuin otan mitään tarjousta vastaan", Madame sanahti väliin, mutta hymyili rohkaisevasti. "Miksi minä ryhdyn tähän?" Laucian kysyi itseltään. Varmaankin onnistunut taistelu ja hyvä viini olivat tehneet parempaa työtä kuin hän oli arvellut.

"Everyone please stay on your seats / The show will begin momentarily

Behold the horrors / They lurk beneath the shadows of remorse / You wouldn't know of course / But I force / A new Judgement Day

On this day / You will repay / Your respects to all that may / Lurk in between your mind / And mankind

So have a seat and be afraid / Fear's about to commence the final ritual / One body's all we need / for this to be complete

And when the day begins to take form / You won't be leaving those doors / You'll only live with us inside the darkness as we tear you up inside

I was left behind / All this torture will unwind / I was never all that kind / If you were to rewind / Then you would find / I was left behind / Take your turn to run and hide / I will catch you all the time / This night no longer shines / Your tears divine / You'll now be mine!"

Pöytäkunta yllättyi Laucianin lauluvalinnasta, mutta kukaan heistä ei alkanut kuitenkaan valittamaan. Alya, Lilian ja Eli, jotka eivät edes tienneet, mistä oli kyse ja mikä oli saanut varkaan yllättäen laulamaan, eivät myöskään alkaneet kyseenalaistaa asiaa. Sen sijaan porukka hiljeni kuuntelemaan, mitä Laucian lauloi.

"Behold the terrors / You won't believe what I have done to you / I've made it look brand new / Oh, how cute

But don't digress / I'm the ring master you see / In this horror game you flee / I take up every shadow believe me

Now have a seat and grab your light / Tears begin to run you dry / But darkened thoughts are the common grounds / I give myself to be complete

Be as it may our courtesy remains / So we offer you our darkest passion / Take off that blind fold that heals and reveal your soul that dies

I was left behind / All this torture will unwind / I was never all that kind / If you were to rewind / Then you would find / I was left behind / Take your turn to run and hide / I will catch you all the time / This night no longer shines / Your tears divine / You'll now be mine!"

Madame nyökytteli päätään musiikin tahtiin, tunnistaen kappaleen. Hän oli kuullut sen itsekin aikoinaan muutaman kerran. Laucianin ääni todella oli miellyttävä, ja se oli naiselle tärkeää. Madame nimittäin tiesi, että niin kuin satakielikin, osasi myös varis laulaa - omalla äänellään. Laucian ei kuitenkaan onneksi ollut mikään varis.

"You dare bring your filth into my lair? / Well then, let us descend

Re-born again / Our suits are now refined / Breathing new life / Inside our tombs tonight

You have no idea what we've been through time and time again / Don't hold it on to our deadliest demise / We can't keep you alive!

All this torture will unwind / Take it from our broken crimes / We have no place to go / But you would know / Take your turn to run and flee / But death's your destiny / Stop holding back from me"

Laucian ei juuri ikinä laulanut yleisölle, joten huomatessaan Madamen hyväksyvän katseen hän epäili, että nainen saattaisi joskus pyytää tätä hyvinkin laulamaan uudestaan. Kuitenkin varas päätti keskittyä vain lauluunsa sillä hetkellä, hän oli hyvällä tuulella jo muutenkin.

"They burned it all down! / They burned us alive! / They made us look like clows! / Our souls arise!

But like the jester said to the king / There's bad news that I bring! / Now let the night begin!

I was left behind / All this torture will unwind / I was never all that kind / If you were to rewind / Then you would find / I was left behind / Take your turn to run and hide / I will catch you all the time / This night no longer shines / Your tears divine / You'll now be mine!

We hope you enjoyed the show / Within your grave down below"

 

Pari seuraavaa päivää Calder vietti kaupungilla, ja kerrankin Eli hyväksyi tämän prinssiltään. Vartija oli itsekin kauhuissaan jo pelkästä ajatuksesta palatsiin palaamisesta. "Miksi edes varaan tavernasta huoneen teille, kun menette kuitenkin nukkumaan jonkun satunnaisen naisen viereen", Eli kysyi tympiintyneenä illalla. Prinssi kyllä oli luvannut maksaa vartijalle takaisin tämän seuraavan palkan yhteydessä, mutta se ei ollut kuitenkaan syy, miksi Eli oli kiukkuinen. "Mitä jos joku näistä tuntemattomista naisista ilmoittaa sinusta palatsiin?" "Eivät he ilmoita. Tuskin jaksavat aamulla nousta sängystä", Calder vastasi virnuillen. "Etteköhän se ole te, joka ei jaksa aamulla nousta", Eli vastasi pisteliäästi. "Mutta he jaksavat vielä vähemmän", prinssi kuitenkin intti leikkisästi. "En oikein osaa nähdä tilannetta, milloin sellainen olisi mahdollista", Eli huomautti, ja tarttui Calderia hihasta kun prinssi alkoi suunnata kohti huoneen ovea. "Tänä yönä nukutte kiltisti sängyssä, josta olen joutunut maksamaan", vartija sanoi topakasti. "Vain jos nukut vieressäni", Calder kiusasi, mutta tämän letkautukset eivät enää toimineet vartijaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. "Älkää olko naurettava", Eli tokaisi, ja veti Calderia hihasta kauemmaksi ovesta. Nuristen prinssi käänsi surkean katseensa vartijaan. "Mutta tämä on minulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Jos et päästä minua menemään, niin kuolen yksinäisyyteen", prinssi sanoi luoden parhaan koiranpentuilmeensä vartijaan. "Ettekä kuole." "En ole ikinä eläessäni nukkunut yksin..." "Älkää valehdelko!" "Minua pelottaa yksin pimeässä." "Teidän pitäisi pelätä mieluummin sitä, mitä voi tapahtua jos nyt kävelette tuosta ovesta ulos!" Eli ärähti menettäen hermonsa.

 

Eli ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla yllättynyt aamulla, kun asteli huoneeseen. Hän oli odottanut prinssin karanneen jälleen, mutta sen sijaan tämä nukkui kiltisti sängyssään, joku tuntematon nuorukainen vieressään. Ärtyisästi hän asteli sängyn viereen, mulkoillen kaikessa rauhassa nukkuvaa kaksikkoa. Eli ei tuntenut nuorukaista Calderin vieressä, mikä ei ainakaan piristänyt vartijan sen hetkistä mielialaa. "Hyvää huomenta, teidän korkeutenne", vartija päätti ärähtää normaalia kovemmalla äänellä. Nuorukainen prinssin vierestä nousi hätkähtäen istumaan, ja käänsi katseensa pelokkaasti vartijaan Calderin vain kääntäessä ynähtäen kylkeään. "Sanoin, että hyvää huomenta", Eli jatkoi, ja kumartui lähemmäksi prinssiä. "Kuulin kyllä", Calder nurisi ja veti tyynyn päänsä päälle. "A-anteeksi, mutta--" "Pue päällesi, ja painu matkoihisi", Eli käski kun tuntematon nuorukainen avasi suunsa. "Mutta--" "Eli, maksa hänelle", Calder käski tyynyn alta. "Maksa?" vartija kysyi hämillään. "Sinä sanoit, etten saa mennä naisten luokse yöllä", prinssi nurisi ja vilkaisi vartijaa unisen kiukkuisesti tyynyn alta. "Ette voi olla tosissanne!" vartija huudahti melkein räjähtäen siihen paikkaan. Siis koska prinssi ei saanut hankkia itselleen naisseuraa, tämä oli päättänyt palkata jostain miespuolisen prostituoidun? "Tuo ei ole yhtään sen parempi!" hän huudahti vihaisesti, ennen kuin käänsi huomionsa jälleen tuntemattomaan nuorukaiseen. "Ja mitä sinuun tulee... Hyvä on, maksan prinssin pelleilyistä. Mutta pidäkin huoli, ettet puhu tästä kenellekään." Pelästyneenä nuorukainen nyökkäsi. Eli käveli nurkassa olevan pöydän ääreen, istuen tuoliin ja kääntyi tuijottamaan tuimasti, kun pelokas nuorukainen puki päälleen, ja saatuaan rahansa lähti.

 

Eli palasi vihdoin päivällä palatsiin, ilmoittautumaan kapteenilleen ja ottamaan selvää, mikäli Calder voisi palata takaisin. Prinssin henki ei ollut vaakalaudalla, kuten viimeksi, sillä Douglas muisti edelleen, mitä viimeksi oli tapahtunut. "Missä sinä olet ollut viime päivät?" kapteeni kysyi, kuninkaan istuessa pöydän ääressä tuima ilme kasvoillaan. Douglas oli määrännyt, että jokaista Calderiin yhteydessä olevaa kuulusteltaessa hänen tulisi olla myöskin paikalla. "Olen pahoillani. Olin... Olin prinssin seurassa", Eli myönsi. Häntä pelotti myöntää asia kuninkaan edessä, mutta nuori vartija oli alusta pitäen vannonut uskollisuuttaan prinssille, ja hän aikoi seisoa sanojensa takana. "Ja missä prinssi nyt on?" kapteeni kysyi. "Olen pahoillani, mutta en voi kertoa", Eli vastasi kumartaen nöyrästi. "Määräsikö hän sinua olemaan puhumatta?" Kapteenin kysymys hermostutti Eliä hieman lisää. Häntä ei suoranaisesti oltu kielletty, mutta peläten Calderin turvallisuuden puolesta hän ei uskaltanut sanoa liikaa. "Määräsikö?" kapteeni kysyi uudestaan. "Prinssini turvallisuus vaatii, etten voi kertoa", Eli yritti. "Hän ei siis ole kieltänyt sinua suoraan?" Douglas kysyi. "Ei, teidän korkeutenne", Eli myönsi nieleskellen hermostuneena. "Joten minä määrään sinua kertomaan, missä poikani on." Kuninkaan käsky kuului voimakkaana pienessä toimistohuoneessa. "Olen pahoillani, teidän korkeutenne", Eli sanoi ja kumarsi jälleen syvään. "Nuori herra Mishra", Douglas aloitti, ja tämän ääni suorastaan tulvi auktoriteettia, "Kumpi meistä on korkeammalla? Minä vai poikani?" "Te, arvon kuningas." "Joten vastaa kysymykseeni. Missä on Calder?" "Teidän korkeutenne, olen pahoillani, mutta seuraan ensisijaisesti prinssini käskyjä, ja hänen turvallisuutensa menee aina kaiken edelle", Eli sanoi, onnistuen pelkällä tahdonvoimalla estämään ääntään tärisemästä. "Mitä vihjailet?" kapteeni kysyi Douglasin takaa vihaisesti, kuninkaan nostaessa kättään hiljentääkseen miehen. Kuitenkin myös kuningas itse halusi kuulla vastauksen, ja tuijotti vartijaa tuimasti. "Tarkoitan, että olen huolissani prinssin turvallisuudesta, mikäli hän palaisi palatsiin juuri nyt. Hänen syntymäpäivänsä tapahtumat..." "Se oli Calder, joka hyökkäsi jälleen minun kimppuuni", kuningas muistutti vihaisemmin. "Tiedän, olen pahoillani", Eli kiirehti sanomaan ja kumarsi jälleen. "Oletko sinäkin osa hänen kapinallisten joukkoaan?" Douglas kysyi vihaisesti. "Olen prinssin henkivartija..." "Vastaa kunnolla! Oletko kapinallinen, vai et?" "Olen, teidän korkeutenne", Eli lopulta myönsi.

 

Se ei tullut Elille mitenkään yllätyksenä, että hänet heitettiin tyrmään. Kuitenkaan nuoresta vartijasta ei ilmoitettu teloituspäätöstä. Douglas varmastikin arvasi, että Calder käyttäisi kaiken oman arvovaltansa Elin pelastamiseen. Nuori vartija oli kauhuissaan. Hän pelkäsi, että oli tullut pahentaneeksi kuninkaan ja prinssin välejä, mikäli se enää oli edes mahdollista. Varsin pian Eli kuuli, että hänen vanhemmilleen oli ilmoitettu asiasta, ja nämä olivat erittäin häpeissään pojastaan. Mitä muutakaan he olisivat voineet sanoa? Kuningas olisi heittänyt koko perheen telkien taakse, ja Eli tiesi, ettei hänen vanhempansa halunneet nähdä lapsiaan tyrmässä. Jo Elin sinne joutumisen täytyi repiä heidän mieltään aivan tarpeeksi. Kuitenkin parin päivän kuluttua Calder tuli hakemaan henkivartijaansa tämän kylmästä sellistä. Prinssin ilme oli synkkä, mutta jollain tapaa myös huojentunut huomatessaan, että Eli oli päällisin puolin kunnossa.

 

"Olen pahoillani, prinssini. En voinut valehdella", Eli sanoi, kun he astelivat yhdessä ulos tyrmästä aurinkoiseen päivään. "Älä sitä mieti", Calder vastasi, "Rehellisyytesi on yksi niistä asioista, joista pidän sinussa." "Prinssini..." "Mutta sinun olisi hyvä osata valehdella joskus. Ihan vain oman turvallisuutesi tähden. Et sinä enää voi ottaa sanomaasi totuutta takaisin, mutta tulevaisuudessa voi tulla vaarallisempiakin tilanteita eteen." "Pelkään pahoin, etten osaisi valehdella, vaikka määräisitte niin", Eli vastasi katse maassa. "Eli, kyllä sinä tiedät, etten anna kovin paljoa määräyksiä", Calder sanoi, ja kuullosti melkein lempeältä. "Ette kuullosta yhtään omalta itseltänne sanoessanne noin", Eli huomautti, yrittäen karkottaa oudon ilmapiirin. "Väitätkö minua nyt tyranniksi?" "Tarkoitin, kuinka kuullostatte melkein kunnolliselta ihmiseltä", vartija korjasi. "Ja enkö minä muka ole sitä jo?" Calder kysyi jo enemmän omana itsenään, leikkimielisen haastavasti. "Uskallan epäillä", Eli tuhahti, prinssin nauraessa ja iskiessä tätä selkään. "Ehkä määrään sinua pitämään suusi kiinni", Calder naurahti, "Mutta myöhemmin sitten. Tänään on tärkeä ilta." "Tärkeä ilta?" "Sinä karkasit kuolemaa. Et tosin yhtä näyttävästi kuin minä, mutta sillä ei ole nyt väliä. Ja tietenkin kaikista tärkeintä on, että tänään on erään tärkeän henkilön syntymäpäivä!"

 

Sen sijaan, että olisi mennyt palatsiin, Calder suuntasi kaupungille. Hämillään Eli seurasi prinssiä, ollen kuin puulla päähän lyöty. Kenen syntymäpäivästä tämä nyt noin kamalasti intoili? Calder kierteli ympäriinsä, arvioiden ja vertaillen kaikkea, mitä näki. Eli ei muistanut, milloin olisi nähnyt prinssin viimeksi niin keskittyneenä. "Prinssini..." "Hiljaa, minä yritän miettiä", Calder vastasi tuijottaen erään torikauppiaan pöytää. Kauppias näytti varsin hermostuneelta, eikä uskaltanut sanoa sanaakaan. Eli hymyili tälle pahoittelevasti. "Ei ehkä kuitenkaan..." Calder sanahti lopulta itsekseen, jatkaen matkaansa. Kauppias huuteli hetken tämän perään, koittaen saada selville, mikä hänen tuotteissaan oli vialla. Eli kiirehti heti prinssin perään. "Kertoisitte edes, kenelle lahja on tulossa. Kenties voisin silloin olla paremmin avuksi?" nuori vartija kysyi hämillään. "Näet sitten", Calder kuitenkin vastasi. "Luvatkaa edes, ettei se ole kukaan nainen", Eli pyysi. Hän ei halunnut olla näkemässä, kun prinssi liehittelisi jotain naista kalliilla lahjoilla. "Tämä on erityinen", prinssi kuitenkin vastasi. "Kyseessä on siis nainen?" vartija kysyi varmistuakseen asiasta. Kuitenkaan Calderin ei edes tarvinnut vastata.

 

Oli melkein ilta, kunnes Calder vihdoin löysi jotain, jonka hyväksyi. Eli oli uupunut jo kulkemaan prinssin perässä kojulta toiselle ja käymään lähes jokaisen mahdollisen kaupan tuotevalikoiman läpi. Hän oli tosissaan saanut houkutella Calderia pysähtymään edes syömään, ja ruuasta prinssi ei ikinä ennen ollut kieltäytynyt. "Miksi jätitte tämän näin viime tippaan, jos kyseisen henkilön syntymäpäivä on teille niin tärkeä?" Eli kysyi kun hän raahautui silmät ristissä prinssin perässä. "Kenen arvelet vieneen minun kaiken vapaa-aikani näinä viime päivinä?" "Mitä tarkoitatte?" "Usko pois, sinun saamisesi ulos vankilasta ei ollut siitä helpoimmasta päästä. Kuningas olisi halunnut kuulustella sinua, ja tiedä mitä muuta hän olisi tehnyt, jos en olisi vienyt kaikkea hänen aikaansa pistämällä vastaan", Calder muistutti. "O-olen pahoillani, prinssini", Eli sanoi hieman häpeissään. "Sinä se et osaa valehdella, vaikka henkesi riippuisi siitä." "En kai sitten..." Prinssin kasvoilla kävi nopeasti lohduttava ilme, mutta tämä kuitenkin piristyi äkkiä. "No, onneksi sain sinut ulos ajoissa. Tämä daami olisi ollut sinulle varmasti ikuisesti vihainen, jos et olisi paikalla", Calder nauroi. "Hän tuntee minut? Millaisen pedon juhliin sinä olet minua viemässä? Alya-neidin?" Eli kysyi. Hän ei keksinyt, kuka muu haluaisi kantaa hänelle kaunaa. "Ally ei ikinä kertoisi edes minulle syntymäpäiväänsä. Jos sinä juhlisit sitä hänen kanssaan, siitä tuskin seuraisi mitään hyvää", Calder naurahti. "Siinä olette oikeassa... Se nainen on..." "Hullu?" prinssi ehdotti, kun Eli jätti lauseensa kesken. Vaikka hän ei tullut naisen kanssa toimeen, nuoreen vartijaan oli nähtävästi isketty etiketin seuraaminen syvemmälle, kuin prinssi oli osannut odottaa.

 

Eli ei ollut yllättynyt, kun näki muut kapinallisarmeijan pääjäsenet paikalla astuessaan sisään Madamen bordelliin Calderin perässä. Nämä kaikki kuitenkin vaikuttivat täysin normaaleilta, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Oliko prinssi sitten huijannut häntä? Tämä kuitenkin oli ollut aivan liian totisen oloinen etsiessään hyvää lahjaa, joten se vaikutti epätodennäköiseltä. Hämillään hän seurasi Calderia pöytään, istuen tämän viereen. "Katsos poikaa, tirriäinenhän on vielä hengissä", Allawi naurahti nostaessaan katseensa. "Kyllä, niin olen", Eli sanoi hieman hämillään. Hän ei ollut pitänyt Calderia juoruilevana sorttina, mutta kaipa tämä oli sanonut muille, minne hän oli joutunut. Olihan Eli kuitenkin prinssin henkivartija. "Mietinkin jo, että alkoiko tuon idiootin seuraaminen lopulta kyllästyttää sinuakin", Alya huomautti myöskin, tosin selvästi ilkeilevämmin. "Arvostan työtäni, kiitos kysymästä", Eli kääntyi kiukkuisesti naisen puoleen. Miksi tämän piti olla aina nälvimässä? "Antakaa pojan olla, hän on juuri päässyt vapaaksi. Kokemuksen on täytynyt olla uuvuttava jo muutenkin", Mustafa totesi väliin, yrittäen pitää nuoren vartijan puolia, "Sitä paitsi en ymmärrä, miksi Calderin pitää olla niin itsepäinen, ettei anna sinun levätä edes yhtä päivää." "Tänään on tärkeä päivä", Calder vastasi, muiden pöydässä istujien enemmän tai vähemmän pyöritellessä päitään. "No, tirriäinen on hengissä ja nyt täällä. Ja me elämme sen kanssa", Allawi totesi rennosti. "Tirriäinen?" Eli kääntyi, huomaten vasta nyt nimityksen. Sen jälkeen hän käänsi katseensa Calderiin, juuri ajoissa huomaten, kuinka prinssin ilme kirkastui lisää. "Ei... Ette voi olla tosissanne..." Eli aloitti. Hän ei halunnut niin hölmön kuuloista lemppinimeä. "Myöhäistä, Tirriäinen", prinssi nauroi.

 

"Hetkinen, missä Lilian-neiti on?" Eli kysyi, vilkuillen pöytää. Tyttöä ei näkynyt, mutta saattoihan tämä jälleen kerran olla viemässä viestejä. "Sinä et tiedä sitäkään?" Alya kysyi takaisin tekojärkyttyneenä. "Olen pahoillani, jos en tiedä kaikkien teidän menojanne. Minun kuuluu tietää, missä prinssi on, ei sen enempää." "Ja sen huomaa, ettei sinun tarvitse tietää tippaakaan enempää", Alya jatkoi ilkeästi. "Lilian liittyy seuraamme tovin kuluttua, Calder halusi välttämättä juhlistaa hänen syntymäpäiviään oikeana päivänä, meni miten myöhäksi tahansa", Mustafa selvensi. "Kukaan ei ole koskaan maininnut, että tänään on Lilian-neidin syntymäpäivä", Eli sanoi yllättyneenä. Vai siksi Calder oli ollut niin tarkkana lahjan suhteen. Tietenkin tämä pikkusiskoaan jumaloiva isoveli halusi tehdä niin. Ja se ei olisi ollut Lilian, joka olisi suuttunut hänelle, mikäli Eli ei olisi ollut paikalla. Vartija oli melko varma, että vihoittelija olisi ollut prinssi itse. Vilkaisten vieressään istuvaa prinssiä Eli huomasi, kuinka tämä suorastaan loisti ylpeydestä. "Nyt tajusin, mistä tässä kaikessa on kyse", hän huokaisi hymyillen pienesti. "No vihdoinkin!" Alya huokaisi suurieleisesti samalla kun musiikki alkoi soida.

 

"Cruel and cold like winds on the sea / Will you ever return to me / Hear my voice and sing with the tide / My love will never die

Over waves and deep in the blue / I will give up my heart for you / Ten long years I'll wait to go by / My love will never die"

Eli käänsi laulun alkaessa huomionsa lavalle, huomatessaan muidenkin tekevän niin. Ilmeisesti siellä sitten tapahtui jotain. Ensimmäisenä nuori vartija huomasi, kuinka Lilian oli ensimmäistä kertaa rivin edessä, hymyillen iloisesti ja kynttilöiden valon osuessa tytön hiuksissa oleviin helmikoristeisiin. Tämä liikkui kevyesti musiikin tahtiin, kunnes herkän kuuloinen laulu yllättäen muuttui täysin.

"Come, my love, be one with the sea / Rule with me for eternity / Drown all dreams so mercilessly / And leave their souls to me

Play the song you sang long ago / And wherever the storms may blow / You will find the key to my heart / We'll never be apart

Wild and strong you can't be contained / Never bound nor ever chained / Wounds you caused will never mend / And you will never end"

Eli hätkähti, kuten moni muukin yleisössä, Lilianin liikkeiden muuttuessa paljon hyökkäävämmiksi. Laulu kuului jostain sivummalta, vartijalle tuntematon voimakkaan äänen omaava nainen lauloi laulua. Tämän ääni tuntui kuitenkin sopivan täydellisesti nuoren tytön tanssiin, joka näytti jopa enemmän naiselta siinä yleisön keskellä, tanssien itsevarmasti. Ja sitten laulu teki sen taas, muuttui voimakkaasta jälleen herkäksi.

"Cruel and cold like winds on the sea / Will you ever return to me / Hear my voice and sing with the tide / Our love will never die"

 

Muutaman lisäkappaleen jälkeen Lilian hyppäsi iloisesti lavalta suunnaten kohti kapinallisten pöytää. Alya otti tytön lempeästi hymyillen vastaan, kuin isosisko. "Sehän meni hienosti", nainen kehui, pörröttäen Lilianin pitkiä kiharoita, nuoremman kikattaessa tyttömäisesti. Hän ei enää ollut se myrskyinen tanssijatar lavalta, vaan oma itsensä. "Eli, sinä pääsit vapaaksi", tyttö sanahti, halaten vartijaa selvästi helpottuneena. "Öhöm, eipäs aleta liian intiimiksi siinä", Calder huomautti, Lilianin näyttäessä kieltä isoveljelleen. "Chiot, älä innostu nyt taas tuohon", Laucian huomautti myöskin. Hän ei halunnut kokea uudestaan sitä, kuinka hän oli joutunut pitämään prinssin kiireisenä että tämä unohtaisi siskokompleksinsa. "En minä innostu", Calder kuitenkin väitti itsepäisesti. Hän ei täysin tiennyt, mitä varas ajatteli, ja luuli tämän vain yrittävän hyssytellä häntä. "Mutta kuitenkin, unohdetaan nyt Eli hetkeksi, hyvää syntymäpäivää", prinssi sanoi ja ojensi pienen lahjapussin siskolleen. "Minähän arvasin", Lilian nauroi, ottaen lahjan kuitenkin iloisesti vastaan. "Sinä hemmottelet Chatonin pilalle", Laucian totesi, mutta kumpikaan sisaruksista ei juuri välittänyt miehen kommentista. Tällä kertaa Calder oli päätynyt ostamaan siskolleen koristeelliset korvakorut. "Käykö tätä useinkin?" Eli kysyi hiljaa sillä välin, kun Lilian halasi veljeään iloisesti. "Joka vuosi", Mustafa myönsi huokaisten.

 

Sinä iltana Calder vaikutti hemmottelevan siskoaan paljon enemmän kuin normaalisti, muistuttaen kuitenkin erityisesti Eliä, että Lilian olisi aivan liian nuori tälle. "Saanen huomauttaa, että olen itse täysin samaa mieltä", Eli tokaisi lopulta, kun prinssi vilkaisi tätä astetta epäluuloisemman näköisenä. Lilianin kasvoilla kävi hetken aikaa hieman ilkikurinen ilme, mutta hän päätti, ettei asettaisi vartijaa hankalaan asemaan. "Ja minustakin Tirriäinen on aivan liian vanha minulle", Lilian vakuutti. "Ette voi olla tosissanne, joko se on tarttunut Lilian-neitiinkin?" Eli älähti. Melkein kaikki olivat heti Allawin sen sanottua alkaneet kutsumaan nuorta vartijaa tämän uudella lempinimellä. "Parempi tottua siihen, kaikilla muillakin on jo lempinimet", Laucian totesi rauhallisesti. "Prinssillä ei ole", Eli vastusti. "Chiot", Laucian kuitenkin muistutti vilkaisten prinssiä, joka virnisti huvittuneena. "Juuri niin, minun lempinimeni on... Se, minkä Cin juuri sanoi!" "Vain Laucian-herra kutsuu teitä niin!" Eli parkaisi, varkaan vain kohauttaessa olkiaan. Ei ollut hänen ongelmansa, että muut vierastivat tuntematonta sanaa. Allawi oli muutaman kerran kokeillut lausua sanan humalassa, epäonnistuen niin lahjakkaasti, että oli saanut Laucianinkin hieman virnistämään.

 

"Mutta Chiot, kohta kaikki alkavat luulla Chatonin olevan sinun elämäsi ihastus, kun lahjot häntä noin", Laucian muistutti, päättäen helpottaa hetkeksi Elin tilannetta. "Ei haittaa minua", Calder sanoi, "Ainakaan jos se pitää liian innokkaat kosijat kaukana." "Minua se haittaa", Lilian tokaisi, "Cin, jos tuo ei lopeta, niin voitko taas pitää häntä kiireisenä?" "En", Laucian tokaisi heti. Hän ei suostuisi samaan uudestaan. "Onneksi sinä olet vihdoin minun puolellani tässä asiassa", Calder sanoi ja varas väisti juuri sopivasti prinssin yrityksen halata tätä pöydän yli. "...Kylmäverinen mies..." "En ole kenenkään puolella", Laucian huomautti, jättäen prinssin jälkimmäisen syytöksen omaan arvoonsa. "Mutta Cin, sinä onnistuit siinä niin hyvin!" Lilian ilmoitti hätäisesti. "Vastaus on silti ei", Laucian kuitenkin ilmoitti. Tästä päätöksestä hän ei luistaisi enää ikinä. "Hän on vain katkera, kun putsasin hänet kerrankin rutiköyhäksi", Calder ilmoitti iloisesti. "Vaikka sitten niin..." "Vai sainko minä sittenkin sinut hermostumaan täysin uudella tavalla?" Calderin kasvoille nousi ilkikurinen ilme, kun tämä vilkaisi varasta. "Älä keksi omiasi. Puhut päähäsi niin paljon läpiä, että kohta tuulikin puhaltaa siitä läpi", Laucian tokaisi takaisin ilmekään värähtämättä.

 

Lilianin syntymäpäivät menivät iloisissa merkeissä, eikä Calder olisi halunnut lähteä. Lopulta Elin oli pyydettävä muiden kapinallisten apua saadakseen prinssi lähtemään, Allawin naurahtaen suostuessa työhön. "Olet sitten tästä yhden velkaa, Tirriäinen", mies muistutti vielä ovella ennen kuin palasi sisälle, nuoren vartijan irvistäessä lempinimelleen. Calder naurahti vieressä, pörröttäen henkivartijansa vaaleita hiuksia. "Älkää tekin aloittako", Eli pyysi, mutta pian prinssi jo rallatteli tämän lempinimeä kuin lastenlaulua. "Eli, pikku Tirriäinen, Tirriäinen~" Huokaisten Eli repi prinssiä perässään, joka yritti selvästi ärsyttää vartijaa, että pääsisi karkaamaan tältä helpommin. "Lakatkaa olemasta lapsi", Eli pyysi. "Sinä olet se lapsi, olet minua nuorempi", Calder kuitenkin huomautti, nojaten laiskasti vartijaan. "Voisitteko edes yrittää kävellä itse?" "Hmmm... En?" prinssi päätti hymyillen viattomasti. "Tiputan vielä teidät", Eli yritti uhkailla. "Mitä? Sehän turmelisi tahrattoman maineesi, tiputtaa minut johonkin kuraiseen ojaan", Calder väitti, ja ärtyneenä vartija päästi irti. Vastoin odotuksia prinssi kuitenkin onnistui pitämään tasapainonsa ja kääntyi takaisin tulosuuntaan. "Te ette olleetkaan humalassa?" Eli kysyi syyttävästi, ja älyten jääneensä kiinni prinssi lähti juoksemaan vartijaa pakoon.

 

Palatsin ilmapiiri oli kireä jo portilla, kun Eli vihdoin sai suostuteltua prinssin palaamaan. Porttia vartioivat miehet päästivät kaksikon ohitseen, vilkuillen epäileväisesti Eliä. Calder sen sijaan oli kuin ei olisi huomannut näiden katseita, siinä missä hänen vartijansa alitajuntaisesti käveli hieman kumarammassa. "Prinssini? Tuntuuko teistäkin..." "Huomaan kyllä ilmapiirin, sellaiseksi se on vähän taas mennyt", Calder vastasi kylmän viileästi, kävellessään sisälle. Elistä tuntui, kuin jokainen varjo tuijottaisi häntä. "Tule vähäksi aikaa huoneeseeni. Haluan selittää sinulle, mitä täällä on tapahtunut", Calder kutsui, ja vasta suljettuaan oven perässään Eli uskalsi viimein hengittää jälleen.

 

Spintus lensi heti isäntänsä kaulan ympärille huomatessaan tämän saapuneen takaisin. "Prinssini...?" "Istu alas", Calder sanoi, nyökäten pöydän ääressä olevaa toista tuolia päin, istuen itse toiselle. Hiljaisena Eli totteli. "Jos aloitetaan ihan alusta, pääsi oli todella lähellä pudota. Sinusta ei tehty julkista ilmoitusta, enkä minäkään osannut reagoida ihan heti. Olen siitä pahoillani. Huomasin myöhemmin, että vaikka tein vapaasti mitä halusin, sinä et tullut etsimään minua." "Prinssini, en tiedä onko tuo--" "Älä keskeytä minua nyt. Douglasilla oli aikaa tappaa sinut, mutta hän ei tehnyt sitä. Hän ei voinut antaa tuomiota kuulematta ensin sinua, ja sinä et antanut hänelle siinä paljoa vastusta. Sen jälkeen hän odotti, tekisinkö minä mitään. Selvisit vain siksi, että kuningas odotti ansaa, ja oli varpaillaan. Hän ei halunnut samanlaista nöyryytystä kuin silloin kun hän yritti teloituttaa minut." Hiljaisena järkytyksestä Eli kuunteli tarinaa, kuinka lähellä hän oli ollut menettää henkensä. Nuori vartija nielaisi vieden käden kaulalleen. "Kyllä, sinua olisi odottanut julkinen teloitus. Perheesi nimellä on valtaa. Vaikka sitä ei ole paljoa, niin Douglas ei voinut vain tuomita sinua kaikessa hiljaisuudessa. Lisäksi jos hän olisi surmannut sinut selliisi, minä oisin tietenkin saanut hyvän syyn heittää kuraa hänen niskaansa. Juuri nyt Douglasille on tärkeintä yrittää pitää oma kuvansa mahdollisimman puhtaana, jotta saisi minut maalattua mahdollisimman pahaksi." "Prinssini, saanko kysyä?" Eli kysyi hieman arasti. "Kysy pois." "Harkitsitteko te sitä? Että olisitte uhranneet minut saadaksenne tahrittua kuninkaan nimen?" "En. Mutta Musty osasi arvioida, että jos pahin kävisi, se olisi vähintä mitä olisin voinut tehdä. Juuri se sai minut huomaamaan tilanteen ja toimimaan." Eli hymyili pienesti helpottuneena. Hän oli selvinnyt, mutta vaikka toisin olisikin käynyt, hänen kuolemansa ei olisi ollut turha. "Eli, ymmärrätkö sinä, miksi kerron tämän kaiken sinulle?" Calder kysyi vakavana. Eli ei ollut varma. Jo se, että hän näki prinssin vakavan ilmeen oli hänelle erikoinen näky. "Haluan sinun pitävän huolta minun lisäkseni myös itsestäsi, Eli. Parasta olisi, jos pystyisit asettamaan oman turvallisuutesi minun edelleni. Prinssin asemassa minun on helpompi keplotella useammista tilanteista ulos ehjin nahoin. Sinun kohdallasi minun pitää osata toimia tarpeeksi nopeasti ja voitettava kädenvääntö Douglasta vastaan." "Tiedätte, etten voi tehdä niin!" Eli parkaisi. Hän oli prinssin henkivartija, ei hän voisi vain juosta itse karkuun kun Calder olisi vaarassa. "Siksipä juuri, Eli, sinun on osattava asettaa itsellesi oikea arvo. Älä anna Douglasin melkein viedä päätäsi yhtä helposti kuin nyt."

 

Seuraavana aamuna Calder oli kuitenkin taas oma kiusoitteleva ja hankaluuksia aiheuttava itsensä. Prinssi teki jälleen mitä halusi, kyselemättä turhia oliko hänen toimistaan ympärillä oleville enemmän hyötyä vaiko haittaa. Hän pakotti Elin pitämään hetken aikaa lomaa, luvaten kyllä pitää huolen itsestään. Calder ei aikonut ainakaan hetkeen aiheuttaa ongelmia ja sekasortoa. Antoi pölyn hieman laskea, ennen kuin seuraava siirto tehtäisiin. Illalla prinssi liittyi jälleen Madamen seuraan, jatkaakseen siskonsa syntymäpäivän juhlistamista jo hieman rauhallisemmissa merkeissä. "Voi lemmikkini, sinä se vain olet aina niin herttainen", Madame hykersi huvittuneena kun näki prinssin tulevan bordellin ovista sisään. "Kuinka voisinkaan jättää tällaisen paikan pitkäksi aikaa? Sehän olisi suorastaan häpeällistä!" Calder vastasi imelästi, saaden vanhemman naisen naurahtamaan kevyesti. "Mutta hyvä että tulit, sinulle minulla olisikin hieman asiaa muutenkin", nainen sanoi ja viittoi prinssiä tulemaan mukaansa. Ollessaan vapaa henkivartijansa hätäilystä prinssi seurasi naista iloisesti takahuoneeseen, jossa nainen istutti leveästi virnuilevan nuoren miehen pehmeiden tyynyjen sekaan, ennen kuin nousi itse laittamaan oven säppiin heidän perässään.

 

"Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tällaisen hemmottelun?" Calder kysyi, pystymättä täysin peittämään innostustaan äänestään. Vaikka hän ei tuntenut samanlaista vetoa Madameen kuin nuorempana, hän ei voinut kuitenkaan kieltää, etteikö nainen olisi ollut upea. Tämä oli itsevarma liikkeissään, ja viehkeän viettelevä sanoissaan. "Voi lemmikkini... Pelkään pahoin, että taisin juuri kuljettaa sinut ansaan, pikku kujeilija", nainen kehräsi. "Sinun ansaasi minä astun mielelläni milloin tahansa", Calder vastasi, osaamatta tuntea minkäänlaista pelkoa. Hän tunsi Madamen, ja tiesi, että tämä eli miellyttääkseen muita, ei viedäkseen heidän henkeään. "Tämänkertainen ansa ei kuitenkaan taida olla ihan yhtä mukava kuin yleensä", nainen vakuutti. "Mitä tahdotte, jumalattareni?" prinssi kuitenkin kysyi jatkaen leikkiä. "Voi lemmikkini", nainen lausui ja asteli lähemmäksi, "Sinä olet jättänyt velkasi maksamatta."

 

Enää ansa ei ollutkaan yhtä mukava Calderille. Hän tosiaan oli saattanut muutaman kerran unohtaa maksun tai käskenyt pistämään piikkiin. "Madame, rakas, et kai sinä nyt--" "Pitää neidon jollain itsensä elättää", Madame naurahti. Myös Calder naurahti vaivaantuneesti. "Tiedäthän, ettei minulla nyt ole ylimääräistä mukana", prinssi sanoi, koittaen etsiä jotain pakoreittiä. "Tietenkin osasin arvata sen. Kuitenkin, olen päättänyt, ettet sinä syö, juo tai nai täällä, ennen kuin velkasi on puhdistettu", Madame ilmoitti, lämmin hymy kasvoillaan. "Kuinka voit edes ehdottaa tuollaista, elämäni valo?" Calder kysyi, yrittäen näyttää mahdollisimman säälittävältä naisen silmissä. "Tuohon ilmeeseen en lankea, kultaseni", nainen sanoi, ja istuutui prinssin syliin. Calder ei ollut edes ymmärtänyt nousta pehmeästä istuinpaikastaan, ja nyt hän ei enää pääsisi karkuunkaan. Tosin jos he eivät olisi puhuneet rahasta, hän ei olisi halunnutkaan karkuun. "Olen antanut sinulle jo sieluni ja sydämeni, mitä muuta pyydät?" "Ehei, en ole niin typerä, että uskoisin sinun olevan kerjäläisen asemassa. Mutta jos et halua kullasta luopua, aina voimme sopia muistakin menetelmistä..." "Voin aina maksaa luonnossa, jos sitä toivot?" Calder yritti vielä viimeisen kerran, tullen kuitenkin jälleen torjutuksi.

 

Lähtiessään Madamen luota Calder mietti, kuinka olikaan onnistunut saamaan itsensä siihen tilanteeseen. Jos Eli olisi ollut paikalla, hän olisi voinut laittaa vartijan auttamaan, miksi hänen pitikään antaa tälle juuri nyt pakkoloma? Madame oli suostunut katsomaan prinssin velkoja jonkun verran sormien läpi, jos tämä onnistuisi saamaan Laucianin tulemaan aina toisinaan laulamaan bordelliin. Nainen oli tykästynyt tämän lauluääneen, ja uskoi Laucianin myös hyvä porkkana houkuttelemaan uusia asiakkaita. Nämä varmastikin olisivat kiinnostuneita näkemään ulkomaalaiselta näyttävän laulajan. "Ovela nainen", prinssi mutisi itsekseen, lähtien kiertämään kapakoita, joissa oli nähnyt Laucianin viettävän aikaansa eniten.

 

"Taasko sinä tulit häviämään kaiken omaisuutesi?" Laucian kysyi kun Calder löysi tämän. Turhia kyselemättä prinssi istui tämän seuraan, seuraamaan pöydässä sillä hetkellä olevaa peliä. "Kunhan tulin juttelemaan, ja mikseipä siinä muutaman pelinkin voisi pelata", Calder vastasi iloisesti. "Eli ei ole tällä kertaa mukana?" Laucian kysyi, huomaten, ettei vartijaa alkanut näkyä tuomaan prinssille juotavaa. "Tirriäinen on lomalla", Calder vastasi hymyillen, Laucianin kohottaessa toista kulmaansa. "Jaa", varas totesi lyhyesti. Hän oli hieman yllättynyt asian kuulemisesta, vaikka ei sitä näyttänytkään. Eli oli niin tiukasti yleensä prinssissä kiinni, että tämä oli varmaankin täytynyt pakottaa lomalle, ei vartija muuten olisi lähtenyt. "Et sitten aio juoda mitään tänään vai?" Laucian kysyi hieman epäileväisenä. Mitä pentu nyt oikein suunnitteli? "Ai niin", Calder älähti, "Olen kai liian tottunut jo Elin hakevan juotavaa." Ainakin prinssin yllättyneisyys oli ollut aitoa, kun tämä poistui tiskille, ja Laucian päätti, ettei tällä ollut mitään typeriä juonia mielessään.

 

"Cin, miltä kuullostaisi pari kultakolikkoa taskun pohjalla?" Calder lopulta kysyi kun oli pelannut muutaman pelin. "Sinun tämänhetkisellä onnellasi niitä tippuu sinne vähän useampikin", Laucian totesi rauhallisesti, jakaen uudet kortit. "Se johtuu siitä, ettet ole antanut minun pussata sinua uudestaan", Calder huomautti nuristen, Laucianin vilkaistessa tätä nopeasti astetta viileämmin. "Ja sitä ei tule tapahtumaankaan uudestaan", Laucian huomautti kylmästi, prinssin luodessa mieheen parhaan koiranpentuilmeensä - jälleen tuloksetta. "Mutta se toi minulle selvästi onnea! Miten minä nyt selviän hengissä?" "Opettele taistelemaan." Muutama huvittunut tyrskäys kuului pöydän ympäriltä, ja Calder suoristi selkänsä ottaen kortit käteensä. "Mutta se tarjous oli kyllä ihan aito. Tiedän sinulle varsin helpon työn, jos kiinnostaa", prinssi sanoi, varkaan vilkaistessa nyt hieman kiinnostuneempana tätä.

 

"No, mikä se sinun tarjous on?" Laucian kysyi myöhemmin, kun pelit oli pelattu. "Ai sinua kiinnostaakin?" Calder kysyi, yrittäen kiusata varasta. "Jos aiot kertoa, niin kerro. Jos et, niin älä sitten", varas vastasi rauhallisesti. "Älä nyt vielä tyrmää ajatusta kun et ole edes kuullut sitä!" prinssi parkaisi. "Ala sitten kertoa. Kenet minun pitäisi ryöstää?" Laucian kysyi. Peliporukka oli hajaantunut jo, mutta varas puhui silti normaalia hiljaisemmalla äänellä varmuuden vuoksi. "Ei ketään!" Prinssi vastasi hieman yllättyneenä. Tietenkin Laucian oli odottanut, että Calder olisi halunnut tämän ryöstävän jonkun. "No mitä sitten?" "Madame piti sinun lauluäänestäsi viimeksi", Calder ilmoitti kiertelemättä enää enempää, Laucianin kohottaessa hieman yllättyneenä toista kulmaansa. "Hän voisi mielellään maksaakin siitä jonkun verran. Kuten sanoin, helppoa rahaa", prinssi mainosti iloisesti. "Joo, kiitos mutta ei kiitos", Laucian vastasi nopeasti, "Jos et muista, niin ansaitsen elantoni mieluummin omin käsin kuin toisen taskusta." "Niin, sinulle se on enemmän omin käsin toisten taskuista", Calder mutisi hiljaa. "Juuri niin", Laucian vastasi, prinssin kohottaessa yllättyneenä katseensa jälleen mieheen. Tämän ei ollut tarkoitus kuulla hänen kommenttiaan.

 

"Cin, ole kiltti", Calder mankui seuratessaan varasta ulos tavernasta, "Laucian-rakas-hani-puppelipöö~" Prinssin sanojen imelyys sai jopa normaalisti niin viileän varkaan pienesti haluamaan irvistää. Viileästi hän vilkaisi prinssiä, joka ei aikonut kaikesta päätellen jättää häntä rauhaan. "...Törkymöykky", nuori mies nurisi hiljaa, tuskin kuiskausta kovempaa. Kuitenkin Laucianin kuulo oli normaalia ihmistä parempi, johtuen hänen isänsä verenperinnöstä. "Tuollako tavoin sinä pyydät apua?" hän kysyi vilkaisten prinssiä. "Mitä? Ei sinun olisi sitä tarvinnut kuulla!" Calder älähti. "Unohda kaikki mitä viimeksi sanoin." "Jaa, kuinka pitkälle?" Laucian kysyi. Hän unohtaisi mielellään tältä iltaa useammankin asian, mitä prinssi oli suustaan päästellyt. "Jatketaan siitä puppelipööstä vaikka?" Calder ehdotti sovittelevasti, Laucianin kääntyessä poispäin. "Minä en ole yhtä helposti imarreltavissa kuin sinun yhden illan sessiosi", varas muistutti. "Älä ole tuollainen, kultaaaa", Calder yritti, mutta huomasi pian ärsyttävänsä varasta vain lisää. "Hyvä on, unohdetaan lempinimet... Joten Cin, miksi et suostuisi? Eihän se ole kuin muutama ilta, ja saisit helppoa rahaa?" Mitään vastaamatta Laucian jatkoi kuitenkin matkaansa.

 

Calder ei ollut onnistunut ylipuhumaan Lauciania vielä Elin palatessa parin viikon lomaltaan. Vartija seurasi ihmeissään prinssin itsepäistä juoksua Laucianin perässä. "Laucian-herra, voisitteko kertoa, mistä oikein on kysymys?" Eli kysyi hämillään, kun Calder oli hetkeksi poistunut pelipöydästä. "Chiotilla on vain joku hullu kautensa meneillään", Laucian totesi rauhallisesti. Toisaalta Eli ymmärsi, prinssillä tuntui olevan hullu kausi meneillään aina, mutta toisaalta oli silti hämillään. Varkaan vastaus ei ollut selventänyt tilannetta ollenkaan. "Tuon tarkoittaen?" "Hän yrittää kuitata velkojaan minulla", varas vastasi. Elin ilme muuttui heti paheksuvaksi, miettiessään kuinka prinssi kehtasi asemassaan yrittää kiertää velkojaan sen sijaan että olisi maksanut ne rehellisesti. "Pitääkö hänen aina tehdä kaikki vaikeimman kautta?" nuori vartija mutisi itsekseen. Varas kohautti olkiaan. "Eikö hän aina tee niin?"

 

"Hyvä on, minä teen sen", Laucian lopulta peli-illan päätteeksi myöntyi, kun Calder oli muistutellut tätä vähän väliä pelin aikana. Prinssi oli varmasti huomannut, kuinka hän ärsytti varasta, ja jatkanut tahallaan. "Cin! Rakkain ja parahin ystäväni!", prinssi huudahti iloisesti, Laucianin väistäessä tämän yrityksen halata varasta. Varoittava mulkaisu kuitenkin hiljensi Calderin. Hän ei halunnut varkaan muuttavan mieltään kun oli ilmeisesti saanut tämän vihdoin suostumaan. "Madame ilahtuu", prinssi sanoi jo rauhallisemmin. "Varmasti", Laucian vastasi tuttuun tunteettomaan tapaansa. Kuitenkin astuessaan ovesta ulos varas vaihtoi maasta katoille karkuun häntä painostavaa prinssiä. Välittämättä Calderin huudoista kadulla hän jatkoi omille teilleen, Elin jäädessä maan kamaralle pidättelemään prinssiään. 

 

"Huijari", Calder mutisi syyttävästi kun seuraavan kerran löysi Laucianin tavernasta. Kuitenkin prinssi istui jälleen varkaan viereen. "Miksi sinun pitää tehdä tästä niin vaikeaa?" prinssi kysyi suu mutrussa kun Eli oli jälleen lähtenyt tilaamaan juotavaa. "Rehellinen työ ei sovi minulle. Kohta unohtaisin vielä oikean ammattini", Laucian vastasi rauhallisesti. "Ei Madame sinulle nyt niin paljoa varmastikaan maksa", Calder totesi. Hän oli puhunut vain muutamasta kultakolikosta. "Ei sitä tiedä. Hän vaikutti olevan erittäin tykästynyt ääneeni. Tiedä vielä, kuinka usein hän haluaisi minut laulamaan", Laucian vastasi, "Sitten emme puhuisikaan vain parista kolikosta." "...Sinä laulat pelikavereillesikin", Calder yritti vielä hieman horjuttaa varkaan päätöstä. "Se on täysin eri asia. He eivät maksa minulle siitä." "Voithan sinä aina kieltäytyä Madamenkin maksuista?" Laucian vilkaisi prinssiä kuin tämä olisi ollut idiootti. "No selvä, ei sitten. Mutta se olisi kyllä mielenkiintoinen näky varmasti. Tuollainen parimetrinen vaaleaverikkö kaikkien niiden naisten seassa..." "Juuri niin. En aio alkaa miksikään näyttelyeläimeksi tai maskotiksi. Minulla on omakin työni."

 

"Ettekö voisi vain antaa olla?" Eli kysyi kun hän oli saanut vihdoin Calderin houkuteltua lähtemään, "Ette te ole mitenkään kykenemätön maksamaan velkojanne." "Siitähän kansa ilahtuisi, jos he saisivat kuulla mihin verorahat menevät", Calder irvisti kuitenkin takaisin. "Siksi teidän pitäisikin hieman harkita tekojanne", Eli moitti. "Madame ilahtuisi", prinssi huomautti. "Hän ilahtuisi myös siitä jos vain maksaisitte rehellisesti velkanne." "Mutta on mielenkiintoisempaa katsoa, kumman itsepäisyys voittaa, minun vai Cinin." Eli huokaisi raskaasti prinssin vastaukselle tämän nauraessa vain vieressä.

 

Lilian tapasi myöhemmin Laucianin viedessään Madamen viestejä jälleen eteenpäin. Hän oli enemmän alkanut keskittyä tanssimiseen syntymäpäiviensä jälkeen, mutta aina toisinaan palasi kulkemaan kaduilla, tutun työn parissa. Hymyillen tyttö tuijotti Lauciania, ja näytti kuin tämä olisi pidätellyt naurua parhaansa mukaan. "Mitä?" varas lopulta kysyi, kun tyttö oli tuijottanut tätä hiljaa muutaman tovin. Enää Lilian ei kuitenkaan voinut pidätellä naurua, vaan alkoi kikattamaan. "Te olette vain molemmat niin hassuja", tyttö ilmoitti vihdoin huvittuneena. "Hassuja?" Laucian kysyi, kohottaen toista kulmaansa. "Niin samanlaisia." "Miten niin?" Varkaan vastaus sai Lilianin nauramaan jälleen. "Kumpikaan ei halua antaa periksi. Calder on tullut jo parikin kertaa valittamaan minulle, kuinka hankala sinä olet", tyttö valaisi asiaa. "Vai niin." Vai oli prinssi päättänyt mennä vielä siskolleenkin harmittelemaan asiaa. "Madame on saanut hyvät naurut asiasta." "Aha." "Älä suutu. Ei me teitä kumpaakaan tarkoiteta pilkata. Jos olisit ulkopuolinen, niin tämä olisi sinustakin varsin huvittavaa", Lilian vakuutti. "Niin kai sitten", Laucian vastasi. Tyttö saattoi hyvinkin olla oikeassa. Ehkä hän ja Calder tosiaan olivat sivustakatsojille huvittavia pienessä kilpailussaan kumpi oli itsepäiseisempi. "Madamea ei sitten varmastikaan haittaa että kieltäydyn, jos olen niin huvittava", varas kuitenkin totesi. Jos hän oli vain naisten viihdettä, niin silloin hänellä oli vielä vähemmän tarvetta suostua prinssin pyyntöön. "Kyllä hän todella haluaa sinut laulamaan aina silloin tällöin", Lilian kuitenkin vakuutti, "Mutta jos se ei onnistu, niin miksei kuitenkin nauttia tilanteesta muuten vain?"

 

"Mutta miksi et suostuisi? Ei laulaminen aina toisinaan olisi sinulle vaikeaa?" Liliankin kysyi. Mutta toisin kuin veljensä, tyttö ei niinkään kysynyt aikeenaan suostutella varasta vaan puhtaasta uteliaisuudesta. "En laula esiintyäkseni", Laucian vastasi lyhyesti. Ei hänellä varsinaisesti ollut syytä kieltäytyä laulamisesta, mutta hän ei vain halunnut tehdä mitään siksi, että joku käski. Hän oli oman elämänsä herra, ja todennut sen toimivan hänelle juuri hyvin. Nyt oli Lilianin vuoro kuitenkin kohauttaa olkiaan. "Ei kai sille sitten voi mitään. Sääli vain heille, jotka eivät pääse nauttimaan. Kyllä minä esiintyisin ainakin mielelläni jos sinä olisit laulamassa", Lilian pohdiskeli. "Mutta esiinnyt kuitenkin muutenkin." "Niin esiinnynkin", tyttö myönsi iloisesti, "Ei eri laulajat muuta esiintymistä minulle mitenkään epämieluisammaksi."

 

Ei Lilianin sanat lopulta myöskään saaneet Lauciania muuttamaan mieltään. Hän oli päättänyt, ettei ollut kiinnostunut laulamisesta maksusta. Laulaminen oli ollut hänelle vain harrastus, tapa viettää aikaa ja viihdyttää itseään. Kuitenkin Calder pysyi itsepintaisesti miehen perässä aina kun pystyi. Hän antoi aina vain lyhyen hetken rauhan, ennen kuin otti asian uudelleen esille. Tällaiseltako Allawista oli tuntunut, kun Laucian oli yrittänyt saada miestä liittymään varkaiden kiltaan? Toisaalta Laucian ei ollut ollut läheskään yhtä hyökkäävä. "Sinä et lopeta tuota kohta ikinä?" varas lopulta kysyi erään pelin päätteeksi. "En, ennen kuin suostut", Calder ilmoitti iloisesti, "Et kai sinä todella yritä tapella itsepäisyydestä itseäsi nuorempien kanssa?" "En", Laucian vastasi, "Sinä vain et osaa ymmärtää, että vastaus on ei, sanoit mitä hyvänsä." "Juuri tuota ihmiset kutsuvat itsepäisyydeksi, Cin", prinssi huomautti huvittuneena. "Et sinä laulamalla mitään häviäisi", Calder muistutti jälleen. "En kai niin", Laucian myönsi. Ei hän menettäisi muuta kuin että Calder ei ikinä lopettaisi muistuttamasta, kuinka Laucian antoi hänelle periksi asiassa. "Joten miksi ei?" "Minä en tee mitään käskystä. En varsinkaan sinun käskystä", Laucian selitti. Toivottavasti tämä nyt hieman saisi prinssin vähentämään inttämistä. "Mutta en minä ole sinua käskenyt?" Calder huomautti ällistyneenä. Laucian kohotti kysyvästi toista kulmaansa. "Minä hyödyn siitä, sinä hyödyt siitä ja Madame hyötyy myöskin. Joten päätin ehdottaa." "Varsin päällekäyvää tuo sinun ehdottelusi", Laucian tokaisi. "Olen minä päällekäyvämpikin ollut sinun kanssasi, jos muistat." "Pää kiinni, törkyturpa", Laucian totesi jo hieman ärsyyntyen. "Mutta asia pysyy silti. Minä en määrää sinua, minä pyydän. Toistuvasti. Aina siihen asti kun sanot kyllä."

 

Kuinka kauan Calder oli jo vaivannut Lauciania tämän laulamisesta? Varas ei ollut aivan varma, mutta pitkään sitä oli jo jatkunut. "Anna jo olla", Laucian tokaisi kun Calder oli jälleen löytäytynyt tämän seuraan. "En minä vielä ole sanonut mitään", prinssin virnisti. Hän tiesi, mitä Laucian oli odottanut hänen sanovan, ja varas oli kyllä ollut aivan oikeassa. "Kohta en oikeasti enää siedä sinua silmissäni", Laucian huomautti. "Siinä tapauksessa kannattaa suostua. Minä en nimittäin jätä sinua rauhaan, tykkäsit naamastani tai et", prinssi muistutti. "Hyvä on sitten", Laucian myöntyi ärtyneenä. Hän ei enää jaksanut tätä typerää peliä. "Häh?" Calder kysyi yllättyneenä. Hän ei ollut odottanut Laucianin antavan periksi, mahdollisesti ikinä. "Sanoin että hyvä on. Mutta tiedä, että teen tämän omasta tahdostani, en sinun vuoksesi", Laucian selvensi tiukasti. "Tietenkin tietenkin. En minä muuta olisi odottanutkaan", Calder naurahti, edelleen hieman hämillään.

 

Laucian päätyi lopulta sopimaan Madamen kanssa, että tulisi laulamaan tälle silloin kun hänelle itselle sopi parhaiten, mihin nainen myöntyi heti. "Tietenkin satakieli laulaa silloin kun haluaa", nainen naurahti. "Yrittikö pikku lemmikkini saada sinut laulamaan tänne sitten joka ilta?" "Siltä hän melkein kuullosti kyllä", Laucian myönsi, saaden naisen naurahtamaan. "Luulin sinun tietävän, että tarjoamani työ on vapaaehtoista." Laucian vilkaisi Madamea hieman epäileväisesti. Hän ei ollut varma, muistiko Madame hänet, silloin kun hän oli ollut nuori. Laucian ainakin oli tunnistanut naisen, joka oli tarjonnut hänelle lapsena ruokapalkkaa työstä, mutta ei rahaa. Se oli tapahtunut silloin, kun varkaan äiti oli ollut sairaana. Kuitenkaan Madame ei osoittanut mitään selviä tunnistamisen merkkejä, ja olisihan se melko odottamatonta ollutkin, jos hän olisi muistanut. Laucian ei ollut viime vuosina vanhentunut ollenkaan. "Poseidonin juhlan aikaan täällä ainakin olisi asiakkaita, jolloin voisit itsekin tienata sievoisen summan", Madame ehdotti. Se oli toisaalta myös varkaalle itselleen hyvää aikaa tyhjennellä rikkaiden matkailijoiden taskuja, joten hän ei vastannut heti. "Yksikin ilta riittää minulle aivan hyvin", nainen jatkoi ehdotustaan, "Saat itsekin kyllä siinä hyvin aikaa nauttia juhlan antimista." "Selvä on sitten", Laucian myöntyi. Ei matkalaiset yhdessä päivässä ikinä muutenkaan koskaan lähteneet.

 

Kuullessaan Laucianin laulavan Madamen luona Calder alkoi heti utelemaan, milloin tämä laulaisi. Tällä kertaa varas päätti kertoa päivän rehellisesti, sillä muuten prinssi varmastikin alkaisi taas ahdistelemaan asiasta. "Ei sinun tarvitse aina työntyä paikalle", Laucian huomautti. "Ensimmäisen illan haluan ainakin nähdä", prinssi kuitenkin ilmoitti, "Lupaan kyllä olla sanomatta mitään." "Ja mitäköhän sinä olit ajatellut sanoa?" Laucian kysyi epäileväisesti. "En yhtään mitään", Calder kuitenkin vakuutteli hymyillen. Varas päätti, että pentu puhui tahallaan mitä halusi.  "No pidä sitten se suusi kiinni", hän lopulta huokaisi kyllästyneenä.

 

Kuitenkin Calderilla päätyi olemaan oma toiveensa tullessaan paikalle. "Kai sinä jotain eroottisempiakin kappaleita tiedät kuin tavalliset kapakkaloilotukset?" prinssi kysyi virnistäen. "Olisihan minun pitänyt arvata", Laucian tokaisi. "Mutta tiedäthän sinä, vai mitä?" prinssi kysyi huvittuneena. Tietenkin varas tiesi muitakin lauluja, ja kuten Calder toivoi, eroottisiakin. Yö oli jo muutenkin pitkällä, ja suurin osa asiakkaista oli humalassa. Kuitenkin Laucian tunsi olevansa aivan liian selväpäinen laulaakseen mitään astettakaan viekottelevampaa. "Jäät velkaa, Chiot", Laucian huomautti, yrittäen sillä saada Calderin luopumaan ajatuksesta. "Madame, pistä Laucianille myös pullo talon parasta viiniä", Calder ilmoitti naiselle, joka sattui kävelemään ohitse. "Sinäkö alat antamaan tippiä satakielelleni? No, ei se minua haittaa", nainen naurahti. "Minä juon sen nyt", Laucian kuitenkin sanahti väliin. Hän ei onnistuisi varmaankaan laulamaan pokkana yleisön edessä mitään eroottista vesiselvänä. Saatuaan juotua itsensä hyvää hiprakkaan Laucian lopulta päätti jatkaa laulamista.

 

"Arriving just in time / Who's dying to be mine? / Let me survey the scene / Good fight, now keep it clean!

How will this evening go? / Two lips to crack the code / Then now above them all / I hear the silence call

It's a melodic, erotic, hypnotic kind of dance / The way the music controls you and the touch of your hand / Mesmerized by your eyes and the way you move / We can dance all night to this hypnotic groove"

Aluksi Calder naurahti voittoisasti, kun Laucian nousi lavalle laulamaan. Miehen ääni pysyi selvänä, ja tämä oli juuri sopiva kappale prinssin viihdykkeeksi. Kuitenkin myös Lilian päätti ihan vain veljensä kiusaksi ottaa osaa numeroon, hypähtäen nopeasti lavalle varkaan seuraksi.

"So soon she caught my eye / Now lingers up your tights / To you I gravitate / Can't help but to delay

Keep moving if you dare / Surviving, almost there / That cool that's on your lips / I'll break it with my hips

It's a melodic, erotic, hypnotic kind of dance / The way the music controls you and the touch of your hand / Mesmerized by your eyes and the way you move / We can dance all night to this hypnotic groove

It's your melodic, erotic, hypnotic hold on me / Captivated by your sexuality / Yeah, don't back up now, feel the rhythm of two / We can go all night to this hypnotic groove"

Ottaen vastaan mahdollisuuden ärsyttää Calderia, joka oli hänet tähän tilanteeseen ajanut, Laucian ei miettinyt hetkeäkään ennen kuin alkoi avoimesti flirttailla Lilianille lavalla. Hän yllättyi hieman, kun tyttö vastasi siihen samalla mitalla takaisin, mutta keräsi nopeasti itsensä, eikä yleisössä kukaan ehtinyt edes huomata miehen hetkellistä yllättyneisyyttä.

"Entraced by your eyes / You've got me hypnotized / Hypnotized, hypnotized, hypnotized, hypnotized

It's a melodic, erotic, hypnotic kind of dance / The way the music controls you and the touch of your hand / Mesmerized by your eyes and the way you move / We can dance all night to this hypnotic groove"

Calder murisi itsekseen paikaltaan, jolla Eli onnistui pitämään prinssin juuri ja juuri. Hän näki aivan liian hyvin Laucianin kädet, jotka olivat Lilianin viettelevästi heiluvilla lanteilla ja kuinka tyttö heitti huivinsa miehen kaulan ympärille vetäen tämän lähemmäksi. Ulkopuolisesta tilanne näytti jopa siltä, kuin lavalla oleva kaksikko olisi täysin unohtanut muiden olemassaolon. Mutta siitä huolimatta laulu kuitenkin jatkui keskeytyksettä.

"Melodic, erotic, hypnotic hold on me / Captivated by your sexuality / Yeah, don't back up now, feel the rhythm of two / We can go all night to this hypnotic groove

It's a melodic, erotic hypnotic kind of dance / They way the music controls you and the touch of your hand / Mesmerized by your eyes and the way you move / We can dance all night to this hypnotic groove

It's your melodic, erotic, hypnotic hold on me / Captivated by your sexuality / Yeah, don't back up now, feel the rhythm of two / We can go all night to this hypnotic groove

Entraced by your eyes / You've got me hypnotized / Hypnotized, hypnotized, hypnotized, hypnotized"

 

Laucian tuli lopulta alas lavalta, kuin mitään ei olisi tapahtunut, Lilianin vilkuttaessa miehelle vielä lavalta hymyillen viettelevästi. Tämä kuitenkin todistautui olemaan Calderille aivan liikaa, kun Elin lisäksi myös Mustafa joutui tarttumaan prinssiin kiinni. "Sinä itse yllytit häntä", Mustafa muistutti, kiukkuisen Calderin yrittäessä pyristellä irti. "Ei väliä, tuo naistennaurattaja saa minulta nyt sellaisen opetuksen, jonka muistaa vielä kun homehtuu haudassaan", Calder ärisi takaisin. Laucian ei edes vilkaissut tämän suuntaan, kun prinssi huusi vihaisesti miehen nimeä. "Minä leikkaan siltä pallit irti ja tungen ne niin syvälle sen sieraimiin, ettei ne tule ikinä ulos! Antakaa minun nylkeä tuo irstailija!" Elin teki mieli muistuttaa prinssiään, kuinka tämän syytökset olivat varsin typeriä, ottaen huomioon, kuinka Calder oli varmasti paljon pahempi hameväen jahtaaja kuin Laucian. Kuitenkin hän vilkaisi apua pyytävästi Mustafaa, joka nyökkäsi. Yhdessä he saivat juuri ja juuri revittyä Calderin pihalle, ja kauaksi bordellista rauhoittumaan.

 

"Se pervo vanhus ei selviä tästä helpolla", Calder uhitteli kun Eli repi prinssiä kohti palatsia. "Ei selviäkään, mutta ehditte heitellä häntä aivan hyvin huomennakin", Eli vakuutteli jo ties kuinka monennetta kertaa. Eli oli vain siihen asti prinssin kanssa samaa mieltä, että Lilian oli aivan liian nuori Laucianille, ja tytön todellisen iän tuntevien silmissä näytös saattoi olla ehkä huonoa huumoria, mutta toisaalta Lilian oli itse mennyt lavalle. Tyttö oli ollut mukana näytöksessä, eikä se edennyt pitkälle. Kuitenkaan sellaiset asiat eivät näyttäneet edes käväisevän prinssin mielessä. "Minä menen heittämään hänet seinälle nyt", Calder päätti jälleen kerran, ja oli kääntyä, mutta Eli ei päästänyt irti prinssistä. Hän oli oppinut jo viimeksi, että tämä osasi näytellä varsin uskottavasti humalaista, ja sen jälkeen hän ei ehkä ehtisi juosta Calderin perään ennen kuin tämä ehtisi saada jonkinmoisen katastrofin aikaiseksi. "Ette mene, Lilian-neidillä on Alya-neiti seurana, ja hän kyllä pitää tytöstä huolen", Eli muistutti. Ainakin nainen oli antanut sellaisen kuvan, että jos joku erehtyi loukkaamaan Liliania, tämä keksisi mitä karmivimman kohtalon sille tyhmänrohkealle. "Ally on elänyt siellä koko ikänsä, hän ei hetkahdakaan. Sitä paitsi se nainen ei edes ole taistelija." "Allawi-herra varmastikin pitää Alya-neidin puolia. Lilian-neidillä ei ole mitään hätää. Ja varmastikin Laucian oli niin läheinen vain lauluvalinnan vuoksi", Eli yritti vakuutella. Hän ei uskaltanut muistuttaa Calderin omasta osuudesta asiaan.

 

Edes aamun tulo ei saanut prinssiä unohtamaan edellisen yön tapahtumia. Calder oli heti herätessään ärtyisä, Elin yrittäessä hidastaa tätä parhaansa mukaan. "Älkää unohtako, että te pyysitte itse irstasta kappaletta", vartija uskalsi muistuttaa. Kun prinssi oli nukkunut yön yli, tämä ehkä suostuisi helpommin kuuntelemaan järkipuhetta. "Se ei ole silti mikään syy lähmiä alaikäistä tyttöä", prinssi intti vastaan. "Ehkä ei, mutta älkää kuitenkaan tehkö tästä samanlaista sirkusta kuin Salemin kanssa. En halua enää kulkea seurassanne sontasankon kanssa", Eli huokaisi. "Ei, ei sontasankkoja tällä kertaa", Calder ilmoitti kiukkuisesti, "Tänään puhuu nyrkit." "Prinssini, ette voi aloittaa tappelua keskellä katua!" "Voinpas jos haluan." "Ette voi!" Eli huudahti jo hätäisempänä, "Mitä kannattajannekin ajattelisivat?" "Ei sillä ole nyt väliä!" "Onpas! Sillä on erittäin paljon väliä! He seuraavat oikeutta kannattavaa prinssiä, eivät räjähdysherkkää ja itsekästä tyrannia!" Kiukkuisesti Calder käänsi vihdoin huomionsa Eliin. "Mitä sinä sitten ehdotat?" "Jos... Jos vaikka miekkailisimme siihen asti, että saisit suurimman kiukun purettua? Sitten voimme etsiä Laucian-herran ja keskustella tapahtuneesta kuten sivistyneet aikuiset." "Se irstailija osoitti viime yönä, ettei ole sivistyksestä kuullutkaan." "Tulkaa nyt", Eli huokaisi, tarttuen Calderia kädestä ja lähtien vetämään tätä kohti harjoituskenttää.

 

Aluksi tilanne näytti täysin toivottomalta. Eli luuli, ettei Calderin raivo loppuisi ikinä, mutta iltapäivällä prinssi alkoi olla jo onneksi uupunut. Hän ei enää heiluttanut miekkaa yhtä nopeasti, vaikutti kaikin puolin muutenkin rauhallisemmalta. Eli sen sijaan oli itse väsynyt varsin pian niin hyökkäävää vastusta vastaan, joten pääosin vanhemmat vartijat saivat ottaa harjoitusvastuksen tehtävän. "Heikko suoritus, Tirriäinen", Calder sanahti, kun oli rauhoittunut ja liittyi Elin seuraan varjoon vettä juomaan. "Vahvuuteni on enemmän nopeudessa, ja tiedätte sen itsekin. Te löitte minua täysillä", Eli puolustautui. Hän ei todellakaan jaksanut montaa prinssin raskasta iskua torjua putkeen. "Olisit sitten väistellyt enemmän", Calder ehdotti. "Te iskette varsin laajalle, prinssini. Mutta teitä on myös sen vuoksi varsin hankala suojata taistelussa", Eli vastasi. "Taistelussa jokaisen pitäisi pyrkiä ensimmäisenä huolehtimaan itsestään", Calder huomautti takaisin. "Ehkä. Mutta te olette asia erikseen. Olen edelleen teidän henkivartijanne. Montako kertaa minun on vielä muistutettava teitä siitä?" Puolivirnistys prinssiltä kertoi, ettei prinssi ollut oikeasti edes unohtanut asiaa. "Näin minä vain olen oppinut taistelemaan. Ja sanoit itsekin, että osaan olla hankala vastus, joten ei minulla pitäisi olla hätää", Calder sanoi ylpeästi. "Se ei silti tarkoita, että olisitte voittamaton..."

 

Laucian oli lopulta yllättävän helppoa löytää, tämä oli jälleen viettämässä iltaansa tavernassa pelaillen. "Jaa, tulit sitten nyt hakkaamaan minut huomiseen, vai?" Laucian kysyi. Hän muisti vielä, kuinka kiukkuinen Calder oli ollut kun Eli ja Mustafa olivat hänet raahanneet pois bordellista. "Vain jos niin haluat", Calder vastasi hymyillen avoimen teennäisesti. "Sinä itse halusit minun laulavan jotakin rivoa", Laucian muistutti. Calder mulkaisi varasta ilkeästi vastaukseksi. "Prinssini, älkää viitsikö", Eli pyysi. Hän pysytteli paikalla varmuuden vuoksi, mikäli Calder yrittäisi aiheuttaa kohtauksen. "Lilian on liian nuori seurustelemaan, ja varsinkaan sinun kanssasi", Calder huomautti kylmästi. "Se oli vain esitystä", Laucian vastasi, "Ja ehkä halusin hieman näpäyttää sinuakin siinä samalla." "Miten niin näpäyttää minua?" Calder kysyi kiukkuisesti. "Siitä kaikesta mankumisesta", Laucian huokaisi. Saattoiko tämä todella noin pian unohtaa, kuinka oli tahallaan ärsyttänyt varasta? "Siinäs kuulitte, prinssini. Teillä itsellänne on tässä kaikessa aivan yhtä paljon syytä", Elikin huomautti. "Kenen puolella sinä oikein olet?" prinssi tokaisi kiukkuisesti vartijalleen. "En ole kenenkään puolella. Tämä vain on mielestäni täysin typerä asia riidellä..." Eli vastasi pitäen itsensä rauhallisena. "Eli puhuu asiaa", Lauciankin huomautti väliin.

 

Lopulta Calder joutui myöntymään muiden tahtoon ja rauhoittumaan, muistuttaen kuitenkin Lauciania ankarasti siitä, että se oli ainoa kerta, jolloin hän päästäisi varkaan niin helpolla. Kuitenkaan vaaleaverikkö ei tästä jaksanut säikähtää, ja kohautti välinpitämättömästi vain olkiaan. "Tuota, nyt kun on kaikki draama saatu selvitettyä, onko kapinallisia suunnitelmia, mitä he tekevät seuraavaksi", Eli kysyi hiljaisella äänellä. Hän oletti työn olevan siitä hyvä aiheenvaihto, joka ei liittyisi mitenkään aikaisempaan riitaan. "Suurimmaksi osaksi viimekertaisen jälkeen kaikki aika meni muilla omien haavojen paranteluihin. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan lopulta kärsinyt suuresti", Calder selvensi lyhyesti. Mustafa oli pitänyt prinssin ajan tasalla tämän keplotellessa Eliä vapaaksi. "Oliko kaikki se kaaos siis täysin turhaa?" vartija kysyi synkästi. "En sanoisi niinkään välttämättä", Lauciankin puuttui puheeseen, "Kaupungilla se oli pitkään puheen aiheena. Sillä välin kun te olitte piilossa, kuulin varsin usean kyseenalaistavan kuninkaan toimia. Pienemmissä piireissä siitä puhutaan edelleen." "Onko kaikki varmasti meidän puolellamme?" Eli kysyi jo astetta toiveikkaammin. "Ei tietenkään. Chiot on saanut myös kritiikkiä, mutta moni yllättyi Douglasin hyökkääväisyydestä. Nyt kysellään, onko prinssi provosoinut kuningasta liikaa, vai oliko se, mitä kaikki näkivät, kuninkaan todellinen luonne", Laucian selvensi. "Ja sanoisin, että minulla on etulyöntiasema tässä, olemalla paljon helpommin tavoitettavissa. Douglas ei tule ulos palatsista helposti, ja varmastikin nytkin vain piiloutuu suojamuurinsa taakse", Calder jatkoi virnistäen itsevarmasti. Niin kuningas oli suurimmaksi osaksi tähänkin asti tehnyt. Douglas oli yrittänyt pitää yllä illuusiota siitä, kuinka kaikki on hyvin. Harhakuvan hajottamisen täytyi olla tälle varsin suuri isku.

 

Douglas istui oman tutun työpöytänsä ääressä, näkemättä mitään eteensä. Kuningas oli vajonnut syvälle omiin mietteisiinsä, ettei edes huomannut kuinka hänen veljensä astui sisään huoneeseen. "Veljeni", Edgar kutsui, istuen kuningasta vastapäätä. "Edgar, milloin sinä siihen tulit?" Douglas kysyi hieman yllättyneenä. "Juuri äsken. Vieläkö mietit Calderia?" "Mitä muutakaan minä tekisin?" Douglas huokaisi. Hän tunsi olonsa nurkkaan ahdetuksi. "Amirmoez on alkanut kuohua kaikkien näiden tapahtumien vuoksi huolestuttavan paljon." "Se on totta, veli rakas. Valitettavaa mutta totta", Edgar sanoi vahvistaen veljensä epäilykset, "Lisäksi huhut etenevät kuin rutto. Jos emme tee jotain, pian koko valtio on täysin sekaisin." "Mitä sinä tekisit minun sijassani?" Dougals kysyi, toivoen veljensä voivan auttaa häntä. "Mitä tahansa. Mutta sitäkin tärkeämpää on, että se on tehtävä pian. Tämän ei voi antaa jatkua." "Olen huomannut sen itsekin, kiitos vahvistuksesta", Douglas sanoi jo vähän kiivaammin. Hän piti veljeään suuressa arvossa, mutta tämän puheet eivät juuri nyt tehneet muuta kuin vain pahensivat hänen stressiään. "Prinssi on saatava hiljenemään", Edgar kuitenkin jatkoi, välittämättä nuoremman veljensä äänensävystä, "Hänen ei saa antaa kerätä enää enempää kannattajia puolelleen. Hänen pieni kapinallisarmeijansa on jo nyt aivan liian suuri hyväksyttäväksi. Lisäksi hän on kerännyt kannattajia myös armeijan puolelta. Nuori Mishra tuskin on ainoa laatuaan." "Tarkoitatko, etten voi enää luottaa omaan armeijaanikaan?" "Tarkoitan, että sinun tulisi pitää silmäsi auki. Mutta muista, että minä olen puolellasi, veljeni. Ja neljä silmää on aina parempi kuin kaksi." "Kaksi... Mutta mistä sinä tiedät, miten paljon sillä paholaisella on silmiä ympäri Vinemaria?" "Mahdollisesti enemmän, kuin kumpikaan meistä haluaa myöntää. Emmekä voi sulkea niitä silmiä miten sattuu, tai paholainen muuten vain lannoitamme paholaisen kasvimaata. Hän käyttää varmasti kaiken minkä voi heittääkseen kapuloita rattaisiimme." "Sulkea silmiä", Dougals kuitenkin toisti veljensä sanat mietteissään, "Ehkä emme voi sulkea hänen silmiään, mutta voimme yrittää itse kasvattaa omiemme määrää..." "Nyt kuullostat taas enemmän minun veljeltäni", Edgar huokaisi lempeästi hymyillen.

 

Douglasilla ei ehkä ollut varaa lähteä matkustamaan ympäri Vinemaria, mutta hän aikoi tehdä kaiken muun, minkä kykeni. Ehkä hän voisi alkaa taistelemaan prinssiä vastaan käyttämällä hyväkseen tämän omia strategioita. Sen sijaan, että olisi matkustanut itse, kuningas päätti kutsua ihmisiä itsensä luokse. Hän teki selväksi, että nämä olivat hänen vieraitaan, tähdäten kutsunsa pääosin Vinemarin nuorempaan väestöön, ja suurien sukujen pian valtaan astuviin perijöihin. Edgar toimi hänen henkilökohtaisena sanansaattajanaan aina kuin pystyi, muttei koskaan lähtenyt pitkiksi ajoiksi kauaksi veljensä luota. Calder, joka vietti suuren osan ajastaan palatsin ulkopuolella pysyi tilanteesta varsin hyvin pimeässä.

 

Elokuu alkoi olla lopuillaan ja sadonkorjuujuhlat pidettäisiin Vinemarin pohjoisosissa. Douglasilla oli suuria suunnitelmia tuohon juhlaan, sillä hän oli saanut suostuteltua muutaman täkäläisen aatelisen levittämään sanaa, kuinka kuningas oli järkyttynyt viime vuosien tapahtumista. Kuinka kapina oli horjuttanut Douglasta, ja kuinka hän nyt oli päättänyt ottaa tilanteeseen henkilökohtaisesti kantaa. Kuitenkin kuningas oli pitänyt tarkasti huolta, ettei hänen omat joukkonsa levittäytyisi ympäri Vinemaria, ei vielä. Hänen oli edettävä rauhallisesti harkiten, ettei herättäisi Calderin huomiota. Kuitenkin prinssi vaikutti olevan varsin keskittynyt Amirmoezin tilanteeseen, joten se ei tuottanut mahdottomasti ongelmia. Hänen poikansa oli tehnyt virheen unohtaessaan, ettei Amirmoez suinkaan ollut sama asia kuin Vinemar. Pääkaupunki oli lopulta kuitenkin vain yksi kaupunki. Vaikka se olikin suuri, se ei kattanut kuin vain pienen osan valtiota, ja se tulisi olemaan Douglasin suunnitelmien mukaan prinssin suurin virhe.

 

Kapinallisten suunnilta he uskoivat edenneensä hyvää tahtia. Kuninkaan suosio oli paljon enemmän vaakalaudalla kuin koskaan ennen. Amirmoezin sisällä tämä oli jopa suurempi puheenaihe nyt, kuin silloin kun kuningas teloitutti kuningattaren syyttäen tätä maanpetturuudesta. "Kuningas on ollut hieman liiankin hiljaa", Mustafa totesi, kun kapinalliset olivat kerääntyneet vanhan miehen kotiin tavernan sijaan. Entinen vartija tuntui aistivan jotain, muttei ollut varma, mikä sen aiheutti. "Hyvä vain, jos hän on peloissaan. Sietää ollakin, hänen tuomionpäivänsä lähestyy nopeammin kuin koskaan ennen", Calder vastasi itsevarmasti silitellen kaulansa ympärillä lepäävää Sphintusta. "Chiot, älä ala liian itsevarmaksi", Lauciankin totesi. Hän oli ehkä toiseksi eniten varuillaan ja ymmärsi Mustafan huolen. "Tulkoot mitä tulee, kyllä minulle ainakin kelpaa muutama hyvä taistelu tähän väliin", Allawi ilmoitti väliin. "Ei, nyt emme ala taistelemaan. Jokin on varmasti pielessä. Meiltä on jäänyt jotain huomaamatta", Mustafa sanoi mietteliäänä. "Ei se mies ole ikinä ennenkään hyökännyt suoraan", Calder muistutti. "Juuri niin. Hänen toimintamallinsa ovat paljon hienovaraisempia. Douglas ei toimi itse suoraan, hän on sellainen mies, joka harkitsee jokaista siirtoaan pitkään ja hyökkää heikkoon kohtaan tavalla, mitä kukaan ei osaa odottaa." "Musty, sanoit juuri nyt itsekin, että hän harkitsee pitkään", Calder muistutti. "Hän tekee niin. Mutta nyt hän ei näytä tehneen mitään. Odottaisin jotain erittäin ongelmallista tapahtuvan nyt hetkenä minä hyvänsä", Mustafa sanoi. "...Miksi te halusitte minut sitten tänne, en minä taistele?" Alya huomautti kiukkuisesti väliin. "Haluan sinun olevan koko ajan toimintavalmiina. Jos jotain todella tapahtuu, näin pitkän odotuksen jälkeen epäilen, että meillä saattaa pian olla paljon haavoittuneita. Toivon vain, että kyse on todellakin haavoittuneista, eikä kuolonuhreista", Mustafa selvensi. "Selvä, käyn tarkistamassa sen porsaan luona olevat sidetarpeet ja lääkkeet", nainen kivahti. Hän halusi nykyisin mieluummin vältellä Bousaidin kartanoa. Paroni oli osoittautunut paljon enemmän käpelöivämmäksi kuin nainen oli sietänyt.

 

"Te ootte ollu siellä jo kauan", Lazar huomautti ovelta, kun Alya poistui kiukkuisesti. Poika vilkaisi oven raosta sisälle ja huomasi, ettei Alyan lisäksi kukaan muu näyttänyt olevan lähdössä. "Oliko sinulla sitten jotain asiaa, koltiainen?" Mustafa kysyi. "Ei mitään, senkin vanha pieru", Lazar vastasi kipakammin, "Enkä minä ole mikään koltiainen!" "Eikö sinulla sitten ole mitään tekemistä enää?" mies kysyi huokaisten. He eivät olleet lopettaneet keskustelua vaikka Alya päättikin, ettei asia enää tämän enempää koskisi häntä. Ja ei itse suunnitelmat naisen asia olleetkaan. Hän ei taistellut, hänen paikkansa oli ollut tähänkin asti hoitamassa haavoittuneita. "Lumiere ei halua syödä", Lazar ilmoitti lopulta. Kyseessä oli vanha työhevonen, joka oli viime aikoina sairastellut paljon, eikä Mustafa uskonut sen elävän enää kauaa. "Tulen katsomaan asiaa heti kun saamme täällä kaiken hoidettua. Juoko se kuitenkin?" "Vain jos työntää vesiastian sen naamaan", Lazar vastasi. Vanha eläin pysytteli päivisin varjossa ja lepäsi siellä lähes liikkumatta. "Yritä saada Lumiere juomaan jotain, ettei se hevonen kuivu totaalisesti." Saatuaan ohjeet Lazar lähti juoksemaan takaisin ulos, jättäen oven roikkumaan raolleen. "Poika ei pidä ihmisistä, mutta hevosista se tuntuu pitävän", Mustafa selvensi mennessään laittamaan oven kiinni.

 

Miehet istuivat hetken hiljaa pöydän ääressä, kukin miettien itsekseen tilannetta. Suunnitteliko Douglas jotain, vai oliko Mustafa hermostunut tyhjän takia? Kuitenkin entinen vartija oli ainoa, jolla oli kunnolla kokemusta suunnitelmien teosta suurelle ihmismäärälle, ja tällä oli tarkat vaistot. Laucian ja Allawi työskentelivät mieluummin omillaan, ja Eli ja Calder olivat vielä varsin nuoria, eikä Lilian ollut edes taistelija. "Mielestäni meidän pitäisi hieman tarkkailla tilannetta", Mustafa lopulta ehdotti, "Ottaa vähän etäisyyttä ja yrittää katsoa itseämme ulkopuolisesta näkökulmasta. Kuinka kukakin meistä toimisi Douglasin saappaissa." "Hän on viihtynyt aina piilossaan, miksi hän haluaisi poistua mukavuusalueeltaan?" Calder kysyi. Hän ei edes halunnut kuvitella itseään isänsä paikalle. "Siksi haluaisin tietää, kuinka kukakin teistä hyökkäisi meidän kimppuumme, jos olisitte kuninkaan käskyvallan alla. Ja uskollisia hänelle", Mustafa lisäsi, vilkaisten nopeasti rikollisia, "Lisäksi hänellä on kuitenkin Vinemarin armeija käytössään. Miksei hän siis hyökkää kaikilla sotilailla meidän niskaamme? Hän ei tunne jäseniä. Eikä halua tappaa kansalaisia turhaan. Varmaksi hän tietää vain prinssi ja Elin, ja Douglasin asemassa pitäisin myös Mishran perhettä silmällä." "Yrittääkö hän siis jotenkin saada selville, keitä väkeemme kuuluu?" Eli kysyi. "Minä ainakin yrittäisin. Haluaisin tietää, keitä viholliseni ovat", Mustafa vastasi, "Yrittäisin keksiä, kuinka voisin soluttaa jonkun kapinallisten sekaan. Se on kuitenkin jo kertaalleen epäonnistunut, emmekä me ole enää yhtä typeriä." Lilian aisti hetkeksi kiristyvän ilmapiirin, mutta pysytteli hiljaa. "Ja voimme myös epäillä, ettei Douglas silloin saanut tarpeeksi tietoja itse. Muuten me kaikki istuisimme vankilassa tai olisimme kuolleita. Eräällä tapaa myös kuningas tuli siis silloin huijatuksi. Mutta hänellä ei ole luottohenkilöitä, joita me emme epäilisi. Kuninkaan veli, sotilaat, aateliset... Jokaista olisi syytä epäillä, ja he ovat ainoita, joihin voisin uskoa kuninkaan luottavan. Hän ei lähetä enää satunnaista tappajaa prinssin perään, niihin hän ei voi luottaa." "Kuningas etsii vakoojaa..." Eli mutisi mietteliäästi puoliääneen. "Näin uskon itse. Jos jollain on muita ajatuksia, nyt tai myöhemmin, haluan kuulla niistä heti", Mustafa sanoi tiukasti. "Entä Alya-neiti?" Eli kysyi. Nainen ei ollut kuulemassa loppua keskustelusta. "Älä huoli, Tirriäinen, se nainen sanoo mielipiteensä ja ajatuksensa vaikka kukaan ei pyytäisi", Allawi naurahti, "Huolehdi vain, että työstät omia aivojasi."

 

Elokuu alkoi lähestyä loppuaan, ja sen mukana saapui sadonkorjuujuhlat. Douglas hillitsi jännityksensä kylmän perusilmeen taakse. Hän halusi nähdä, oliko hän onnistunut saamaan jalansijaa paremmin pääkaupungin ulkopuolella. Myös Calder odotti omalla tahollaan tapahtumaa, sillä sen lisäksi että hän sai nauttia juhlasta, hän oli valmiina jatkamaan työtään. Kansan suostuttelu kapinallisarmeijan puolelle onnistuisi nyt varmasti paremmin kun hän astelisi heidän edessä omana itsenään, eikä piiloutunut enää valeidentiteettinsä taakse. Raoul oli ainoa, joka aisti, että jotain oli ilmassa. Poika uskoi, että hänen isänsä oli paremmalla tuulella kuin normaalisti, mutta samoin oli myös hänen serkkunsa. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Puhua heille? Mutta Raoul ei tiennyt, mitä olisi voinut sanoa. Käskeä molempia olemaan varuillaan? Toisaalta hänestä tuntui, että hänen oli puututtava asiaan, mutta toisaalta hänen olisi ehkä turvallisempaa pysyä erossa. Puolueettomana oleminen oli yllättäen paljon vaikeampaa, kuin mitä hän oli alun perin uskonut.

 

Edgar kutsui poikansa luokseen, kun he matkasivat kohti pohjoista Vinemaria. Hän halusi pitää Raoulin turvassa lähellään heti siitä lähtien kun he saapuisivat perille. Jos poika olisi prinssin seurassa, tämä saattaisi jäädä jalkoihin siinä vaiheessa kun kreivin ja kuninkaan suunnitelmat lähtisivät liikkeelle. Raoul oli myös tehnyt isälleen selväksi, ettei aikonut valita puoltaan sodassa. Hänen serkkunsa oli edelleen myös hänen ystävänsä. "Raoul, haluan esitellä sinut tällä kertaa muutamalle tutulleni", Edgar sanoi jutustellen poikansa kanssa hevosen selässä. "Äiti on taas keksinyt ehdottaa jotain naista kihlatukseni?" Raoul kysyi. Se oli nykyisin asia, josta hän puhui isänsä kanssa paljon. "Sinun ei tarvitse suostua tietenkään heti, mutta haluaisin sinun kuitenkin tapaavan tytön ja tämän isän. Suku on erityisen vaikutusvaltainen, ja siitä olisi suuri etu Sharman suvulle, jos saisimme lähennettyä välejämme", Edgar selvensi. "Selvä", Raoul huokaisi kyllästyneenä. Hän ei kehdannut kertoa romanttisesta haaveestaan isälle, kuinka halusi löytää itselleen puolison rakkauden, ei tämän aseman ja suvun perusteella.

 

Juhlien aikana Edgar piti perheensä lähellään, ja nämä kulkivat yhtenä ryhmänä. Raoul ei päässyt menemään kauaksi vanhemmistaan pitkiksi ajoiksi, kun kreivi jo halusi esitellä tämän jälleen uudelle henkilölle. Raoul olisi voinut vannoa, että hänen isänsä valitsi seuransa sen perusteella, kuinka puheliaita nämä olivat. Kun Raoul oli vastannut samoihin kysymyksiin jo kolmannelle aatelisherralle ja tämän seurueelleen, poika oli jo aivan uupunut. Hän vilkuili aina välillä ympärilleen, koittaen nähdä, mitä muuta tapahtui.

 

"Raoulhan repeytyy kohta kahtia", Calder naurahti sivummalta. Hän ei halunnut liittyä setänsä seuraan, joten sen seurauksena hän joutui pysymään erossa myös Raoulista. Kuitenkin prinssi seurasi huvittuneena tilannetta aina kun oli mahdollista. "Eikö teidänkin kannattaisi yrittää keskustella vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa?" Eli kysyi prinssin viereltä. "Säästän sen työn illaksi. Monesti porukkaa löytyy hyvin tavernoista, ja rentouttavan hörpyn jälkeen olen oppinut monen olevan paljon kiinnostuneempi kuulemaan, mitä heille sanotaan", Calder vastasi. Aikoinaan hän oli puhunut päivisin kansalaisilleen, mutta hän ei halunnut hermostuttaa juhlaisaa ilmapiiriä. Jos hän olisi alkanut puhumaan kuninkaasta ja tämän sopimattomuudesta valtaistuimelle, se olisi hyvinkin voinut pilata juhlatunnelman.

 

Illan laskeutuessa Raoul päätti yrittää sittenkin varoittaa prinssiä. Hän aisti, että jotain tulisi tapahtumaan. Hermostuneena hän lähti kohti majataloa, jossa tiesi Calderin yöpyvän. Aluksi Raoul yritti kävellä normaalisti, kuin mikään ei olisi vialla, mutta pian täysin huomaamatta hänen askeleensa alkoivat kiihtyä ja pian hän jo juoksi kohti majataloa. Astuessaan sisälle poika huomasi, kuinka alakerrassa oleva ravintola oli täynnä juhlaväkeä, jokainen nauttimassa illastaan. Väkeä oli niin paljon, että Raoulin oli vaikeaa yrittää paikantaa serkkuaan ihmismassan seasta. Oliko Calder edes siellä? Mitä jos tämä oli päättänyt mennä johonkin toiseen tavernaan? Ehkä se olikin niin, prinssi kuitenkin viihtyi paremmin normaalin kansan keskuudessa aatelisten sijaan. Käyden vielä nopeasti ihmiset läpi katseellaan Raoul lopulta kääntyi ja lähti etsimään seuraavaa majataloa.

 

Raoul ei kuitenkaan ollut huomannut, että Calder todella oli jäänyt kyseiseen majataloon sinä iltana. Prinssi oli ollut selin ovelle päin, ja seurannut itsekin väen lisääntymistä, pitäen kuitenkin päänsä matalana. "Oletteko nyt aivan varma tästä?" Eli kysyi, istuen prinssin vieressä, ja pyöritellen tuoppia käsissään. "Yhtä varma kuin kaikesta muustakin. Tämä on minulle jo tuttua hommaa", Calder vakuutteli. Hän tarkkaili nurkassa olevaa trubaduuria, joka lauloi itsekseen ja soitti ukulelea. Mies näytti osoittavan laulunsa kahdelle tiskillä istuvalle naiselle, jotka kikattivat imelille lyriikoille, heidän seurassaan olevien miesten mulkoillessa vihaisesti muusikkoa. "Herätys, ette tulleet tänne iskemään naisia", Eli muistutti ja heilutti kättään prinssin silmien edessä. "Miksen samalla voisi niinkin tehdä?" Calder naurahti rennosti, "Ei kumpikaan heistä ainakaan minusta pahannäköisiä ole." "Leidit ovat kyllä erittäin kauniita, mutta keskittykää", vartija pyysi hermostuneena. Majatalo oli täynnä väkeä, ja nuori vartija oli ainoa, jonka prinssi oli ottanut seurakseen. Muut vartijat tämä oli hätistellyt lepäämään tai vaihtamaan vapaalle.

 

Kun Calder arvioi oikean hetken saapuneen, hän nousi seisomaan, pyytäen äänekkäästi ihmisten huomiota. Eli istui prinssin vieressä, kierrellen katsettaan ihmisissä, prinssin puhuessa paikallaolijoille. Tämä puhui samaan tyyliin, kuin useita kertoja ennenkin, nostaen esille Douglasin hallinnon kyseenalaisempia puolia, painottaen erityisesti tämän päätöstä teloituttaa kuningatar ilman todisteita. Kuitenkin prinssin puheet saivat hänelle itselleen täysin odottamattoman vastaanoton. "Kerro sinä sitten, missä kuningatar oli! Sinä olit hänen mukanaan!" joku yleisöstä huudahti, ja ihmisten huomio kääntyi huutajasta heti Calderiin. "Se selviää teille, kun sen aika on", Calder vakuutti. Hän ei voinut puhua Lilianista vielä kansalaisille. "Ehkä prinssikin oli osa maanpetossuunnitelmaa!" joku toinen huusi. "Mitään maanpetosta ei ollut! Kuningatar aavisti palatsissa asumisen vaaran, ja joutui siksi pakenemaan!" Calder huusi päälle astetta ärtyneemmin. Hän ei sietänyt, kuinka asiasta tietämättömät kehtasivat heittää mutaa hänen äitinsä nimelle. "Prinssi johtaa kapinaa! Kiihkoilija! Ahne vallananastaja!" alkoi kuulua ihmisten joukosta. Calder oli täysin yllätetty. "Se ei ole niin! Se on kuningas, joka on ahne vallananastaja!" prinssi huusi vihaisesti takaisin, "Hän ei ole valtaistuimen arvoinen!" Syytteleviä huutoja syljettiin puolin jos toisin, mutta yksin Calderista ei ollut ylipuhumaan suurta ihmisjoukkoa, joita alkoholi vielä kiihdytti. "Prinssini, kaikki ei ole nyt kunnossa", Eli kuiskasi varovaisesti, "Teidän on rauhoituttava." Calder ei kuitenkaan tuntunut kuulevan henkivartijansa varoituksia, ja hänen suuttumuksensa paheni syytösten myötä. Paikan baarimikko piiloutui hermostuneena tiskin taakse, ja kohta kolpakko lensi huoneen poikki.

 

Humalasta vihainen mies nousi prinssiä vastaan. "Sinä yrität saada vain vallan ennen omaa aikaasi! Ei tuollainen ahne kiihkoilija ansaitse valtaa! Tuhoaisit vain koko Vinemarin", tämä huusi vihaisesti syytöksensä. "Pyydän, siirtykää kauemmaksi", Eli sanoi asettuen prinssin ja vihaisen miehen väliin. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan nuorta vartijaa, vaan tönäisi tämän pois edestään astellen prinssin nenän eteen niin, että tämä saattoi haistaa alkoholin toisen hengityksestä. "Pois prinssini läheisyydestä", Eli sanoi jo topakammin, vetäen kätensä vihaisesti toisiaan mulkoilevan kaksikon väliin, toinen käsi miekkansa kahvalla valmiina. "Sinä et puhu noin asioista, joista et tiedä yhtään mitään", Calder ärähti takaisin, saaden lisää ihmisiä raivostumaan lisää. "Prinssi salailee! Valehtelija! Kiihkoilija!" kuului huutoja ihmisten seasta ja ennen kuin Eli ehti vaikuttaa asiaan, humalainen mies nosti nyrkkinsä ja iski.

 

Kuitenkin Calder oli varsin tottunut baaritappeluihin. Hän vastasi iskuun takaisin samalla voimalla, joka vain ärsytti miestä lisää. Joku syyti lisää haukkuja, ja muutama muukin rohkeni ottamaan osaa tappeluun. Calder oli ehkä tottunut taistelemaan niin asein kuin paljain nyrkeinkin, mutta ei pärjännyt montaa miestä vastaan. Eli reagoi nopeasti, ymmärtäen heti, että jotain oli tehtävä. Hän yritti repiä humalaisia tappelijoita irti prinssistä, jotka kuitenkin tulivat aina entistä suuremmalla voimalla päälle. Vartija tiesi, ettei voisi käyttää miekkaansa tavan kansalaisia vastaan, mikäli prinssin henki ei olisi vaarassa, ja tappelijoiden joukosta Eli oli tunnistavinaan jonkun aatelisen perhevaakunan tuntemattoman miehen vaatteissa. "Prinssini, ette saa yllyttää heitä lisää", Eli huudahti kuullessaan Calderin huutavan vihaisena haukkuja hänen kimppuunsa käyneille. Hätääntyneenä Eli tarttui tuoliin, jolla oli istunut, iskien sillä ensimmäistä miestä, joka oli Calderin kimpussa. "Hajaantukaa heti, tämä on käsky!" Eli määräsi vihaisesti, toivoen yhden iskun olevan tarpeeksi pelotetta, mutta turhaan. Isku oli sen sijaan aikaan, että yhä useampi suuttui ja Calder sai siitä syyt niskoilleen. "Prinssini, meidän on poistuttava heti", Eli yritti neuvoa Calderia, joka kuitenkin oli paljon kiinnostuneempi kostamaan jokaisen saamansa nyrkiniskun.

 

Ymmärtäen, että hänen oli keksittävä nopeasti tilanteeseen ratkaisu, Eli otti osaa tappeluun, yrittäen repiä Calderia kohti ovea. Hänen oli saatava prinssi pois rakennuksesta, väki siellä oli aivan liian vihamielistä sillä hetkellä. Parasta olisi ollut, jos Eli olisi voinut repiä prinssin huoneeseensa ja laittaa oven lukkoon, mutta portaisiin hän ei tappelua voinut viedä. Sen sijaan vartija yritti suojata prinssiään mahdollisimman monelta iskulta, ja repiä tätä ulos. Se ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Calder yritti koko ajan saada vihollistaan perääntymään. "Eli, pois tieltä", tämä ärähti vihaisesti ja yritti huitaista vartijaa kauemmaksi, mutta tämä ei kuitenkaan halunnut antaa periksi. "Jos kukaan muu ei suostu kuuntelemaan minua, niin kuunnelkaa te! Meidän on poistuttava! Nyt!" Eli vastasi vihaisena jo itsekin. Joku iski prinssiä kasvoihin, ja silloin vartija alkoi tosissaan nähdä punaista. Vihaisena hän kiskaisi miekan, yrittäen mahdollisimman hyvin pitää huolen, että jokainen isku tuli miekan lappeella. Metallisen terän ilmestyminen sai kuitenkin osan hyökkääjistä perääntymään. Nämä kuitenkin huusivat vihaisia syytöksiä, kuinka prinssi käytti epäreiluja keinoja tappelussa, ja kuinka tämä oli pelkuri. "Minä en ole mikään pelkuri!" Calder huusi takaisin, Elin kuitenkin tarttuessa tämän takin selkämykseen. "Ala tulla", hän huudahti, onnistuen vihdoin saamaan tilannetta hieman enemmän haltuunsa. Tönäistäen prinssin edessä olleet tappelijat kauemmaksi Eli nosti toisella kädellään hieman hatarasti tuolin itsensä ja Calderin suojaksi. "Seuraava, joka uskaltaa yrittää satuttaa prinssiäni, saa maksaa siitä", Eli huudahti ja huitaisi miekallaan uhkaavasti. Lähimpänä olleet kavahtivat vihaisina taaksepäin. "Prinssini, me poistumme nyt", vartija ilmoitti, ja piti prinssin tiukasti selkänsä takana. Saatuaan vihdoin äänensä kuuluviin ja tahtonsa läpi Eli paimensi Calderin ulos.

 

"Ette olisi saaneet provosoitua", Eli sanoi, kun he olivat päässeet kauemmaksi. Calder istuutui kaupungin reunalla olevan kaivon reunalle, mulkoillen vihaisesti vartijaa. "Sinun ei olisi pitänyt sekaantua asiaan." "Jos en olisi sekaantunut, olisitte olleet todellisessa vaarassa. Se ihmismäärä olisi voinut satuttaa teitä vakavasti, ehkä jopa pysyvästi", Eli ilmoitti. Hän nosti kaivosta vettä ja käski Calderin puhdistaa kasvonsa viileällä vedellä, toivoen sen hieman rauhoittavan prinssiä. Calder ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan hengitti raskaasti vihaisena. Prinssi oli ollut täysillä tappelussa mukana. "Heti kun tilanne alkoi ottaa suuntaa huonompaan, teidän olisi pitänyt lopettaa",  Eli huomautti. "Kuinka minä muka olisin voinut lopettaa? Ne ihmiset uskovat valheita", prinssi parahti raivoissaan. "Ja väkivallallako te kuvittelitte tilanteen ratkeavan?" "Mitä minun olisi sitten sinusta pitänyt tehdä?" "Sanoin jo, että teidän olisi pitänyt antaa asian olla. Ehkä olisimme voineet mennä puhumaan ihmisille yksitellen ja selvittämään, miksi he uskoivat niin", Eli ärähti takaisin. Vartija oli itsekin vihainen, mutta yritti silti pysytellä rauhallisena. Hänen oli oltava nyt se kuuluisa järjen ääni temperamenttiselle prinssilleen. "Ihmiset ansaitsevat totuuden, mutta ette voi pakottaa sitä nyrkeillä heihin. Tämä ilta oli teidän häviönne", vartija jatkoi, yrittäen pitää äänensä vakaana.

 

Calder ja Eli jäivät kaivon luokse istumaan pitkäksi aikaa, ennen kuin kumpikin oli rauhoittunut. "Se ei ollut täysin normaalia käytöstä", Eli lopulta totesi hiljaa. "Ei niin. Ei se voi olla", Calder vastasi mietteliäästi. "Prinssini, luuletteko..." "Pakko." Molempien mieleen nousi vahvasti Douglas, ja kuinka tämä oli ollut kuninkaan tekosia. "Hän on puhunut heille... Hän on syöttänyt ihmisille valheitaan", Calder sanoi hiljaa. "Hän on käyttänyt teidän omia aseitanne teitä vastaan", Elikin huokaisi jotenkin peitotun kuuloisesti, "Hän puhuu kansalle, hän kertoo heille tarinansa niin kuin hän sen itse näkee." "Mutta se kaikki on valheita!" prinssi parahti. "Mitä ilmeisemmin Douglas ei usko niin." "Eli... Hän on pitänyt minua paholaisena jo syntymästäni lähtien. Miten paholainen muka voi syntyä ihmisestä?" "En tiedä, mikä hänet on saanut noin uskomaan, mutta tiedän kyllä, ettette te ole mikään paholainen, prinssini. Mutta osa kansasta uskoo kuninkaan puheita. He näkevät oikeustaistelunne vallanhimona, kysymyksenne kiihkona." "Eli, heidät on saatava näkemään totuus", Calder sanoi, ja puri kiukkuisena hammasta. "Pelkään pahoin, että se on mahdollista vasta kun tuomme koko totuuden ilmi." "Koko totuuden?" "Lilian", Eli muistutti. Harmissaan Calder käänsi katseensa maahan. "Lilian olisi vaarassa, jos kertoisimme hänestä." "Siksi emme voi tehdä muuta kuin yrittää taistella", vartija totesi synkästi, "Jos edes tietäisimme, mistä tämä kaikki sai alkunsa, voisimme yrittää selvittää solmun ilman, että keneenkään sattuisi tai että kukaan joutuisi vaaraan." "Se on myöhäistä jo, Eli. Se on ollut jo vuosien ajan aivan liian myöhäistä. Joitakin asioita maailmassa on mahdotonta antaa anteeksi."

 

Loppujuhlan Calder oli erityisen varovainen ja Eli pysytteli tiukasti prinssin vieressä. He molemmat yrittivät nähdä, mitä kuningas oikein teki, mutta juhlan aikana tämä ei tuntunut puhuvan erityisesti kansalaisille samaan tapaan kuin Calder itse oli aikoinaan tehnyt. "Hän varmasti on laittanut jonkun toisen puhumaan puolestaan", Eli totesi, kun juhla alkoi olla jo miltei ohitse, "Paikallisen aatelisen ehkäpä?" "Saatat hyvinkin olla oikeassa", Calder vastasi  mietteissään. Hän ei pitänyt tilanteesta, ei pitänyt siitä yhtään. Kuinka kauan tätä oli jatkunut? Minne kaikkialle Douglas oli lonkeronsa saanut? Oliko prinssillä enää mitään muuta kuin Amirmoez? "Prinssini?" Eli kysyi huolissaan. "Meidän on alettava toimimaan heti kun palaamme takaisin", Calder totesi. Hänen oli pelastettava se vähä, mitä pelastettavissa oli. "Tietenkin. Mutta olette taas uppoutunut omiin ajatuksiinne. Kaikki ihmettelevät", vartija huomautti. Kuinka kauan Calder oli pohtinut asiaa, ja vain seissyt paikallaan? "Kaikki hyvin", prinssi sanoi muutamalle häntä ihmeissään tuijottaneelle, ja yritti naurahtaa. "Teidän pitäisi levätä. Tiedän, etten voi olla paljoa avuksenne, voin vain suojata selustanne. Mutta palaamme huomenna takaisin Amirmoeziin, ja silloin voimme kaikki puhua yhdessä", Eli sanoi, nostaen kätensä prinssin olalle. Eli tarkoitti Mustafaa. Tietenkin, mies oli tehnyt kaikki suunnitelmat tähän asti. "Ei, kyllä minun on itsekin kyettävä ajattelemaan. Huomasit varmaan, ettei se ole oikein vahvuuteni", prinssi naurahti jälleen. "Huomasin", Eli myönsi. Hän muisti edelleen, kuinka prinssi oli menettänyt hermonsa totaalisesti. "Siitä on aikaa, kun viimeksi puhuin itse suoraan kansalaisille. Ja silloin kun kohtasin vastarintaa, se ei ikinä räjähtänyt noin." "Sisällissodan uhka hermostuttaa ihmisiä. Se saa heidät reagoimaan voimakkaasti." "Kaikki odottavat, että milloin se syttyy", Calder lopetti henkivartijansa mietteen. Synkästi Eli nyökkäsi.

 

Mustafa oli hieman pettynyt itseensä huomatessaan arvioineensa kuninkaan aikeet väärin. "Tietenkin, olemme olleet aivan liikaa keskittyneet Amirmoeziin, Douglasilla ei ollut täällä paljoa enää toimintatilaa", mies moitti itseään. He istuivat jälleen tavernassa, ja Mustafa joi vaihteeksi hieman nopeampaa tahtia kuin yleensä. Kuitenkin tämä pysyi yllättävän hyvin selvänä. "Ei se teidän vikanne ole, Mustafa-herra", Eli yritti lohduttaa, mutta mies vain huitaisi kädellään. "Tämä on vain ollut hieman uuvuttavaa aikaa. Se hevonen, josta viimeksi kuulitte, päätyi kuolemaan. Nyt se koltiainen on sitten alkanut sen jälkeen hankalaksi." "Mitä hän on tehnyt?" Eli kysyi hätkähtäen. "Masentui. Kaipa se kuuluu tuohon ikään, ja hän todella viihtyy hevosten kanssa. En minä tiedä, en ole kasvattanut ennen lapsia", Mustafa huokaisi, "Mutta on meillä tässä nyt isompiakin huolia." "Olisi hyvä tarkistaa, kuinka paljon Douglas on saanut valtaa", Lauciankin sanoi väliin. Jos tilanne oli pahentunut, niin paras oli ensin ottaa selvää, kuinka paljon. "Sitä mietin itsekin. Mutta se tarkoittaa, että osan on lähdettävä kaupungista ottamaan selvää asiasta." "Määrätkää vain, ketkä lähtevät", Eli sanoi ja nousi seisomaan. Hän oli ilmeisesti valmis matkustamaan vaikka saman tien. "Ei, Eli, sinä et lähde. Sinun tehtäväsi on pysyä prinssin vierellä hänen suojanaan, ja Calderin on mielestäni hyvä pysyä Amirmoezissa. Hänen on pidettävä huoli, että edes pääkaupunki pysyy hallussamme. Lähettämällä prinssin matkustamaan saattaisimme saada kieltämättä nopeammin ihmisten kiinnostuksen heräämään, mutta se antaisi myös Douglasille tilaa toimia täällä", Mustafa selvensi. "Ei kai hän nyt niin äkkiä voi kääntää pääkaupunkia prinssiä vastaan?" Eli kysyi ihmeissään. "En usko, mutta en silti halua ottaa turhia riskejä. Mielestäni Calderin on pysyteltävä täällä." "Kenet me sitten lähetämme?" Eli kysyi istuen jälleen alas. "Haluaako kukaan teistä muista?" Mustafa kysyi ja antoi katseensa kiertää pöydässä.

 

Hetken aikaa pöytäkunta oli hiljaa. Kun Calder ja Eli olivat poissa laskuista, jäljelle jäivät Laucian, Allawi, Alya, Lilian ja Mustafa itse. "Hyvä on, minä voin lähteä", Alya sanoi, "Ihmisten kutsuminen kapinallisten puolelle on jo tuttua puuhaa." Kaikkien katseet kääntyivät heti perään Allawiin. "Menetkö sinä hänen mukaansa?" Mustafa kysyi. "Ei minua kuherruskuukausi haittaa", Allawi virnisti, saaden läimäisyn Alyalta. "Selviän kyllä itsekin aivan hyvin", nainen sihahti kiukkuisesti. "Mielestäni olisi parempi, jos kukaan ei kulje yksin. Calder joutui käsirystyyn kuninkaan kannattajien kanssa, ja emme tiedä vielä, missä Douglasin vaikutusalueensa ovat. Turvallisempaa, ettet mene yksin, Alya", Mustafa huomautti, saaden Allawin virnistämään leveästi. Kiukkuisena nainen sylkäisi Allawin kasvoille, tämän ilme oli aivan liian selvä. Hän ei ajatellut ollenkaan, mitä he olivat menossa tekemään, kuinka tyypillistä Allawilta. "Mutta te ette yksin riitä, olisi hyvä lähettää useampiakin selvittämään tilannetta. Jakaa alueittain, missä kukin käy katsomassa", Mustafa jatkoi, "Itse en usko voivani jättää tallia koltiaisen harteille. Kumpikaan ei selviäisi siitä mitenkään. Laucian, haluatko sinä lähteä matkustamaan?" "...En mielelläni", Laucian totesi. Hän oli asunut koko ikänsä Amirmoezissa, ja vaikka hän olikin käynyt kaupungin ulkopuolella ennenkin, pääkaupunki oli hänelle tuttu paikka, jossa hän saattoi liikkua vapaasti. Tuntemattomassa paikassa hän ei tuntisi alueita, eikä hän todellakaan ollut paras prinssin mainospuheita selostamaan. "Selvä, en pakota sinua", Mustafa sanoi. "Minä voin lähteä jonkun kanssa", Lilian ehdotti. Tytön silmillä loisti innostuneisuus, kun tämä kuvitteli matkustavansa ympäri Vinemaria. Hän ei ollut käynyt pitkään aikaan pääkaupungin ulkopuolella, ja halusi kovasti nähdä kotimaataan, mielellään jopa maailmaa. "Minusta sinun olisi turvallisempaa pysyä myös täällä", Mustafa sanoi katsahtaen tyttöä anteeksipyytävästi, "Minä yritän keksiä, kenet voisin lähettää ja minne. Viikossa... Ei, puolessa viikossa uskoisin olevani saanut kaiken suunniteltua."

 

Lopulta Mustafa sai lähetettyä joukot, hän lähetti Alyan ja Allawin etelään ja muutaman hyvin naamioidun kapinallisarmeijan kokeneemman jäsenen pohjoiseen. Sitten alkoikin odotus. Oli tuskaista odottaa sanaa ryhmiltä, jotka Mustafa oli lähettänyt selvittämään Calderin asemaa kansalaisten silmissä. Kuitenkin nämä lähettivät kirjeitä aina uusista paikoista, kertoen raporttejaan, ja kaikki uutiset eivät olleet hyviä.

 

"Suuri osa pohjoisesta on sinua vastaan", Mustafa kertoi, kun oli saanut viimeisen kirjeen luettua. Hänen lähettämänsä tarkkailijat palaisivat niin nopeasti kuin pääsisivät, olivat jo matkalla. "Entä etelässä?" Calder kysyi. "Siellä sinuun suhtaudutaan paremmin. Sinuna en kuitenkaan olisi liian optimistinen. Ihmisten mieli voi muuttua nopeasti, ja siitä ei ole sanominen mihin suuntaan. Mielestäni meidän kannattaisi turvata asemanne etelässä, ennen kuin edes ajattelemme pohjoiseen menemistä." "Mutta kai meiltä liikenee miehiä puhumaan prinssin puolesta, jos kerta pystyimme lähettämään heitä tiedustelemaankin?" Eli kysyi väliin. "Emme voi. Juuri nyt sanoisin, että puhujan olisi hyvä olla Calder itse, ja jos lähetämme jonkun hänen puolestapuhujakseen, saattaisi kyseinen henkilö joutua nokikkain kuninkaan miehien kanssa. Ja heitä emme saa aliarvioida. Douglas on työskennellyt meidän huomaamattamme ahkerasti, eikä hänen ole järkevää lopettaa sitä nyt. Saattaa hyvinkin käydä, että Vinemar jakautuu kahtia, jos sisällissota syttyy." Mustafan synkkä ennuste sai pöydän ympärillä istuvat kapinalliset hiljaisiksi. "Onko Calderilla edelleen varkaiden killan tuki puolellaan?" mies lopulta kysyi kääntyen Laucianiin päin. "Kilta toimii miten haluaa, ja sen jäsenillä on täysi valta päättää itse, kenen takana seisovat tai eivät. Jos minulla ei olisi henkilökohtaista kiinnostusta asiaan, en itsekään istuisi tässä", Laucian vastasi. "Cin..." "Älä edes aloita", Laucian hiljensi Calderin ennen kuin tämä ehtisi sanomaan enempää. Hän ei jaksanut tämän jatkuvaa kyseenalaistusta heidän väleistään sillä hetkellä. "En minä muuta, kuin olen vain iloinen, että sinuun voi luottaa", Calder vastasi, harvinaisen vilpittömästi.

 

Tieto kuinka hänen asemansa oli muuttunut epävakaammaksi horjutti nopeasti myös prinssin omaa mielialaa. Vaikka Calder kieltäytyi vajoamasta synkkyyteen saati näyttämästä surkeaa naamaa, tämä vajosi nopeasti sinä iltana syvälle omiin mietteisiinsä, unohtaen jopa käsillä olevan korttipelin. "Hei, sinun vuorosi", häntä edeltänyt pelaaja sanoi ja tönäisi prinssiä kevyesti. Hätkähtäen Calder heräsi takaisin peliin. "Mitä?" hän kysyi hämillään, yrittäen päästä tilanteen tasalle vilkaisemalla pöytää, ja heittäen muutaman kortin kädestään. "Väärä peli, poika", toinen mies huomautti. Hätäisesti älähtäen Calder yritti ottaa siirtonsa takaisin, mutta peli jatkui nopeasti. "Keskity, Chiot", Lauciankin huomautti prinssin toiselta puolelta. "Keskityn minä", Calder vakuutteli, saaden vain epäileväisiä katseita osakseen. "Sinä et tule seuraavalle kierrokselle", Laucian päätti siinä. Ei häntä huvittanut pelata samaa peliä monta tuntia vain, koska prinssi ei osannut seurata tilannetta omien huoltensa painaessa liikaa päälle. Tällä kertaa tämän huolet kuitenkin olivat oikeasti varsin vakavia. Jos kuninkaan suosio ylittäisi liikaa prinssin oman, siitä voisi tulla isompiakin ongelmia äkkiä. Kapinallisarmeija oli itsekin aikoinaan muodostunut varsin nopeasti, joten miksei kuningas pystyisi siis aivan samaa.

 

Calderin yrityksistä houkutella Lauciania päästämään hänet seuraavalle pelikierrokselle ei lopulta meinannut tulla mitään. Eliä pääosin vain hävetti prinssin naurettava käytös, kun tämä yritti vaikuttaa varkaaseen humalaisen näköisellä koiranpentukatseella. "Älkää viitsikö", Eli sihahti, ja yritti vetää pöydälle masentuneena sulavaa prinssiä pystympään. "Et sinä ymmärrä, Tirriäinen", Calder nurisi ja pyöritteli tuoppiaan. Muu pöytäkunta oli kyllä tottunut prinssin käytökseen, ja näitä enemmän vain huvitti tilanne, kun joku vaihteeksi katsoikin nuoren miehen perään tosissaan.

 

"Steel to my trembling lips / How did the night ever get like this? / One shot and the whiskey goes down, down, down / Bottom of the bottle hits / Waking my mind as I throw a fit / The breakin' is takin' me down, down, down

My heart's beating faster, I know what I'm after / I've been standing here my whole life / Everything I've seen twice, now it's time I realize / It's spinning back around now, on this road I'm crawling / Save me cause I'm falling, now I can't seem to breath right / Cause I keep runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin' from my heart"

Laucian aloitti itsekseen laulamaan, kuten monesti aikaisemmin. Miehen huomio oli keskittynyt pois pöydästä, kun hän katseli tavernan väkeä, jossa näytti kulkevan viesti asiakkaiden välillä. Yhdestä pöydästä joku nojautui kohti toista, josta pian joku jatkoi tarinaa kolmanteen.

"'Round and around I go, addicted to the numb / Living in the cold / The higher, the lower the down, down, down / Sick of being tired and sick of waiting / For another kind of fix / The damage is damning me down, down, down

My heart's beating faster, I know what I'm after / I've been standing here my whole life / Everything I've seen twice, now it's time I realize / It's spinning back around now, on this road I'm crawling / Save me cause I'm falling, now I can't seem to breath right / Cause I keep runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin' from my heart"

Pian taverna alkoi tyhjentyä, saaden Calderin ja Elin huomion myöskin puoleensa. He katsoivat, kuinka pieniä rykelminä ihmiset poistuivat, ja menivät itsekin ovelle katsomaan, minne nämä olivat menossa. Sulkemisaika ei ollut vielä lähelläkään.

"Whoa ohhh / I'm coming alive / Woah ohhh / Wake up now and live oh!

Whoa ohhh / I'm coming alive / A life that's always been a dream / Wake up now and live oh!

I've been standing here my whole life / My heart's beating faster, I know what I'm after"

Joku ihmisjoukossa jatkoi Laucianin aloittamaa laulua aina siitä, mihin se jäi, kun taas muut ilmaisivat selvää tyytymättömyyttään kuningasta kohtaan. Calder tuijotti kulkuetta, johon hiljalleen alkoi kaduilta liittyä lisää porukkaa. "Mistä ihmeestä tämä tuli?" prinssi naurahti vieressään yhtä hämmentyneelle Elille, Laucianin ilmestyessä kaksikon taakse päättämään laulunsa.

"I've been standing here my whole life / Everything I've seen twice, now it's time I realize / It's spinning back around now, on this road I'm crawling / Save me cause I'm falling, now I can't seem to breath right / Cause I keep runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin' from my heart

Cause I keep runnin', runnin', runnin', runnin' / Runnin', runnin', runnin', runnin', / Runnin' from my heart"

 

"Oliko tämä sinun tekosiasi?" Calder kysyi naurahtaen, kun kulkue oli mennyt lopulta kauemmaksi. Prinssi ei voinut estää pientä tyytyväistä punastusta nousemasta kasvoilleen. "Itse ne siihen mukaan lähtivät", Laucian vastasi kohauttaen harteitaan, ja lähtien itsekin tavernasta. Prinssi kuitenkin oli varma, että varas välitti asiasta paljon enemmän, kuin antoi ymmärtää. "Oikeesti sinä olet pehmompi, kuin miltä näyttää", Calder jatkoi hyväntuulista kiusoittelua. "Kapinallisille ei tee hyvää, jos sinä päätät taas masentua, Chiot", Laucian vastasi, kääntyen prinssiä kohti. Kadut olivat kulkueen jäljiltä hiljaisia, joten hänen ei tarvinnut miettiä olisiko hän ollut jonkun tiellä tai tulisiko hän tallatuksi jalkoihin. "En minä masennu", Calder lopulta sanoi varmemmin. Laucian oli kuitenkin oikeassa, masennukseen ei ollut juuri nyt aikaa. Nopea hymy kävi varkaan kasvoilla, kun tämä kääntyi ja lähti omille teilleen.

 

Alyan ja Allawin palattua Mustafalla oli alkanut kehittyä suunnitelma. Hän oli ottanut tilanteen haltuunsa, yrittäen samalla opettaa Calderille kaikkea mitä tiesi. "Mutta miksei me vain kuljeta tästä?" Calder kysyi, vieden sormeaan kaupungin kartalla. "Nopein reitti ei aina ole paras. Juhla-aikaan sieltä saattaa jopa tulla vastaan ihmisiä, jotka hidastavat omia joukkojamme", Mustafa selitti. Calder halusi kokeilla paljon hurjempia suunnitelmia, kuin entinen vartija oli halukas hyväksymään. "Ei kuninkaan ollessa paikalla sivukaduilla paljoa yleensä väkeä ole", prinssi yritti väittää vastaan, mutta Mustafa ei joustanut. "Tiedä vielä, millaisen kaaoksen saamme aikaan. Ei, pakoreitin pitää olla jossain muualla. Meitä voitaisiin seurata aivan liian helposti takaisin Bousaidin kartanoon, ja siinä vaiheessa meidän olisi melkein sama laittaa kuninkaalle kirjallinen kutsu tulla armeijoineen nitistämään meidät."

 

"Mikä on uusi suunnitelma?" Alya kysyi astellessaan Mustafan pieneen mökkiin sisään, Allawi perässään. "Ally-kulta, huolestun väleistäsi Mustyyn jos menet miehen kotiin kuin omaasi", Allawi naurahti naisen perässä, mutta tämä jätti miehen täysin huomiotta. "Tässä juuri mietimme pakoreittejä", Mustafa ilmoitti, kutsuen kaksikon myös pöydän ääreen. "Milloin tämä tulee tapahtumaan?" nainen kysyi, tarkkaillen itsekin karttaan tehtyjä merkintöjä ja kapinallisten ja kuninkaan joukkoja merkitseviä korkkeja. "Hadeksen juhlan aikoihin", Calder ilmoitti. "Siitähän tulee pian perinne, että hyökkäämme juuri silloin kuninkaan kimppuun", Allawi naurahti. "Juuri siksi", prinssi vastasi. Hän oli iloinen, että käsipuoli ymmärsi hauskuuden asiassa. "Kuningas on hyvin uskonnollinen, joten hän varmasti huolestuu, mikäli hyökkäys onnistuu. Hades on tähän asti ollut puolellamme, vaikka jokainen suunnitelma ei ole aina mennyt täysin niin kuin olisi pitänyt", Mustafakin muistutti. "Minun pitää käydä oraakkelin temppelissä pyytämässä, että hän olisi suopea meille tänäkin vuonna", Calder totesi väliin, nyt selvästi vakavampana. Jumalten apua hän tulisi tarvitsemaan aina tämän sodan loppuun asti, ja prinssiä huolestutti, kuinka vähän hän oli näitä huomioinut. "Sinä uskot, että joku ikuinen ukko päättää kohtalostasi?" Allawi kysyi. "Mitä sinä sitten uskot?" prinssi kysyi takaisin. "Minä uskon, että kaikki rakentavat itse oman onnensa."

 

Hadeksen juhlaan oli vielä hieman reilut pari viikkoa. Myös Douglas aisti jotain olevan ilmassa, vaikka ei osannutkaan sanoa tarkalleen, mikä hänen epämieluisan olonsa aiheutti. Kuitenkaan tällä kertaa kuningas päätti, että häntä ei yllätettäisi. Määräten omat henkivartijansa paikalle työhuoneeseensa mies istui pöytänsä ääressä Edgar takanaan vartioimassa myöskin veljeään. "Haluan tiukentaa turvatoimia juhlien ajaksi tänä vuonna. Se päivä on tuonut minulle vain epäonnea viime vuosina. Hades, miksi hän on hyljännyt minut näin?" Kuningas totesi, kuiskaten viimeiset sanat itsekseen. Vartijat pysyttelivät kuitenkin selkä suorana asennossa, heidän kapteeninsa muutaman askeleen muiden edessä. "Kuten toivotte, teidän korkeutenne", mies sanoi ja kumarsi. "Lisäksi haluaisin myös tarkempaa vartiointia Calderin ympärille. En halua, että hän voi liikkua miten haluaa." Jälleen kapteeni nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. "Tuomme teille suunnitelmat muutaman päivän sisään esiteltäviksi", kapteeni ilmoitti ja Douglasin antaessa tälle luvan poistua miehen henkivartijosto lähti takaisin omille paikoilleen, lähimpien jäädessä miehen työhuoneen oven eteen.

 

"Edgar, pelkäätkö sinä samaa kuin minä?" Douglas kysyi veljeltään, nojaten pöytään kyynärpäidensä varassa. "Pelkään, mitä se paholainen on saanut aikaan, ja tulee vielä saamaan, mikäli emme pysäytä häntä", Edgar vastasi veljelleen, laskien kätensä tämän olkapäälle. "Olen huolissani. Eli myönsi olevansa paholaisen puolella. Hän repii pian koko valtion kahtia. Ja hän on aloittanut sen armeijasta. Ei, hän aloitti sen ajat sitten tavan kansalaisista, mutta nyt se on alkanut levitä jo armeijaani." "Veljeni, oikeus ja hyvyys eivät katoa maailmasta näin helposti. Moni pohjoisessa on vannonut teille uskollisuutta ja luvannut seisoa kanssanne", Edgar yritti rauhoitella veljeään. "Mutta vielä on paljon heitä, jotka elävät side kasvoillaan, uskovat paholaisen kuiskauksiin." "Siksi meidän on toimittava nopeasti. Ja veljeni, muista, että olet kuningas. Et ole enää kreivin toinen poika, vaan sinulla on oma valtakuntasi. Vinemarin kansa on sinun kansaasi, eikä paholaisen. Ja minä seison vierelläsi varmistamassa, ettei paholainen sitä sinulta tule koskaan viemäänkään."

 

Calder odotti innoissaan uutta tilaisuutta kostaa äitinsä kuolema. Tämänkertainen hyökkäys oli suunniteltu paremmin kuin yksikään aikaisempi, ja prinssillä oli hyvin suuret odotukset. Hän oli varma voitostaan. Tällä kertaa mikään ei voisi mennä pieleen, ja ehkä hän olisi vihdoin vapaa tästä vuosia kestäneestä vihastaan. Hän ei edes ajatellut, miten joutuisi isänsä kuoleman jälkeen järjestämään valtion takaisin oikeille urilleen, rauhoittaa kansa ja tuoda totuus vihdoin ilmi. Lilianin ei enää tarvitsisi elää varjoissa, salassa, ellei hän itse niin päättäisi. Calderilla olisi vihdoin kaikki valta saattaa asiat oikeille tolilleen.

 

"Prinssini, te virnuilette itseksenne jälleen", Eli huomautti, puoliksi huolissaan, puoliksi huvittuneena. Hän oli huomauttanut asiasta prinssille useaan otteeseen parin viime päivän ajan. "Valitatko sinä?" Calder kysyi naurahtaen ja kääntyi henkivartijansa puoleen. Hän vietti vaihteeksi rauhallista iltapäivää palatsin puutarhassa Sphintuksen kanssa, nauttien viiniä ja katsellen käärmeen lentämistä puiden korkeudella. "Se saa teidät näyttämään... hullulta", Eli myönsi hieman nolona, prinssin vain nauraessa. "Rentoudu nyt sinäkin hieman vaihteeksi", Calder kuitenkin maanitteli, "On hyvä sää, hyvä päivä ja hyvää viiniä. Korkeintaan seura voisi olla kauniimpaa mutta kyllä sinäkin juuri ja juuri menettelet." "Teitä ei yhtään huolestuta tuleva?" Eli kysyi hiljaa. "Ei niin tippaakaan. Ei tänään. Eikä huomenna. Ei, jos sinä, ja kaikki muut, ovat rinnallani", prinssi vakuutti ja hänen virneensä muuttui rehelliseksi hymyksi. "Luottamuksenne on minulle kunnia", Eli sanoi ja kumarsi pienesti. Pieni punastus nousi vartijan poskille ylpeydestä. "Luottamus? Niin, sitä meillä kerrankin on, eikä vaihteeksi ole mitään pelkoa petoksesta", Calder vastasi rentoutuen. Pieni tuulenvire sai pihapuun lehtien varjot tanssimaan kaksikon iholla ja vaatteissa. "En kysy, mitä tarkoitatte tuolla", Eli ilmoitti. Hän olisi edelleen halunnut tietää tarkat yksityiskohdat, mitä oli tapahtunut ennen hänen liittymistään kapinallisarmeijan riveihin, mutta oppinut hyväksymään, ettei ehkä koskaan kuulisi. "Pöh, siinä meni sekin idea kiusata sinua", Calder naurahti, vaikka mielessään oli iloinen, että saattoi ehkä vihdoin jättää menneisyytensä sinne minne se kuuluikin, menneeseen.

 

Hadeksen juhlapäivä saapui. Douglas oli huolissaan. Hän toivoi, että oli tiukentanut turvatoimia tarpeeksi, ettei Calder pääsisi hänen lähelleen. Jopa kansalaiset olivat hieman hermostuneita. Juhlassa ei tuntunut ripaustakaan juhlatunnelmaa, vaikka kaikki yrittivätkin epätoivoisesti näyttää iloista naamaa. Joka suunnalta tuli hermostuneita vilkaisuja kuninkaan ja prinssin suuntaan, odottaen että jotain tapahtuisi. Tämä hankaloitti vartijoiden työtä suunnattomasti, sillä jokainen vilkaisu saattoi olla vaarallinen, jokainen mies tai nainen saattoi aloittaa kohtauksen, joka vaarantaisi juhlan.

 

"Mikä on tilanne?" Douglas kysyi, kun vartijoiden kapteeni tuli kuninkaan luokse ilmoittamaan raporttiaan. "Vartijat ovat hämillään, teidän korkeutenne. Tämä hermostunut ilmapiiri alkaa tarttua heihin", kapteeni kertoi. Häntä hävetti myöntää, että tilanne oli päässyt niinkin pahaksi näin pian. Douglas ei sanonut mitään, mutta kuninkaan ilme kertoi, ettei hän ollut tyytyväinen uutiseen. "Viime vuoden kohtaus on saanut kansalaiset varautuneiksi, mikä estää vartijoita tunnistamasta, kuka on epäilyttävä ja kuka ei. Lisäksi emme voi vain mennä haastattelemaan jokaista juhlijaa erikseen--" "Tiedän, en ole typerä", Douglas keskeytti kapteenin ärtyneesti. Mies kumarsi nöyrästi kuninkaalleen. "Koittakaa puhua joukoillenne järkeä, kapteeni. Hermoheikoista vartijoista ei ole minulle mitään hyötyä", kuningas sanoi, ja ehti juuri lauseensa päähän, kun toriaukion toisesta päästä alkoi kuulua odottamatonta melua.

 

Kapteeni kiirehti selvittämään asiaa, ja Douglas siirsi kätensä miekkansa kahvalle. Hän ei suostuisi tulemaan yllätetyksi. Katseellaan mies haki Calderia, jonka tavoitti nopeasti. Prinssi ei ollut kaukana hänestä, mutta tämä ei päässyt sen hetkisestä asemastaan yllättämään kuningasta. Nuori Mishra, prinssin henkivartija, oli tämän vierellä. Kuningas tunsi, kuinka takaapäin jonkun käsi laskeutui hänen olalleen. "Edgar", kuningas sanoi rauhallisesti, uskoen olevansa turvassa vielä. "Sori, väärä mies, rautapää", tuntematon miesääni sen sijaan vastasi miehen takaa.

 

Douglas kääntyi ympäri, ja ehti juuri ja juuri torjua, kun röyhkeä mies hyökkäsi hänen selkänsä takaa. Kuka tämä oli? Kuningas ei tuntenut hyökkääjää. Tämän puhetyyli oli röyhkeä, ja nähdessään miehen kasvot Douglas tiesi, ettei tämä tuntenut mitään kunnioitusta kuningasta kohtaan. Ilkeä virne leikki hyökkääjän kasvoilla, kun tämä aloitti taistelun, silminnähden nauttien siitä. Ottaen muutaman askeleen välimatkaa vastustajaansa kuningas huomasi, että mies taisteli tavallisen miekan sijaan kätensä paikalla olevalla pitkällä terällä. Tämän liikkeet olivat hieman hankalan tuntoisia ja arvaamattomia, vaikka mies liikkuikin yllättävän nopeasti. Iskut satoivat voimakkaina kuninkaan päälle, mutta Douglas ei itsekään ollut mikään aloittelija miekan kanssa. Hän vastasi hyökkäyksiin samalaisella voimalla, käyttäen monimutkaisia hyökkäyskuvioita hyödykseen. Harva yleensä taisteli tarkkoja kuvioita käyttäen, ainakaan yhtä paljon kuin Douglas. Hänen liikkeensä olivat puhtaita, kuin opettajan joka näytti oppilaalleen esimerkkiä. Kuninkaan vastus kuitenkin vain nauroi, innostuen jokaisesta iskusta entistä enemmän, nauttien taistelusta.

 

"Se niljakas, saastainen nulikka ei siis enää taistele itse omia taistelujaankaan", kuningas totesi vihaisesti teräksen lyödessä toista vasten. "Ei mitään sellaista, teidän hulluutenne, minä vain ehdin paikalle ensimmäisenä", kuninkaan vastustaja vastasi naurahtaen. "Hullu? Sinä se tässä hullu olet, mies! Nimeä itsesi! Olet hyökännyt itse Vinemarin kuningasta vastaan!" Douglas ärjäisi, lyöden jälleen miekallaan vastustajaansa. "Tiedän kyllä ketä vastaan taistelen, mutta te ette tiedä, kuka minä olen. Tuttavien kesken Law, tuntemattomat kutsuvat minua yksikätiseksi surmaksi", mies, Lawiksi itsensä esitellyt, naurahti. "Vai yksikätinen surma", kuningas tokaisi. Hän kyllä tiesi, jos häntä pidettiin pilkkana. "Law, tai miksi itseäsi haluatkin nimittää, tekosi tuomitsee sinut automaattisesti kuolemaan", Douglas kuitenkin julisti. "Hah! Sinä et ole tuominnut ketään onnistuneesti kuolemaan viattoman vaimosi jälkeen", kuului jostain kauempaa, ja kuningas tunsi, kuinka joku hänen vartijoistaan tönäisi miehen pois nuolen tieltä.

 

Calder tuhahti tyytymättömänä huomatessaan Allawin ehtineen kuninkaan kimppuun ennen häntä. Kuitenkin pian hänen itsensä kimpussa oli myös sotilaita. Jos he saisivat vangittua prinssin, he voisivat tämän avulla saada kapinalliset perääntymään. Kuitenkin Eli oli kehittynyt huomattavasti, ja pystyi suojaamaan prinssin selustan erinomaisesti. Näiden yhteistyö ei ehkä ollut kaikista saumattominta, mutta Eli oli nopea sopeutumaan tilanteeseen, ollen aivan yhtä nopea omissa liikkeissäänkin. Kuitenkaan hän ei saanut suojattua Calderin matkaa kuninkaan kimppuun. Kaksikko jäi surkeasti aivan liian kauas Douglasista, ja kuningas oli itse kiireinen oman vihollisensa kanssa.

 

Laucian taas oli siirtynyt katoille jo ennen hyökkäystä. Hän seurasi tilannetta haukan lailla, ampuen jousellaan aina tarvittaessa. Kuitenkin jokaisen nuolen ammuttuaan hän pyrki siirtymään uuteen paikkaan, ettei häntä saataisi kiinni. Kapinallisten joukossa ei ollut montaa jousimiestä, ja nämä saattaisivat helposti jäädä katoille jumiin, mikäli vartijat onnistuisivat piirittämään jousiampujat eristäytyneemmän talon katolle. Havaitessaan Douglasin Laucianin olisi tehnyt mieli ampua kuningas heti siihen paikkaan, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Varomaton kuninkaan tappaminen olisi typerintä, mitä hän voisi tehdä. Sitä paitsi Calder oli painottanut moneen otteeseen, että hän olisi ainoa, joka sotkisi kätensä kuninkaan vereen. Ja kaipa se tehtävä kuuluikin eniten prinssille, tämä oli noussut isäänsä vastaan ja taistellut tiensä tänne asti. Vaikka Sheilahin kuolema oli liikuttanut monia, myös Lauciania itseään, mies päätti antaa Calderille tämän kunnian. Mutta jos pentu ei siinä onnistuisi, varas kyllä hoitasi itse työn loppuun.

 

Mustafa oli kaaoksen aloittajien johdossa, ja pääsi yllättyneiden vartijoiden suojauksen läpi nopeasti. Vanhimmat jäsenet vielä muistivat miehen, ja osa oli silmin nähden järkyttyneitä nähdessään tämän. Joku kutsui miestä nimeltä ja huusi kysymyksensä ilmoille. Miksi Mustafa oli kapinallisten puolella? Mies ei kuitenkaan tuntunut kuulevan mitään. Hän taisteli kuin viimeistä päivää. Kapinalliset olivat suunnitelleet, että mikäli mahdollista, tämä olisi heidän viimeinen suuri taistelunsa. Mustafa tunsi sääliä ja häpeää joutuessaan iskemään vanhoja kollegoitaan alas, ja pyrki välttämään näiden surmaamista mikäli mahdollista. Hän kuitenkin taisteli sen puolesta, minkä uskoi olevan oikein. Parhaansa mukaan mies huusi ohjeita aina kun pystyi, yrittäen paikantaa prinssiä ja kuningasta. Jos nämä pääsisivät toisiaan vastaan, niin kaikki voisi vihdoin ehkä selvitä lopullisesti.

 

Kapinallisten hyökkäys oli suunniteltu tarkasti, nämä olivat piirittäneet toriaukion, eikä juuri missään ollut pakotietä. Monet siviileistä menivät eri kauppoihin turvaan, pois taistelun tieltä. Toisista liikkeistä taas juoksi takaisin torille lisää kapinallisia, jotka olivat vain odottaneet oikeaa hetkeä. Kaaos vallitsi kaikkialla, ja vartijoilla oli täysi työ yrittää selvittää tilanne. Heidän oli lähes mahdotonta onnistua suojaamaan sekä kuningasta että saada kapina rauhoitettua, joten päättäen luottaa kuninkaaseen he keskittyivät suurimmilta osin jälkimmäiseen tehtävään. Douglas oli itsekin entinen sotilas, ja tiesi kyllä mitä tehdä. Lisäksi Edgar ei ollut kovin kaukana kuninkaasta, taistelen vakaasti tietään veljensä luokse.

 

Allawin huomatessa uuden henkilön lähestyvän itseään ja kuningasta, hän arvasi jäävänsä pian alakynteen. Yksin Douglasia vastaan hän oli vielä pärjännyt tarpeeksi hyvin, ettei kuningas saanu iskettyä häneen kuollettavia iskuja, mutta jos tämä saisi apua keneltäkään, edes joukon heikoimmalta, Allawi tulisi olemaan ongelmissa. "Kuningas ei siis voi taistella huijaamatta?" entinen merirosvo irvisti, kääntäen katseensa takaisin vastustajaansa juuri ajoissa. "Sinä hyökkäsit provosoimatta kimppuuni, joten en alkaisi sinuna inttämään, kumpi tässä käyttäytyy kunniattomasti", Douglas vastasi silmät kipinöiden. Samassa Edgar kuitenkin hyppäsi korokkeelle, jolla kuningas ja Allawi taistelivat. "Pysy kaukana veljestäni, saastainen petturi", Edgar huudahti, hyökäten itsekin. Kuitenkin Allawi väisti hyppäämällä alas korokkeelta, ja kaatuen terveen jalkansa varaan. Juuri näissä tilanteissa mies kirosi puujalkaansa eniten. "Kuten toivotte, arvon herra", Allawi irvaili ja kumarsi, kääntyen nopeasti paetakseen ja piiloutuakseen ihmismassan sekaan.

 

"Kreivi on kuninkaan apuna, älkää hyökätkö kuninkaan kimppuun", Mustafa huusi käskynsä Allawin päästyä miehen viereen kertomaan tilanteen. "Vielä erikseen olisimme selvinneet heistä", Mustafa murahti itsekseen. "Ai niinkö hyvä se toinen koruteline on?" Allawi naurahti kuivasti. "Yhtä voimakas kuin ensimmäinenkin", Mustafa vastasi, työntäen nuorta sotilasta kauemmaksi itsestään. "Pääsetkö kertomaan Calderille ja Elille? En tiedä, kuulivatko he, ja ennen kaikkea totteleeko se kakara käskyjä kun olemme päässeet näin pitkälle." "Mikä papukaija minusta on nyt sinulle tullut?" "No papukaijoi sitten jollekin toiselle, mutta meidän täytyy saada pidettyä huoli, ettei prinssi joudu taas vankilaan. Douglas ei odota uudestaan, että tekisi kaiken virallisen kaavan mukaan. Jos Calder jää kiinni, hän kuolee ja siitä syntyy vielä lisää vaikeuksia kapinallisarmeijalle", Mustafa ärähti. Kuitenkin Allawi nauroi tämän ärtyisyydelle. "Käskystä, Musty", mies sanahti, ennen kuin kääntyi takaisin toriaukiolle päin.

 

Calder ei yhtään ilahtunut, kun Allawi kertoi Mustafan lähettämät uutiset hänelle. Lisäksi Douglas vaikutti päässeen liian helpolla, sillä nyt kuningas näytti vain pikemminkin partioivan taistelua aitiostaan, kreivin suojellessa pikkuveljeään. Eikö tämä taistelu vieläkään voisi tulla jo päätökseen. Kuullessaan Mustafan käskystä Eli alkoi heti vaatia, että Calder perääntyisi, edes toistaiseksi, jos nyt uutta hyökkäystä kannattaisi enää tehdä edellisen perään. Mahdollisuudet oli olleet hyvät, kun kuningas oli saatu yllätettyä, mutta nyt tämä näytti jälleen hallitsevan tilannetta.

 

"Teidän on peräännyttävä, prinssini", Eli huudahti, kun taisteli Calderin kanssa selät vastakkain joka puolelta tulevia vartijoita vastaan. Allawi oli nopeasti lähtenyt etsimään itselleen muita vihollisia, tämä ei halunnut sekaantua pikkupoikien terästikkujen heilutteluun. "Ei vielä, meillä on vielä varsin hyvä tilanne tässä", Calder kuitenkin intti vastaan. Hän oli hieman hengästynyt, mutta kuitenkin vielä täysin kunnossa. Hän ei ollut saanut nirhaumia pahempia osumia, sillä kovin monet vartijat eivät uskaltaneet riskeerata, että vahingoittaisivat prinssiä kuollettavasti. "Mutta Mustafa-herra sanoi--" "Sanoi mitä sanoi, mutta emme voi vain kääntää selkäämme ja perääntyä, senkin idiootti!" Calder tunsi Elin hätkähtävän selkäänsä vasten. "Mutta meidän ei myöskään kannata pyrkiä kuninkaan lähelle, prinssini. Emme pärjäisi kaksistaan häntä vastaan, varsinkaan kun kreivi Sharma on hänen vierellään", Eli parahti. Calder irvisti. Hän tiesi, että henkivartijan sanoissa oli järkeä, ja vilkaisi raivoissaan isänsä suuntaan. Tämä näytti olevan aivan liian hyvässä kunnossa. Oli kuningas haavoittunut, mutta ei järin pahasti. Korkeampi jalansija auttoi häntä pysyttelemään monien hyökkäysten eläpuolella, ja mies iski armotta liian lähelle päässeitä kapinallisia joko kauemmaksi tai hengiltä. Hän pystyi siinä myös keskittymään paremmin näkemään, josko katoilta oltaisiin aikeissa hyökätä hänen kimppuunsa. Mies hallitsi täysin omaa tilaansa. "Selvä on", Calder lopulta myöntyi. Hän ei halunnut sanoa asiaa ääneen, mutta tiesi, että tavoitteensa liika puskeminen toisi hänelle vain nopean häviön, tuskaisen kuoleman.

 

Douglas pysytteli aitiossaan, Edgarin taistellessa hänen vierellään, suojaten veljeään niitä harvoja kapinallisia vastaan, jotka pääsivät liian lähelle. Suuri osa kuninkaan henkivartijoista kuitenkin oli saanut tilanteen hallintaan Douglasin läheisyydessä, eikä kuninkaalla enää ollut syytä pelätä henkensä puolesta. "Se paholainen tekee minusta pilaa", Douglas murahti vihaisesti itsekseen. Hän katsoi, kun kapinalliset alkoivat pikku hiljaa perääntyä, aiheuttaen kuitenkin parhaan kykynsä mukaan kaaosta mennessään. "Tällä kertaa he eivät selviä näin vähällä", kuningas sanoi itsekseen, kun tuijotti toriaukion reunoja. "Mitä suunnittelet, veljeni?" Edgar kysyi, astuen kuninkaan vierelle. "He pakenevat. Haluan tietää, minne he menevät", Douglas sanoi, "Minä seuraan heitä." "Veljeni, varmasti vartijat voivat--" "Heidän pitää pitää kaupungissa järjestys yllä, he eivät ehdi nutipäiden perään ajoissa. Monet aatelissuvut haluavat, että varmistan heidän turvallisuutensa, miehet loppuvat auttamatta kesken", Douglas ärjäisi vihaisesti veljelleen. Edgar kyllä ymmärtäisi, mikäli ajattelisi asiaa rauhallisesti. Douglas myös halusi itse nähdä, missä nämä paholaisen kannattajat ovat pitäneet kaikki nämä vuodet majaansa. Minkä kadun varjoissa he kuiskivat myrkyllisiä valheitaan. "Tulen mukaasi, Douglas", Edgar sanoi, kun veljekset alkoivat poistua. "Ei, sinä otat tilanteen hallintaasi täällä siksi aikaa, kunnes palaan, se on pyyntöni sinulle, veljeni."

 

Huomatessaan, kuinka osa kapinallisista siirtyi ratsujen selkään siinä missä toiset katosivat kaduille, kuningas päätti lähteä ratsuväen perään. Hänen oma ratsunsa oli palatsissa, joten hän nappasi lähimpänä olevan vartijan ratsun. Hevonen ei juuri pitänyt, kuinka joku tuntematon nousi sen selkään yllättäen, mutta oli kuitenkin käsiteltävissä. Vihaisena kuningas käänsi ratsun kohti suuntaa, jonne hänen poikansa ja muutamat muutkin kapinalliset olivat menneet. Ravatessaan torin läpi ihmiset kavahtivat kauemmaksi, etteivät jäisi suurikokoisen hevosen jalkoihin, aukaisten siistin tien Douglasin eteen. Yllyttäen hevosta kiihdyttämään vauhtiaan kuningas jatkoi suoraan, kunnes näki kaupungin porteilla olevat hevoset. Ne olivat siellä odottamassa niitä vähäisiä ratsastajiaan, jotka heidän luokseen pyrkivät. Kuningas mietti, että saattoi hyvinkin tunnistaa joitakin näistä miehistä. Siellä olivat tietenkin hänen poikansa ja tämän henkivartija, nuori ja valitettavan harhautunut Eli Mishra. Lisäksi kuningas oli tunnistavinaan joitakin muita, vanhempia sotilaita. Eniten häntä kuitenkin järkytti, kun hän oli tunnistavinaan Mustafan, joka oli ollut hänen hyvä ystävänsä aikoinaan. Tai niin kuningas oli ainakin kuvitellut. Mies oli ollut hänen vaimonsa henkivartija, ja tehnyt hyvin työnsä aina siihen asti, kun kuninkaan oli tuomittava vaimonsa kuolemaan. Mustafa oli silloin pyytänyt saada erota tehtävistään, minkä kuningas oli myöntänyt. Häntä oli harmittanut niin lahjakkaan sotilaan päästäminen, mutta murtuneena mies ei olisi voinut tehdä tehtäviään. Kuningas oli kuullut, että nykyisin tämä kasvatti hevosia, mikä oli kaiketi vain hyvä, jos eläimet saivat miehen pitämään elämän reunasta vielä kiinni. Mutta Douglas ei ollut uskonut näkevänsä päivää, jolloin tämä samainen mies kävisi häntä vastaan. Tästä oli otettava selvää.

 

Huomaten nopeasti, että heitä seurattiin, Mustafa johdatti pienen ratsuseurueensa syrjemmälle, kauemmaksi tiestä. Hänen oli onnistuttava karistamaan jahtaaja pois. Kuitenkaan hän ei halunnut tilanteen päätyvän kilpailuksi, kenen hevosella olisi paras kestävyys. Mustafa tunsi ratsut, jotka oli lainannut kapinallisten käyttöön, ja niiden ominaisuudet olivat jokaisella hieman eriävät. Joku oli nopea, joku kestävä, ja joku vain erittäin miellyttävä ratsastaa, joka pystyi kantamaan kokemattomankiakin ratsastajia. Hän oli kertonut jokaiselle ratsastajalle hevosen nimen, joiden selässä nämä olivat, joten hän alkoi huutamaan ohjeita, kuinka halusi heidän toimivan, käyttäen miesten sijaan näiden ratsujen nimiä. Jos jahtaaja tunnistaisi jonkun miehen nimen, tämä saattaisi päätyä ongelmiin.

 

Douglas joutui valitsemaan nopeasti sen, ketä seuraisi. Mies valitsi sen, jonka hevonen ei ollut aivan yhtä nopea kuin muiden, uskoen saavansa tämän kaikista helpoiten kiinni. Hän veisi ratsun selässä olevan miehen mukanaan palatsiin, ja pakottaisi tämän kertomaan kaiken, mitä hänen poikansa suunnitteli joukkoineen ja keitä tähän hulluuten oli osallisina. Kuitenkaan vihaisena suunnitelmia tehden Douglas teki virheen, jota ei olisi normaalisti tehnyt, eikä seurannut yhtään maastoa.

 

Siitä oli aikaa, kun kuningas oli viimeksi ollut hevosen selässä, saati joutunut miettimään taistelua siltä paikalta. Lisäksi hänen ratsunsa oli täysin tuntematon miehelle. Kiire oli pakottanut hänet tekemään typeriä päätöksiä, ja nyt hän joutuisi kärsimään niiden seuraukset. Suunta, johon hänen uhrinsa oli johdattanut Douglasin oli hyvin kuoppaista maata. Vihollisen ratsu kuitenkin tuntui tietävän sen, ja osasi kiertää viime hetkellä suurimmat kuopat, mutta Douglasin ratsu kompastui osuessaan ensimmäiseen suurempaan kuoppaan. Väärille mitoille sovitetut varusteet eivät onnistuneet pitämään kuningasta satulassa, vaan tämä putosi armottomasti maahan. Korkea pudotus kävi kipeää miehelle, joka oli saanut aikaisemmin torilla käydystä taistelusta ilkeitä nirhaumia ja haavoja. Maa ei tuntunut vakaalta, kun kuningas pyrki takaisin jaloilleen, mutta sitten kaikki musteni.

 

Douglas heräsi pimeässä huoneessa, sidottuna tuoliin. Vihaisena mies tarkkaili hiljaa ympäristöään. Hän ei tunnistanut huonetta. Kuitenkin hän tiesi, että saattoi olla tutussakin paikassa, ja tämä vain oli kellari. Huone oli tehty kivestä, ja se oli lähes tyhjä. Oli vain tuoli, jolle kuningas oli sidottu, sekä vieressä pieni pöytä. Kääntäen katsettaan vilkaistakseen, oliko pöydällä jotain, mies huomasi lähes loppuun palaneen kynttilän, jonka liekki ei enää valaissut juuri ollenkaan. Siksi huoneen täytyi ollakin niin hämärä. Muuten pöytäkin oli tyhjä. Kuitenkaan Douglas ei tämän perusteella uskonut, etteikö häntä aiottaisi kiduttaa. Hän ei luottaisi tällä hetkellä yhtään keneenkään. Hiljaa kuningas istui tuolissa. Hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa tulla ilmaisseeksi, että oli herännyt. Niin kauan, kun miehen uskottiin olevan tajuttomana, hänellä olisi aikaa miettiä, kuinka toimia, vaikka eipä hänellä hirveästi vaihtoehtoja ollutkaan.

 

Lopulta kuitenkin joku raotti ovea ja vilkaisi sisälle. Huoneen vartiossa oli kuninkaalle tuntematon nuori mies, hyvin suurella todennäköisyydellä pelkkä siviili. Tämä oli hiljainen, ja totuttuaan hämärään valoon Douglas arveli henkilön olevan myös varsin nuori. Hän huomasi varovaisista askeleista häntä vartioineen nuoren miehen olevan hermostunut. Kuninkaan teki mieli tuhahtaa, millainen vellihousu mies tuntui olevan. Tämä varmaan hyppäisi ilmaan säikähdyksestä, mikäli Douglas edes puhuisi hänelle. "K-kuningas Douglas?" nuori mies kysyi kähellä äänellä. Kyllä, tämä oli selvästi hermostunut. Ei, tämä oli peloissaan. Äänestä kuului, kuinka nuorukainen ei tiennyt, kuinka hänen tulisi puhutella kuningasta. Terävästi Douglas nosti päätään, ja upotti julman katseensa nuoreen mieheen, joka hätkähtäen otti muutaman askeleen taaksepäin, ja oli kaatua. Himmeä valo valaisi, ja näytti kuin häntä vartioinut mies olisi ollut aivan tavallinen maanviljelijä. Vaatteet olivat arkiset, eivätkä edes kovinkaan hienot. Tämä ei kantanut itseään sotilaille tutulla ylpeällä tavalla, eikä tästä huokunut mitään merkkiä, että poikanen olisi tehnyt elämässään paljoa. Mikäli tämä olikin jonkun kauppiaan tai käsityöläisen lapsi, Douglas tuntisi sääliä hänen isäänsä kohtaan. Ei tuollaisesta hiirulaisesta menestyvää yrittäjää ainakaan saisi leivottua. Poika oli korkeintaan renki.

 

"Minne sinä ja moukkamaiset liittolaisesi olette minut tuoneet?" Douglas kysyi vihaisella, mutta kylmän rauhallisella äänellä. Pelokas vanginvartija otti jälleen askeleen taaksepäin. "I-ilmoitan prinssille teidän tulleen t-tajuihinne..." nuorukainen sen sijaan sanoi, uskaltamatta antaa selkeää vastausta. "Seis siihen paikkaan, poika", Douglas kuitenkin määräsi. Ilmeisesti pelosta nuori mies pysähtyi kuin seinään, ja käänsi katseensa takaisin tuoliin sidottuun mieheen. "Vastaa kysymykseeni, minne te kapinalliset rakit olette minut tuoneet?" "E-en voi vastata kysymykseenne. Kutsun prinssin paikalle", vartija sen sijaan ilmoitti, ja nyt jo nopeammin kiiruhti kohti ovea. Douglasille sen sijaan tuotti pientä tyydytystä huomata, että kapinalliset eivät tunteneet oloaan mukavaksi hänen ollessa heidän vihollisensa. Ehkä näiden pettureiden joukossa oli siis kunnon kansalaisia, jotka kykenisivät katumaan tekojaan sitten kun kaikki olisi ohi, ratkesi tilanne sitten kumman tahansa, kuninkaan tai prinssin, hyväksi.

 

Calder ei voinut pidätellä tyytyväisyyttään, kun kuuli isänsä jääneen kerrankin hänen vangikseen. Hänen ilmeensä oli heti paljon innostuneempi, mutta normaalia synkemmällä tavalla. Kuin pienet salamat olisivat välkkyneet hänen ukkospilvien synkentämissä silmissään. Paroni Bousaid suorastaan tärisi kauhusta, kun hän näki prinssin ja sai kuulla, että kuningas oli hänen kartanonsa kellarissa sidottuna. "Miksi te hänet tänne toitte?" mies kysyi kauhuissaan, seuratessaan Calderia kun tämä suuntasi kohti kellariin johtavaa ovea Mustafa ja Eli vanavedessään. "Tämä on juuri oikea paikka. Saisit olla pikemminkin ylpeä, että sait itse kuninkaan vieraaksesi", prinssi kuitenkin vastasi viileästi hymyillen. "Olisin halunnut mieluummin tarjota parempaa kuninkaalle, kun hän tulee vieraakseni", paroni mutisi itsekseen. Prinssi ei kuitenkaan tästä välittänyt, hän oli aivan liian hyvällä tuulella.

 

"Mitä aiotte tehdä hänelle nyt?" paroni kysyi. Myös Eli käänsi huomionsa Calderiin. Hän oli utelias kuulemaan prinssin vastauksen. "Ensiksi ajattelin hieman jutella hänen kanssaan", prinssi pohti, ja käänsi sitten katseensa mieheen, "Haluatko tulla mukaan?" "En missään nimessä!" paroni parahti. Hän ei uskaltanut kohdata kuningasta kun tämä oli hänen talossaan vankina. "Kuten haluat", Calder kuitenkin totesi olkiaan kohauttaen. Prinssi näytti pelottavan rauhalliselta, kun hän avasi kellariin menevään portaikkoon johtavan oven ja astui sisään.

 

Kuningas kuuli, ja jollain tasolla tunnisti, kun hänen poikansa asteli portaita alas, aina kellarin alaovelle asti. Douglasin kasvot olivat vakava ja vihainen naamio, mutta silti isän ja pojan välillä tuntui olevan meneillään kiivas sanaton keskustelu. Molempien silmissä leimusi viha, mutta Calderin kasvoilla näkyi selkeästi, kuinka tyytyväinen tämä oli. Hetken prinssi vain seisoi ovella, nauttien näystä, josta oli vuosien ajan voinut vain haaveilla. Pian, hyvin pian hän olisi saanut kostonsa, ja voisi vihdoin puhdistaa äitinsä nimen.

 

"Puhu, paholainen", Douglas määräsi, ja vihdoin Calder astui hämärään kellariin. "Tuntuu niin hyvältä nähdä sinut siinä, vihdoin arvoisellasi paikalla", prinssi vastasi pilkallisesti, "Nyt tiedät, miltä minusta on tuntunut kaiken tämän aikaa." "Tilanne voi vielä kääntyä, ja kohta sinä saatat hyvinkin olla se, joka istuu köysissä", Douglas muistutti, saaden Calderin irvistämään nyt kiukkuisemmin. Hän muisti vielä, kun oli itse istunut vankilassa. "Sinä et ole nyt se joka määrää", Calder ärähti rynnäten lähemmäksi, Elin ja Mustafan tarrautuessa prinssiä molemmista käsivarsista rauhoitellakseen tätä. "Rauhoittukaa prinssini. Tämä ei ole tilanne, jota osasimme odottaa, joten meidän on harkittavaa tarkkaan seuraavaa siirtoamme", Eli yritti puhua prinssille järkeä. "Käyttäydy, poika", Mustafakin huomautti.

 

Douglas käänsi rauhallisesti hillityn vihaisen katseensa Mustafaan. "Voiko mies kohta luottaa enää omaan varjoonsakaan?" kuningas kysyi tältä. Mustafa ei kuitenkaan hetkahtanut. Hänkin käänsi katseensa toiseen mieheen, pitäen äänensä vakaana. "Menetitte uskollisuuteni, kun tuomitsitte suojeltavani kuolemaan rikoksesta, johon hän ei koskaan syyllistynytkään", Mustafa vastasi. "Missä ovat todisteesi? Millä varmistat sanojesi todenperäisyyden?" kuningas kysyi viileästi. "Sinä tiedät, että äitini oli syytön", Calder huudahti ja yritti repiä itseään irti. "Asia on, kuten prinssi sanoo. Et itsekään koskaan esittänyt muuta kuin syytöksen", Mustafa myöskin huomautti, "Olin tuolloin paikalla, kun kuningatar tuotiin eteenne." "Hän ei kieltänyt mitään. Luuletko, että nautin tilanteesta? Olit luonani palatsissa koko sen ajan." "Teidän korkeutenne, jos haluatte keskustella kanssani, teen sen. Kuitenkin teidän on aika vastata pojallenne teoistanne. Jokaisesta arvesta, jonka olette kaikkina näinä vuosina kaivertaneet hänen sieluunsa", Mustafa vastasi. Eli ei voinut kuin ihailla, kuinka vanhempi vartija pystyi pysymään rauhallisena, vaikka hänen täytyi pitää rimpuilevaa, kostonhimoista prinssiä paikallaan ja tulla julki kuninkaalle petoksestaan tätä kohtaan.

 

Calder alkoi olla jo menettänyt lähes kokonaan malttinsa. Hän riuhtoi ja rimpuili, ärisi ja yritti käskeä Eliä ja Mustafaa päästämään hänet irti. Raivoissaan prinssi sylki syytöksiä päin isänsä kasvoja. "Sano se! Sano, että olet murhaaja!" prinssi huusi. "Sinä paholainen, sinä olet tuhonnut tämän maan rauhan. Olisi pitänyt leikata pääsi irti silloin kun siihen oli mahdollisuus, sanoivat jumalat mitä hyvänsä", Douglas vastasi kylmän rauhallisesti. "Sinä olet syyttänyt minua kaikesta aina! Aivan liian pitkään! Kuole! Mikset sinä vain kuole?" prinssi raivosi. Lapsena samat ajatukset olivat saaneet hänet itkemään, mutta nyt tuo mennyt tuska vain poltteli nuoren miehen raivoa vain entistäkin pahemmin. "Sinä veit heidät kaikki! Sinä olet tuhonnut kaikkien elämän!" Vaikka Douglas sai hillittyä itsensä, miehen ääni paljasti, että syytökset alkoivat käydä hänenkin hermoilleen. "Kuinka kehtaat syytää omat rikoksesi minun harteilleni? Sinä tuhosit äitisi, henkivartijasi, ja nyt yrität tuhota koko valtakunnan! Sinä revit heidät mukaasi tähän sotaan, tuhoat heidän kunnian- ja oikeudentuntonsa, heität häpeän syövereihin! Kuinka jumalat voivat katsoa enää yhtäkään kansamme miestä, naista tai lasta, tuntematta halveksuntaa? Sinä paholainen syövytät tämän maan!" Sanat repivät Calderia syvältä, ja hän alkoi hapuilla vyöllään olevaa veistä. Sitä samaa, jonka Nilamin vanhemmat olivat jättäneet hänelle poikansa perintönä. Mikään muu ase ei ansainnut juoda tämän hirviön verta prinssin mielessä. "Minä tapan sinut!" prinssi huusi vihaisena, ja riuhtoi vartijoita vasten kun nämä raahasivat hänet pois kellarista ja kuninkaan luota.

 

"Miksi ette antaneet minun tappaa häntä? Se hirviö ansaisee pahimman mahdollisen kohtalon!" Calder huusi, kun Eli ja Mustafa olivat saaneet prinssin raahattua takaisin maan pinnalle kellarista. "Kuuntele itseäsi, poika, kuullostat ihan isältäsi", Mustafa ärähti takaisin, pakottaen prinssin istumaan tuolille. "Mitä sinä sanoit? Kuinka kehtaat verrata minua siihen... siihen..." "Tarkoitan juuri tuota. Jos hyökkäät hänen kimppuunsa vihan vallassa ja alennut ajattelemaan hänestä pelkkänä hirviönä, et ole silloin juuri kuningasta parempi. Olet aikeissa tappaa oman isäsi poika!" Calder ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän siltikään, mitä Mustafa yritti hänelle sanoa, ja rimpuili minkä ehti pehmeässä ja upottavassa tuolissa. "Calder! Muista, että olet ryhtynyt tähän kunnian vuoksi. Ja kunniallisesti sinä myös suoritat tehtäväsi loppuun." "Prinssini... Olen pettynyt teihin", Elikin sanoi tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä. Nuoren vartijan surulliset sanat tuntuivat vihdoin saavan prinssin hetkeksi pysähtymään. Tämä ei ollut samaa pettymystä kuin aikaisemmin. Ei häpeää, kuinka Calder käyttäytyi sopimattomasti. Ei, tämä oli jotain syvempää. Jotain, joka tuntui satuttavan myös Eliä. "Palvelen prinssiä, en murhaajaa. Jos nyt menette tuonne alas ja tapatte kuninkaan... En tiedä, pystynkö pysymään vierellänne." Huone hiljeni tyystin. Mustafa tuijotti Calderia, jonka katse oli taas lukittunut Eliin, viimeisen tuijottaessa huoneen mattoa. "...Jätän teidät hetkeksi kahden. Eli, puhu tuolle pojanklopille järkeä päähän. Hän tarvitsee sitä."

 

Mustafa päätti palata takaisin kuninkaan luokse. Hän tunsi olevansa sen verran ainakin vanhemmalle miehelle velkaa. He olivat joskus aikoinaan olleet ystäviä, eikä historia muuttunut mihinkään vaikka he nyt olivatkin eri puolilla. Mustafa oli katsonut kuningasta ylöspäin, sekä kuninkaana että esikuvana. Pettymys oli suuri, ja siitä seurannut häpeä vaivasi aina toisinaan entistä vartijaa. Hän olisi halunnut taistella entisten tuttaviensa vierellä, mutta kapinallisten seurassa hän tunsi olevansa oikeuden puolella. "Minun on vain tehtävä, niin kuin on oikein", Mustafa mutisi itsekseen, ja laskeutui kellariin.

 

"Päätit palata, petturi", Douglas sanoi ja vaikka mies oli edelleen köysissä, tämä onnistui silti näyttämään ylevältä. "Taistelen sen puolesta, jonka uskon sydämessäni oikeaksi", Mustafa vastasi. "Ja sinun sydämesi sanoo, että on oikein päästää peto kimppuuni?" Douglas kysyi, äänessään selvää halveksuntaa. "Te veitte minulta sen, minkä varaan olin rakentanut elämäni", Mustafa muistutti. "Olisin mielelläni ottanut sinut omaan henkivartijostooni. Sen sijaan päätit erota. Sinä teit itse päätöksesi", kuningas muistutti. "Ja taistellut lasta vastaan?" "Se poika ei ole mikään lapsi. Se ei ole kenenkään lapsi." "Niin, prinssi ei ole enää lapsi. Mutta hän on kuningattaren poika. Ja myöhemmin jokainen meistä, kapinallisarmeijan jäsenistä, olemme osallistuneet hänen kasvattamiseensa. Me olemme tehneet pojasta, jonka sinä hylkäsit, miehen", Mustafa vastasi, jättäen lopulta kohteliaisuudetkin pois. Kuunnellessaan kuninkaan sanoja hänen oli yhä vaikeampi nähdä tätä kunnioituksen arvoisena. "Miehen? Ei, peto siitä on tullut. Sinä näit hänet itsekin, juuri äsken tässä samaisessa huoneessa." "Kuka voi häntä syyttää? Olet kiduttanut Calderia tavalla, jolla isän ei pitäisi koskaan kohdella poikaansa. Mutta yhden asian haluaisin kysyä sinulta. Haluan tietää, tunsitko miehen, jota kutsuttiin Lucianiksi?" Mustafa kysyi. Douglas ei vastannut, katsoi vain kylmästi toista miestä. Se riitti kertomaan kuitenkin kaiken, mitä Mustafa halusi tietää. "Sinä et ansaitse kutsua itseäsi isäksi", Mustafa lopulta sanoi, sulkien oven poistuessaan.

 

Calder tuntui menettäneen äänensä täysin kun jäi Elin kanssa kaksin huoneeseen. Hän tuijotti hiljaa nuorta henkivartijaansa, joka vielä hengitti hieman raskaasti. Prinssillä oli selvästi enemmän lihasmassaa, ja tämän pidättely ja raahaaminen oli selvästi ottanut lopulta vartijan voimille. "Oletteko rauhoittunut?" Eli lopulta kysyi, katse edelleen lattiaan luotuna. Hetken Calder oli hiljaa, ennen kuin laski omankin katseensa. "Luulisin niin", prinssi sanoi hiljaa, ja kuuli vartijan huokaisevan helpotuksesta. "Sanoit että... olet pettynyt minuun", prinssi jatkoi. "Niin sanoin", Eli myönsi. "Eli, selittäisitkö minulle... miksi?" "Taistelen teidän vuoksenne. Uskon oikeuteen, josta olette puhuneet. Mutta en halua, että voitto saavutetaan murhalla", Eli sanoi hiljaa. "Olisiko se sinusta ollut murha?" "Olisi. Kuningas ei voinut puolustautua. Kukaan ei olisi voinut puolueettomasti todistaa, että oikeus oli tapahtunut. Ja kun kaikki tapahtui niin suuren taistelun jälkeen..." "Eli", Calder kuiskasi, ymmärtäen, että tämä oli nuoreksi varsin älykäs. "Se olisi ollut murha. Olen pahoillani, prinssini, mutta en usko, että kykenisin seisomaan murhaajan takana. Jos aiotte tappaa kuninkaan nyt kaikessa hiljaisuudessa kun hän on vankinanne... Pelkään, että joudun pyytämään teitä erottamaan minut tehtävistäni." "Mutta jos määräisin, jäisitkö vierelleni?" Calder kysyi. "Jäisin. Mutta kaunaisena." "Jäisitkö, jos en ottaisi kantaa asiaan?" "En tiedä. Toisaalta tuntuisi, kuin olisin tuhlannut elämäni, jos vain lähtisin. Mutta en pystyisi palvelemaan teitä. En täydestä sydämestäni", Eli vastasi.

 

Siitä oli aikaa, kun Calderia oli viimeksi hävettänyt yhtä paljon. Hän jopa hieman yllättyi, että häneltä löytyi vielä kyky tuntea häpeää. Hän oli tehnyt monia asioita, joista ei ollut ylpeä, joten prinssi oli kuvitellut, että hän muuttuisi vielä joskus turraksi tuolle epämiellyttävälle möykylle mahanpohjassaan. Mutta kuitenkin Eli, joka oli vielä niin nuori ja viaton, ja hänelle horjumattoman uskollinen, oli pettynyt hänen toimintaansa. Se sai Calderin tuntemaan häpeää. Eli oli kuin puhtauden ruumiillistuma kaikessa rehellisyydessään. "Olen pahoillani, että jouduit näkemään sen kaiken", prinssi lopulta lausui, ja Eli nosti yllättyneenä katseensa tähän. "Prinssini?" "Todella pahoillani. Ja kiitos. Eli, saattaa hyvinkin olla, että sinä olet  minun järkeni ja omatuntoni. Nähtävästi minulla itselläni ei niitä enää ole." Itseään pilkkaava hymy nousi prinssin huulille, kun hän tuijotti lattiaa. Kuitenkin hän huomasi, kuinka Eli yhtäkkiä astui hänen eteensä, ja laskeutui toisen polvensa varaan, kumartaen käsi sydämellään. "Jos se on, mitä prinssini tarvitsee", nuori vartija sanoi juhlallisesti. Calder olisi voinut melkein itkeä, kuinka uskollinen hänen vartijansa olikaan. Sen sijaan hän päästi surkean naurahduksen, ennen kuin nosti katseensa, ja syvään huokaisten veti kasvoilleen jälleen normaalin, itsevarman ilmeensä. "Selvä, se tulee olemaan yksi tehtävistäsi tästä eteenpäin. Olet valinnut kuoppaisen polun elämällesi, Tirriäinen." Eli irvisti kuullessaan lempinimensä, mutta oli kuitenkin tietyllä tapaa tyytyväinen. "Olen tietoinen, ja ylpeä siitä."

 

Palatessaan takaisin Calderin ja Elin luokse Mustafa oli tyytyväinen huomatessaan, että ilmapiiri näiden kahden välillä alkoi vihdoin olla rauhoittunut. Calder näytti saaneen takaisin itsehillintänsä, ja Eli ei enää näyttänyt siltä kuin olisi ollut purskahtamaisillaan itkuun. "Saitte keskusteltua?" Mustafa kysyi, hymyillen pienesti näylle edessään. "Kyllä, Mustafa-herra", Eli sanoi, kääntyen miehen puoleen. "Ehkä parempi, että mietimme myöhemmin, mitä kuninkaan kanssa pitäisi tehdä", Mustafa sanoi, "Tänään kuitenkin saimme suuren voiton. Teidän nuorten pitäisi nauttia siitä. Olette kerrankin ansainneet sen." Molemmat Calder ja Eli olivat yllättyneitä Mustafan sanoista. Mies ei suuresti koskaan juhlinut, mutta nyt tämä itse ehdotti asiaa. "Jos vaikka menisimme kertomaan uutiset muillekin. Hekin varmasti haluavat kuulla." Sekunnin ajan huone oli kuin pysähtynyt, ennen kuin prinssi lapsekkaasti onnesta huutaen ryntäsi ovelle. Eli tuijotti tämän perään järkyttyneenä. Kuinka aikuinen mies saattoi käyttäytyä tuolla tavoin? Mutta vartija heräsi nopeasti transsistaan, rynnäten prinssin perään, pyytäen tätä odottamaan häntä. Jopa Mustafalta pääsi pieni naurahdus, kun hän katsoi nuorten perään. Tältä rauha tulisi sitten näyttämään, kun sisällissota päättyisi. Rauhallisesti kävellen hän lähti kaksikon perään. Ehkä hänkin voisi juoda muutaman tuopillisen tavernassa juhlan kunniaksi.

 

Kuitenkin punaisten lyhtyjen kadut olivat aina kuten ennenkin. Ne olivat tottuneet Amirmoezin viimeaikaisiin levottomuuksiin. Calderin käskystä Eli lähti hakemaan muita hänen luottohenkilöitään, nämä saisivat tänään juoda niin paljon kuin jaksoivat prinssin laskuun. Varsin pian porukka oli kerääntynyt Madamen bordelliin, juhlien äänekkäästi pöydässään.

"Silent she rose from / The cold desert sands / Painted in shadows / A dark caravan

Quiet as a whisper with / Moves like a cat / She ruled like a storm cloud / Her eyes glowing black

Oh, and they cried Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it well / Oh, and they cry Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it, I remember it well / Oh, too well"

Laulu ja soitto tuntuivat kaikuvan huoneessa kovemmin kuin koskaan ennen, ja kynttilät valaisivat aulahuoneen juhlallisesti. Värikkäät silkit tuntuivat hulmuavan kuin itsekseen, ja lavan tanssityttöjen askeleet olivat lentävämpiä kuin koskaan ennen.

"And so they rode on / The wings of a song / Spinning in silence / The world was their own / Two lovers locked in / The arms of the dance / Freedom begins with the game of a chance

Oh, and they cried Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it well / Oh, and they cry Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it, I remember it well"

Illan myötä asiakkaita kulki ovesta sisään ja ulos enemmän kuin usein. Suurimmaksi osaksi kapinallisia, jotka olivat kuulleet prinssin juhlivan siellä. He aistivat voittonsa, ja riemu tarttui jokaiseen paikallaolijaan nopeasti. Yö itse oli kuin fantasiasta.

"And now they rise / Like a wave of the seas / Lost in a rhythm / And ever they'll be

Oh, and they cried Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it well / Oh, and they cry Malaguena / Wait for me Malaguena / I remember it, I remember it well / Oh too well"

 

// Tarinassa käytetyt laulut:

DAGames - Left behind

Pirates of the Caribbean - Davy Jones (Lyrics by Fialeja)

Simon Curtis - Hypnotized

Adam Lambert - Runnin'

Blackmore's Night - Spanish Nights (I remember it well)

©2018 Yhden kummituksen ajatuksia - suntuubi.com